Ohjeet ja vinkit

Ohjeet ja vinkit
Ompeluohjeet ja -vinkit

Tee lapsen kanssa

Tee lapsen kanssa
Kototekoja lapsille

Sisustusteot

Sisustusteot
Koti

NAHKASAAPIKKAISTA NILKKURIT JA CLUTCH

Toisinaan vaatekaappiin pesiytyy vaatekappaleita tai kenkiä, joita ei raaski heittää pois, mutta joita ei kuitenkaan osaa enää syystä tai toisesta käyttää. Konjakinväriset nahkasaapikkaat ovat olleet minulla hmm... 10-15 vuotta. Pidän hirmuisesti niiden väristä, mutta varren väljä, ryppyyn tarkoitettu malli ei vain ole kolahtanut enää vuosikausiin. En vain ole hennonut luopua. Koska minulla oli tarvetta nilkkureille, muistin yhtäkkiä nämä saapikkaat. Voisikohan sitä, onnistuisikohan... Ei kai. Kenkähommat kuuluvat suutarille. Toisaalta, mitäpä tuossa häviäisikään, koska kengät lojuvat joka tapauksessa kaapissani tyhjän panttina. Lisää rohkaisua projektiini sain nähtyäni Villa Nannan kenkätuunauksia.

Löysin kaapistani sopivan mittaisen pätkä vanhan untuvatakkini hupun aitoa karvaa. Siitä saisi juuri sopivat karvareunat lyhennettyihin saappaisiin. Siispä varret poikki, naps vain ja karvat kiinni. Vähän vielä pientä parturointia ylettömän pörheyden minimoimiseksi... tadaa! Tuommoiset tuli. Aavistuksen ehkä... hmm.. no, pörheät edelleenkin, mutta minusta silti kivat.

Saapikkaiden varsista ompelin vielä pienen Clutch-tyyppisen pussukan. Sen koristukseksi kiinnitin pätkän miesten puvunhousujen vyötäröä. Minun onnekseni mieheni osti UFF:lta housut sovittamatta. Vyötärö oli auttamatta liian tiukka. Tässä sitten ikuinen muistutus siitä, että mistäs kohtaa ne housut kiristivätkään... ;) No, en nyt ihan oikeasti kyllä asiaa noin ajatellut, mutta tulipa vain mieleeni.

Kertokaapas minulle muuten parhaat vinkit vetoketjun ompelemiseen tällaiseen pussukaan! Tuntuu, ettei se onnistu ikinä täydellisesti. Ompelen vetskarin aina ensin ja vasta sitten sivusaumat. Lopputuloksena on se, että kumpikaan vetskarin pää ei asetu järin nätisti. Etenkin, jos kyseessä on tällainen jämäkämpi materiaali.

Tuntuu, että kaikki ovat nyt kässämessuilla Tampereella. Oletko / olitkos sinäkin? Ois, oispa ollut ihana olla mukana! Ehkä ensi vuonna sitten.

Mukavaa viikonloppua!


27 kommenttia

  1. Tulipa ihanat, hienoa, että kokeilit! Itsekään en ole arvannut vielä tuunata kenkiä, ehkä pitäisi kokeilla:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Siitä nyt rohkeasti vaan kokeilemaan! :) Jos on kengät, joita ei muuten käyttäisi, niin ei paljoa häviä, vaik ei onnistuisikasn ekalla yrittämällä. :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos! Ja kiitos sulle rohkaisevista kuvista. En tiedä oisinko uskaltanut muuten.. :)

      Poista
  3. Molemmat niin hienot, nilkkurit ja laukku! Ja nyt kyllä harmittaa, vein juurikin reilu kuukausi sitten parit kengät ihan roskiin, hetken pyörittelin niitä miettien mitä niistä sais tehtyä, mutta ei tullut mieleenkään, että nilkkurit :) Ja tuli tänään messuilla käytyä, kun asun melkein naapurissa :) Paljon oli väkee ja kaikkea ihanaa, aivan pyörälle meni pää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos. No harmi kyllä. Tosin kirppariltahan voi hakea testiversioita edullisesti. Voi siellä messuilla oli varmasti ihanaa, voin kuvitella!

      Poista
  4. Niin hienot! Sekä kengät että laukku :)

    VastaaPoista
  5. Vastaukset
    1. Kiitos! Toivotaan että noita tulisi käytettyäkin. Joka tapauksessa varmasti enemmän kuin saapikkaina.

      Poista
  6. Tosi hienot! Ja ihan mahtavaa, ettet vaan heittänyt varsia pois (kuten mä olisin todennäköisesti vaan ajattelemattomasti tehnyt), vaan hyödynsit ne ja sait aikaan tuon upean clutchin! Arvostan todella sun kykyä nähdä mielenkiintoisena materiaalina sellaista, mitä moni ei näe. Siitä pitäisi itsekin ottaa oppia. Tampereella olin minäkin, oli kyllä kivat messut. Niin isot, että eka tunti meni ihan pää pyörällä.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Paulina! Juu, nahka on arvokasta matskua ja tuo värikin kun oli niin ihana ni ei tullut kuuloonkaan et oisin heittänyt pois. Pikkuiset jämäpalatkin otin talteen. Jos vaikka johonkin laukkuun hyödyntäisi joskus. Täytyypä käydä kurkkaan sun messupostaus. :)

      Poista
  7. Samat sanat kuin Paulinalta :) Olet kyllä ihan superkekseliäs! Tykkään tuosta laukusta tosi kovin, ihana kokonaisuus ❤️

    VastaaPoista
  8. Tosi hienot tulikin��... Meiltä löytyy yhdet Janitan saappaat (sun siskon).. Ollu siellä muovikassissa 10 vuotta).. Ois aika hyvä joululahjavinkki...��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aa. Minkäs väriset ne on ja onko nahkaa?... :)

      Poista
    2. Ruskeet..nahkaa.. Varsi kapeempi, ettei tuu laukkua, mut lompakko 👛 tms.. Ajattelin, et Hannalle.. Mulla on kahdet uudet nilkkurit.. Ja jos menee pilalle ni ei haittaa...

      Poista
  9. Näisttähän tuli upeet, väri on kovasti munkin mieleen! Messuilemassa olin minäkin, kivaa oli!

    VastaaPoista
  10. Upeita juttuja olet taas keksinyt, todellakin tehokasta kierrätysompelua:) Messuilemassa kävin minäkin, ja mukavaahan siellä tietysti oli:) Nämä muuten oli minulle ensimmäiset kässämessut, ensi vuonna on päästävä uudestaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Juu, siitä tulee hyvä mielin, kun ei mene mitään hukkaan. :) Varmasti oli kivaa messuilla! Ensi vuonna sinne on päästävä mukaan. Minäkään en ole juuri ennen käynyt missään kässämessuilla. Aukko sivistyksessä.

      Poista
  11. Wau, tyylikäs uudistus kengille! Noista kuvista en saa ihan selvää, mikä vetskarin päiden ongelma on. Näin näyttää ihan hyvälle. Minä olen joskus ommellut vetskarin päihin ohuesta kankaasta kaitaleet, silläkin ilme siistiytyy. Toinen vinkki voisi olla se, että päättää vetoketjussa ompelun pari pistoa lukon ja pari pistoa stopparin taakse. Tällöin ne vetskarin loppupäät jää vapaaksi ja sivusaumaa ommellessa kääntyy hieman nätimmin. En tiedä saako sepustuksestani mitään selvää :D. Messuiltiin juu, ja kivaa oli. Minulla ei ollut kameraa mukana, kun menin ihan "turistina" tällä kertaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! No, kun se paksu nahkasauma punkee sitä vetoketjua auki, ni siihen jää semmonen pieni aukko. Ärsyttää. Joo, varmaan pitää jättää enempi tilaa vaan niihin päihin, ni ehkä se sillä. Ja joo ymmärsin kyllä ohjeesi, kiitos vain! :) Välillä on varmasti kiva olla mukana tuollaisessa tilaisuudessa ihan vain fiilistellen, ilman sen kummempia sisällöntuotantopaineita.

      Poista
  12. Voi jössös miten kivat tuli! (vetoketju neuvoja en anna, menee vaan enemmän metsään!) Minullakkin oisi vahnat saappaat vaan en taida uskaltaa kokeilla, ettei tule sutta ja sekundaa :D

    Kässämessut ottaa niin kovasti pattiin edelleenkin, kiukuttaa ja raivostuttaa. En ole lukenut yhtään postausta niistä, olen rehellisesti kade :D vaan minkä noille lenssuille voi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, kiitos! Ja höh, mikset kokeilisi?! Sähän oot tosi taitava ja mitä siinä edes häviää, jollei niitä kenkiä käyttäisi enää muutenkaan? Kokeilemaan vaan, mars! :)

      Joo, voin kuvitella, että ärsyttää. En ihmettele, niin muakin ärsyttäis. Mä en kyl ees ihan tajunnut, miten isosta jutusta on kyse. Ensi vuonna sitten! :)

      Poista

Jätä merkki käynnistäsi. Yksinpuhelu on tylsää... :)

Sisällön tarjoaa Blogger.