Ohjeet ja vinkit

Ohjeet ja vinkit
Ompeluohjeet ja -vinkit

Tee lapsen kanssa

Tee lapsen kanssa
Kototekoja lapsille

Sisustusteot

Sisustusteot
Koti

TAKAISIN LÄHTÖRUUTUUN: SIITÄ TULIKIN PAITA!

silkkipaita
Oletko valmis? Nyt seuraa kaksi kullanarvoista "Älä ikinä tee näin" -DIY-vinkkiä: 1) Älä ompele juhlamekkoa juhlia edeltävänä päivänä. 2) Äläkä nyt herrantähden ainakaan ala testaamaan siihen kaavaa, jonka tiedät alun alkaenkin olleen riskirajoilla sopivuuden suhteen.  - Telttahan siitä tuli. Silkkiteltta kylläkin, mutta se nyt oli laiha lohtu. Juhlien jälkeen palattiin suunnitelmissa alkupisteeseen, jossa kankaasta oli alunperinkin visioitu paitaa. 

Tiedätkö sen tunteen, kun kuvittelet kasvaneesi aikuiseksi? - Koti on Konmaritettu siistiksi ja matkalle lähdettäessä valmistautumiset tehdään huolella ja hyvissä ajoin. Ja sitten eräänä kauniina päivänä huomaat palanneesi lähtöruutuun: junaliput varataan viimetingassa (ei vierekkäisiä paikkoja), juhlavaatteet pestään edellisenä iltana ja jännätään, ehtivätkö ne kuivua aamuksi. Hiukset sävytetään myöskin edellisenä iltana, jonka ansiosta käsivarret muistuttavat laikukkuudessaan lehmän nahkaa. Ja se juhlamekko sitten? No, sitä tietenkin tehdään edellisenä yönä ja kaiken kukkuraksi omalle vartalotyypille täydellisen epäsopivalla kaavalla. Pieleenhän se meni. Juhliin mentiin ihan toisessa koltussa.





KLEPTOMAANIKON MEKKO JA MUITA MIETTEITÄ

Leveänmalliset, pussimaiset vaatteet ovat pitkien ja hoikkien vaatteita. Eivät missään nimessä omalle vartalotyypilleni sopivia. Juhlamekon malli oli tilapäinen mielenhäiriö, sillä se oli VAL-TA-VA. Mekko siis. Ja mielenhäiriö myös.

Mekko muistutti enemmän kartanon emännän yöpaitaa kuin eleganttia juhlamekkoa. Mikäli mekkoon sonnustautunut ei olisi oikeasti kartanon emäntä, vaan katkeroitunut, köyhäksi jäänyt sukulainen, koltun alle olisi vaivatta voinut sujauttaa muutamat hopeakyntteliköt ja sukukalleutena kulkeneen jättimäisen vaasin.



PITKÄSTÄ TELTASTA VÄHÄN LYHYEMMÄKSI

Kotiin päästyämme tein, mitä voitavissa oli. Katkaisin mekon ja kavensin niin paljon kuin suinkin oli mahdollista alkuperäisen mallin puitteissa. Mekkoon tarkoitetusta vyöstä (sanoinko jo: What was I thinking - myöskään vyöt eivät sovi minulle) tein paidan helmaan solmittavan kaitaleen. Paidaksikin leikeltynä tämä malli tuo edelleen itselleni monta lisäkiloa. Vaate, joka on ylhäältä leveä ja vailla häivähdystäkään vyötäröstä, ei vain toimi minulla.

Mitä tästä opimme: uusia kaavoja voi toki testailla, mutta mikäli haluat käyttökelpoisia vaatteita, pitäydy malleissa, joissa viihdyt ja jotka sopivat. Hyvissä ajoin aloittaminen on myös sallittua.

Kaikkein typerintä tässä koko jutussa on se, että olin ostanut tämän silkkikankaan kirpputorilta joltain kangashamsterilta parisen vuotta sitten ja oikein odottanut, että mitähän ihanaa tästä ompelisin. No, vaikkei paidan malli mikään ihan optimaalinen ole, luulen, että tulen silti käyttämään sitä. Vaatii varmasti vain alkuun pienen etäisyydenoton.


Käytiin sentään hakemassa piristystä epäonnistuneen ompeluprojektin nostattamiseksi lähistöllämme sijaitsevassa puistossa. Sain leikkiä hetken Wanna be -kartanonrouvaa. Kaarlo saapuisi tuotapikaa kotiin ja nauttisimme yhteisen illallisen pitkän pöytämme ääressä. Olin poiminut pöytäämme koristuksesi ihastuttavan kimpullisen herkän vaaleanpunaisia ruusuja valtavasta puutarhastamme.
 - Täytyykin muistaa pyytää Edgardia leikkamaan kartiomaiset pensaamme seuraavalla kerralla hieman tasaisemmin. Minä saan aina päänsäryn epätasaisesta leikkuupinnasta. 


Ohessa linkki muutamaan huomattavamman paljon paremmin itselleni sopivaan DIY-paitaan, joista olen tykännyt kovasti:


Oletkos sinä tehnyt kesän aikana käsitöitä? Minä olen ottanut sekä käsitöiden että bloggailun suhteen aika rennosti. Tehnyt, kun on siltä tuntunut tai ollut tekemättä. Jossain postauksessa jo mainitsinkin, että palasin takaisin työelämään heinäkuun alussa. Aikaa on senkin vuoksi käytettävissä huomattavasti aiempaa vähemmän sekä kässäilyyn että bloggailuun. Kerran viikossa pyrin kuitenkin postaamaan jatkossakin.

Mukavaa loppuviikkoa! :)

14 kommenttia

  1. Apua, mä varmaan just alkuviikosta ompelin jotain sellaista, mikä ei sovi lyhyelle pullerolle: hulmuhelmaisen paidan ja leveälahkeiset pellavahousut. Tulepa arvioimaan, kun joku päivä saan ne kuvattua. :) Kaunis tekemäsi paita on joka tapauksessa, oi Kartanon Rouva! Voin kuitenkin aistia sen tuskan, mitä olet kokenut projektisi aikana. Kai Kaarlo kuitenkin kannusti paitaa käyttämään? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No älä käytä niitä yhdessä. Yhdistä leveisiin housuihin napakampi yläosa ja päinvastoin. Leveä leveän kanssa näyttää harvoin sopusuhtaiselta. Ja kiitos, kyllä mä tätä käytän. Saatan tehdä viel rintamuotolaskokset et tulis vähän muotoa. Katsotaan. Oma koti-Kaarloni oli sitä mieltä, et tää on osastoa "ihan perus" eli ei siis fiaskokaan. ;) on nimittäin aikas suorasanainen tyyppi.

      Poista
  2. Pystyn niin samaistuun noihin sun ajatuksiin telttavaatteista, ei ne ole munkaan (eikä mun vartalon) juttu :). Tässä paidassa on kuitenkin tosi paljon hyvääkin, joten toivon, että se eksyy sun päälle usein: ihanin materiaali mitä voi olla, klassinen kuosi ja mallissa jotakin sympaattista, vanhanaikaista nostalgisuutta, mitä aina välillä kaipaan omaan elämääni ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kannustuksen sanoista! :) Materiaali ja kuosi on kyl tosi ihanat. Ois kiva tehdä jotain paremmin sopivaa jostain vastaavasta. Ihastuin pilkkuihin. Ymmärrän hyvin kaipuun vanhan ajan nostalgiaan. :)

      Poista
  3. Viimetingassa on oikein hyvä :D Tuttu ilmiö! Onneksi sait muutettua silkkiteltan mieluisammaksi! :) Itsehän taas tykkään malleista teltta ja säkki :D etenkin juhlavaatteissa - saa syödä eikä purista ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se joo joskus mut kyl se usein aiheuttaa myös turhaa stressiä. Sulle varmasti sopiikin väljän malliset. Se on niin kropan mallista kiinni.

      Poista
  4. Mä tykkään tästä paidasta sinulla, kuosi on kyllä just kuin tehty sulle! 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Paulina! :) Kuosi on ihana! Luulenpa ettei jää viimeiseksi pilkkukuosikseni....

      Poista
  5. Munkin mielestä toi on just eikä melkein sulle tehty.
    Osallistu kastehelmi kulhojen (6) arvontaan mun blogissa.

    VastaaPoista
  6. Hyvältä näyttää ja vau mikä kartano! Samaistua tuohon viime tippaan, lauantain häihin olisi mukava saada jotain ihmismäistä mekkoa päälle.. 😀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Juu ollapa tuollainen kartano! ;) Toivottavasti sait juhlamekon valmiiksi. :)

      Poista
  7. Oi, mikä leidi<3 Näytät niin upealle ja itsevarmalle, että minulle ei tule kyllä sellaista vaikutelmaa että paita olisi mitenkään vääränmallinen:) Kaunis paita ja toimii kynähameen kanssa hienosti, ehdottomasti käyttöön tämä paita! Kauniisti laskeutuu tuo kangas, ja väri on just sun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, Hanna!♡ Kyllä tuo paita on käyttöön päässyt. Joka kerta kyl silti fiilistelen et oispa se vähän eri mallinen.

      Poista

Jätä merkki käynnistäsi. Yksinpuhelu on tylsää... :)

Sisällön tarjoaa Blogger.