Ohjeet ja vinkit

Ohjeet ja vinkit
Ompeluohjeet ja -vinkit

Tee lapsen kanssa

Tee lapsen kanssa
Kototekoja lapsille

Sisustusteot

Sisustusteot
Koti

T NIIN KUIN TRINE, T YHTÄ KUIN TYYLIKÄS!

Pistokoe on Kototeko-blogin juttusarja, jossa tutustutaan kiinnostaviin, ompeluun liittyviin ihmisiin ympäri maailman. Haastateltavien ihmisten osalta saa esittää myös toiveita.


Tiedätkö, kuka on on Trine Schroeder? Vaikka et tietäisikään, saatat silti tietää, että hänen pukeutumistyylinsä on yksinkertaista ja järjettömän tyylikästä. Aina. Jotkut ihmiset vain osaavat sen: Vähäeleistä, mutta ei missään nimessä tylsää. - Jännittäviä leikkauksia, mutta ei koskaan övereitä. - Saanko esitellä, Groovy Baby and Mama -blogin Trine! 

Nimensä mukaisesti Groovy Baby and Mama -blogi käsittelee sekä äidin että lasten pukeutumista. Trine on 40-vuotias tanskalainen neljän lapsen äiti ja ompelee paitsi itselleen, myös lapsilleen. Vaikka Trinellä on myös kaksi poikaa, painottuvat blogissa tytöille ja Trinelle itselleen tehdyt vaatteet.

JAPANILAISEN TYYLIN INSPIROIMA

Ompeluharrastuksen Trine aloitti kymmenisen vuotta sitten, jolloin harrastuksen räjähdysmäinen suosio oli Tanskassa aluillaan. Groovy Baby and Mama sai alkunsa vuonna 2009. Siihen aikaan syntyi paljon uusia ompelublogeja: Trine ihastui blogien sosiaalisuuteen ja pisti omansa pystyyn. Tänä päivänä blogilla on pelkästään Instagramissa lähes 6000 seuraajaa.

Trine ei ole ammattiompelija, vaan itse oppinut. Bloggaaminenkin on hänelle edelleen vain
harrastus. 

Tyylistään tunnettu nainen luonnehtii itse omaa tyyliään sanoin ”effortless and simple”.

”Olen erityisen viehättynyt selkeistä linjoista. Japanilainen tyyli inspiroi minua paljon. Pidän kovasti kimonoista ja ylisuurista mekoista päivittäisessä pukeutumisessa, mutta toisaalta rakastan myös muotoja nuolevia mustia mekkoja.”

”Vuosien saatossa tyylini on muuttunut melko paljonkin. Kun lapset olivat pieniä, ompelin paljon värikkäistä kankaista. Nykyisin käytän paljon hillitympiä värejä sekä itselläni että lapsillani.



EI KIITOS, LUKSUSMERKEILLE!

Muodista ja tyylistä Trine oli kiinnostunut jo pitkään ennen ompeluharrastuksensa aloittamista. Kiinnostus ei kuitenkaan ollut millään muotoa luksushakuista.

”En ole ollenkaan hienostobrändityyppinen nainen. Vähimmässäkään määrin! Minulla on neljä lasta, joten minun on pakko tehdä vaatevalinnoissa järkeviä valintoja. Zara oli jo vuosia sitten yksi suosikkibrändeistäni ja on sitä edelleenkin. - Erityisesti poikien vaatteiden osalta.”

Inspiraatiota Trine hakee ompeluksiini paitsi lehdistä, meidän muiden tapaan paljon myös Pinterestistä sekä Instagramista. Vaatemalleissaan Trine hyödyntää eniten valmiita kaavoja, mutta muokkaan niistä mielellään omanlaisiaan.

Heille, joilla oma tyyli on vielä hakusessa, Trine antaa yhden vinkin.

”Itse rakastan paitsi yksinkertaisuutta, myös mukavuutta. Kaikkein eniten käyttämäni vaatteet ovat ne, jotka ovat mukavia päällä.

”OMPELU ON MINULLE HUUMETTA”

Kuinka neljän lapsen täysipäiväisestä työssä käyvä äiti löytää aikaa ompelulle ja bloggaamiselle?

”Jos totta puhutaa, en bloggaa nykyisin kovinkaan paljoa. Annan enemmän arvoa ompelulle kuin bloggaamiselle. Ompelu on huumeeni: ompelukoneenikin ovat koko ajan käyttövalmiina olohuoneessamme. Useimmat projektini ovat yksinkertaisia ja helppoja – olen itseasiassa melko nopea ompelijatar!”

Trinen ja hänen lastensa vaatteista otettujen kuvien taustana on hyvin usein Trinen perheen kotitalon vaalea kiviseinä. Silti kuvia ei voi ikimaailmassa kutsua tylsiksi. - Vahvatunnelmaisia muotikuvia, joissa bonuksena on näyttävät mallit. - Kukapa arvaisi, että Trine käyttää yhden postauksen kuvaamiseen aikaa keskimäärin viisi minuuttia! Joillakin se vain on sisäisesti hallussa. - Lyömätön tyylitaju.

Ja lopuksi Pistokoneen vakiomuotoinen osio:

Ompeluhistoriasi: milloin, miten, miksi?
Olen ommellut ainakin 9-10 vuotta. Olen 100 prosenttisesti itse oppinut.

Ompeluhistoriasi suurin hetki?
Ensimmäinen kerta, kun tein 2-vuotiaalle tyttärellemme takin, jossa ei ollut näkyviä saumoja. - Se oli todellinen palapeli, mutta jossain kohtaa näin valon tunnelin päässä.

Ompelussa nautin eniten... Päärmäämisestä.

Ompelussa ärsyynnyn eniten... Saumojen ratkomisesta ja kaavojen jäljentämisestä. Rakastan ajatusta helposto tulostettavista PDF-kaavoista. - Pidän niiden leikkaamisesta ja yhteenteippaamisesta!

Suosikkimateriaalisi?
En ole kovinkaan valikoiva. Pidän sekä joustavista että joustamattomista.

Suosikkikaavasi?
Niitä on lukuisia. Grainline Studiosin The Linden Sweatshirt, the oop Mccalls 5975 -mekko ja Simplicity 1366 (tee) ovat muutamia esimerkkejä.

Paininjalan alla juuri nyt?
Mekko. Takki ja housut tytölleni.

Jos voisit toivoa yhtä asiaa ompeluun liittyen, mitä se olisi?
Haluaisin aikaa opetella ompelemaan kunnollisen paitapuseron. En pidä ollenkaan napinläpien ompelusta.


Ensimmäinen Renew Mama -ompeluhaaste päättyi 21.2. Lämmin kiitos kaikille osallistuneille! Voit käydä äänestämässä inspiroivinta asukokonaisuutta postauksen lopussa täällä, KLIK! Äänestäminen tapahtuu klikkaamalla kuvassa näkyvää sydäntä. Kuvien yläpuolella on myös linkki, josta voit käydä jättämässä yhteystietosi. Kaikkien äänestäneiden kesken arvotaan 1,5 m Koot.fi-kangasta. Osallistumisaikaa on kuun loppuun. - Käy ihmeessä kurkkaamassa, miten hienoja vaatteita kaikki ovatkaan tehneet ja miten kauniilta näyttävät! :) 



14 kommenttia

  1. Nuo valkoiset pökät oli hienot. Samoja tuntuu olevan esimerkiksi ranskalaisilla tuunausblogeilla jo muutama vuosi käytössään. Tyylikästä ja rauhallista pukeutumista kyllä muutoinkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minustakin! Kyllä nimenomaan. Itse en ihan noin yksinkertaiseen kykene. Tai ehkä välillä mut useinmiten en. Kiva et maailmaan mahtuu monia tyylejä ja persoonia. :)

      Poista
  2. Vauu mikä nainen!! Ja kiva postaussarja myös. Tässä on kyllä blogi, jonka otan lukulistalle. Just mun tyylisiä vaatteita! Alkaa ihan ompeluttaa XD

    VastaaPoista
  3. oi tästäpä tuleekin kiva juttusarja, mahtavaa!!

    VastaaPoista
  4. Mielenkiintoinen ihminen - tyylikäs!
    Sulla on kyllä kivoja sarjoja blogissa. Mahtavuutta! :)

    VastaaPoista
  5. Tosi kiva juttusarja! Trinen blogi on minulle tuttu vaikka ei kuulu varsinaisesti säännölliselle lukulistalleni. Hänellä on hyvä, selkeä tyyli, mutta ompelunäkökulmasta ajateltuna itse kaipaan enemmän omiin töihini näpertelyä :). Silti on kiva välillä käydä kurkkaamassa (instassa lähinnä nykyään), mitä hän on tehnyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Krista! Joo voin kuvitella, että sua ahdistais ommella noin yksinkertaisia vaatteita. :) Sun erikoistekniikoita on kyl ihana seurata kans.

      Poista
  6. Kiitoksia mielenkiintoisesta jutusta! Olen käynyt muutamia kertoja lueskelemassa Trinen blogia, mutta en kovin säännöllisesti. Aina on kivaa lukea bloggaajien ajatuksia harrastuksestaan. Trinellä on kyllä selkeä tyyli. Blogikuvauksen saattaminen tuolle tasolle, että siihen menisi vain 5min, olisi ihanteellista! En edes muista milloin olisin alle puolen tunnin selvinnyt ja siltikin kuvissa on jotain säädettävää :D. Rutiini siinäkin tietysti auttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipäs kestä. Joo viisi minuuttia on kyl tosi vähän. Itse tykkään kyl myös siitä et kuvauspaikat vaihtuu. Jo sen myötä tulee ihan eri lukemat kuvausajalle. Kukin tavallaan. :)

      Poista
  7. Trinen blogin löysin vasta hiljattain ja tykästyin kovasti hänen tyyliinsä. Ihailtavaa, kuinka joutuisasti hän saa otettua kiuvat blogiinsa, siis 5 minuutissa? Sellaisesta voi itse vain haaveilla:) Upeita kuvia onkin. Ja näihin vaatteisiin sopii hillitty tausta, vaate pääsee oikeuksiinsa. Upeat kyllä nuo kuvan valkoiset housut. Kiitos jälleen kivasta juttusarjasta, näitä on kiva lueskella:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No äläpäs muuta sano. Tuossa Hannalle jo yllä kommentoinkin tuota kuvausasiaa. Tuo kuvaustyyli sopii tosi hyvin yhteen ton pukeutumistyylin kanssa. Jatkaa samaa selkeää ja simppeliä linjaa.

      Poista

Jätä merkki käynnistäsi. Yksinpuhelu on tylsää... :)

Sisällön tarjoaa Blogger.