Ohjeet ja vinkit

Ohjeet ja vinkit
Ompeluohjeet ja -vinkit

Tee lapsen kanssa

Tee lapsen kanssa
Kototekoja lapsille

Sisustusteot

Sisustusteot
Koti

SYÖTÄVÄN IHANAT KUKKAMALJAKOT KESÄPÖYTÄÄN

Minusta kesän yksi erityisimmistä ja ihastuttavimmista asioista on kukat. - Ei, en voi kutsua itseäni vihrepeukaloksi. Olen enemmänkin esteettinen nautiskelija. Nautin kukkien keräämisestä ja siitä, että saan koristella kodin tuoreilla kukkasilla. - Joko parvekkeella kasvatetuilla tai luonnonkukilla. 

Mökillä ollessani jäin miettimään, voisiko olla jokin vähän erilainen tapa nostaa kukat esille kesäisessä ruokapöydässä tai koristella vaikka kesäisten illanistujaisten noutopöytä. Jostain mieleeni pulpahti idea täydellisen ekologisista: käytön jälkeen syötävistä tai ainakin biohajoavista maljakoista. - Kyllä, paljon vettä sisältävät hedelmät ja vihannekset toimivat ihastuttavina maljakoina tai kukka-asetelmien alustoina. Bonuksena näissä maljakoissa on itsekastelujärjestelmä. - Mitää vesien lisäyksi ei tarvita. 

Kukka-asetelmina toimimisen jälkeen nämä maljakot voi pilkkoa salaatiksi ja syödä pois. - Jos käytät asetelmissasi syötäviä kukkia, sekoita ne mukaan salaattiin. Mikäli asetelmat ovat esillä kovin pitkään, voi tomaatit esimerkiksi paistaa grillinyytteinä tai toki viimeisenä vaihtoehtona, heittää biojäteastiaan.

TEE NÄIN:

1. Valitse haluamasi hedelmät tai vihannekset (muista korkea vesipitoisuus!) ja pese ne. 
2. Poimi mieleisesi kukat. HUOM! Mikäli haluat syödä maljakot käytön jälkeen, valitse asetelmiisi syötäväksi kelpaavia tai vähintäänkin myrkyttömiä kukkia, joita ovat esimerkiksi orvokki, apila, voikukka ja siankärsämö. Asetelmiin kannattaa myös valita vähemmän vaateliaita kukkia. Jämäkkä varsi on bonusta asettelun kannalta. Tässä postauksessa käytetyt kukat kestivät hyvin yhden illan ja apilat vielä seuraavaan aamuunkin. Metsämansikka kesti heikoiten. Huuhtaise kukat.
3. Pistele hedelmiin/vihanneksiin puhtaalla parsinneulalla reikiä sopivin etäisyyksin. 
4. Asettele kukat reikiin. Sijoita asetelmat kesäpöytään ruokailijoiden iloksi. Iloitse kukkaloistosta! :) 

VINKKI: Tee monta tomaattiasetelmaa ja asettele ne pitkälle pöydälle näyttäväksi ja värikkääksi jonoksi!

Ihan äärettömän pitkäkestoisiin juhliin en uskalla näiden luvata toimivan. Optimaalinen kesto on noin 3-4 tuntia. Parhaiten käyttämistäni kukista kestivät apilaja ohdake, jotka olivat terhakan näköisiä vielä seuraavana aamunakin.


Mukavaa viikonloppua! :)

9 kommenttia

  1. Oi, onpas hauska idea! Etenkin tomaatit näyttävätkin ihan pikkumaljakoilta! :)

    VastaaPoista
  2. Nämä oli hauskat, ei ole tullut mieleenkään! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Juu kaikkea se luonnonläheisyys teettääkin. ;)

      Poista
  3. Minustakin tämä on hieno idea! Näyttää kivoille :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Hansu!♡ Sua ei ehkä kutsuta hansuksi, mut jostain tuo nyt putkahti.. ;)

      Poista
    2. Itseasiassa kaksi ystävää kutsuu Hansuksi :D. Ja sekin ihan siitä syystä, että toinen näistä on myös Hanna. Keskusteluissa hieman helpompi, kun voi suoraan erottaa meidät.

      Poista

Jätä merkki käynnistäsi. Yksinpuhelu on tylsää... :)

Sisällön tarjoaa Blogger.