Ohjeet ja vinkit

Ohjeet ja vinkit
Ompeluohjeet ja -vinkit

Tee lapsen kanssa

Tee lapsen kanssa
Kototekoja lapsille

Sisustusteot

Sisustusteot
Koti

KANGASELÄMYSMATKAILUA: MERTA EDEMMÄS KALAAN...


Luulitko, että Karnaluks on Viron ainoa ompeluharrastajan "Must See" -paikka? Väärin luultu! Parin tunnin ajomatkan päässä Tallinnasta sijaitseva Tarto on erityisesti heinäkuun alekauden aikana ompeluharrastajan paratiisi. Vai mitä sinä sanoisit kuullessasi 70 prosentin kangasalesta? Aika huikeaa. Alekauden ulkopuolellakin monien kankaiden hinnat ovat huokeampia kuin Suomessa, mutta eivät toki niin merkittävän paljon kuin nyt heinäkuussa. 

MUOKS. Sain palautetta muilta ompeluharrastajilta, että myös Tallinnasta löytyvät lähes kaikki samat kangaskaupat kuin Tartosta ja heinäkuussa sielläkin on samanlaiset alet. Mehevät apajat siis vielä lähempänä kotikontuja! Itse en ole Tallinnassa kangaselämysmatkaillut, koska matkaamme kesäisin aina perheen kanssa suoraan Tartoon ja en ole viitsinyt edes ehdottaa miehelle, että pysähdyttäisiin Tallinnaan muutamaksi tunniksi kankaiden tähden... Ehkä jonain päivänä, kun lapset ovat vanhempia.

Tartossa on tällä hetkellä viisi kangaskauppaa ja muutama erillinen ompelutarvikeliike. Ompeluharrastuksen suosio lienee kasvussa myös Virossa, sillä Tartoon on tullu viime vuosien aikana muutama kangaskauppa lisää. Kangasvalikoimaa on paljon ja valikoima on laajentunut entisestään siitä, mitä se oli vielä muutama vuosi sitten. Silloin esimerkiksi kuosilliset trikoot olivat melkoinen harvinaisuus tai jos niitä sattui löytämään, kuosit olivat sellaisia, joita Suomessa käytettiin joskus 10 vuotta sitten. Tänä kesänä valikoimiin näyttivät tulleen myös digiprintit ja todella suuri valikoima mm. kuviollista lykraa ja paksumpia, kuosillisia stretch-materiaaleja, joista saisi ihania mekkoja, takkeja tai housuja. 

Kangaskaupat sijaitsevat kaikki Tarton keskustassa. Abakhan Fabricsilla on kaupungissa kaksi liikettä. Kauppakeskus Zeppelinissä on kaksi kangaskauppaa: Kanga Dzungel ja Kangas&Nööp. Näiden lisäksi toisen Abakhan Fabricsin vieressä on yhdistetty ompelimo-kangaskauppa: Salon Laura Moe. Jälkimmäisen valikoima on pienempi, mutta persoonallisempi ja selkeästi hintavampi kuin muiden kangaskauppojen (alla).


Salon Laura Moen valikoimaan kuuluu mm. maalauksellisia, paksuja kankaita, joista tehdään kuulemma paljon takkeja. Mitäpä itse tykkäisit tämän tyyppisestä kankaasta? (Yllä.)






 Oma kangasbudjettini oli hyvin pieni, mutta Tartossa silläkin budjetilla tuli hyvin iloiseksi. Mukaan tarttui

- 8 metriä puuvilla- ja puuvilla-elastaani-trikoota
- 1,5 m ihanaa turkoosipohjaista, kukikasta neulosta
- 1,5 m raidallista neulosta syksyä silmällä pitäen
- 1,5 m kukallista sifonkia
- 1,5 m mustavalkoista ohutta sekoitekangasta
- 1,5 m kukikasta stretch-farkkua
- 2 m pitsimäistä kangasta
- 40 cm pitsiä
- 5 m liimakankaita
- nippu vetoketjuja

Arvaatko, kuinka paljon tuolle satsille tuli hintaa? 200 €? 150 €? E-hei. 60 euroa!! Että, jokos varasit matkaliput Tartoon? ;)

Mikä on sinun kangaselämyspaikkasi? - Mikä maa, mikä kaupunki, mikä kauppa? Tai haaveiletko matkaavasti johonkin tiettyyn paikkaan kangaselämystelemään?


8 kommenttia

  1. Oi oi, tuonnehan on päästävä! Vieläköhän sitä sais houkuteltua perheen lomaretkelle 😀

    VastaaPoista
  2. Luepa edellinen postaukseni. Siinä käsitellään tartoa matkailukulmasta. Kiva kaupunki! :)

    VastaaPoista
  3. Wautsi! No jo on valikoimaa!

    VastaaPoista
  4. Onpa tosi kiva postaus, Tallinnassa olen minäkin kangaskaupoilla pyörinyt, mutten nyt reiluun kahteen vuoteen. Kangasshoppailuhaaveina minulla on Lontoo, Pariisi ja sitten Japani :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Krista! Joku viisaampi minuakin valaisi, et Tallinnassa on lähes samat kaupat ja alet. Mut jos tartoon mielii, ni sieltä löytyy kans. :) ooh, japani ois niin ihana! Muutenkin kuin kangasvinkkelistä

      Poista
  5. Ihana postaus ja oletpa tehnyt paljon löytöjä. Kangas on Suomessa kallista, mutta kaikkiin harrastuksiin saa upottaa rahaa. Ja kyllä, saatan matkustaa Tarttoon ja mennä kangaskaupoille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo kyllä olen tyytyväinen tuohon saaliiseen. Kaikki kunnia tosin myös kotmaisille kangaskaupoille ja -valmistajille sekä suunnittelijoille! Mut eihän tuota tarton valikoimaakaan nyt voinut sivuuttaa... :)

      Poista

Jätä merkki käynnistäsi. Yksinpuhelu on tylsää... :)

Sisällön tarjoaa Blogger.