Ohjeet ja vinkit

Ohjeet ja vinkit
Ompeluohjeet ja -vinkit

Tee lapsen kanssa

Tee lapsen kanssa
Kototekoja lapsille

Sisustusteot

Sisustusteot
Koti

KÄSITYÖNTÄYTEINEN LOMA VIROSSA: VIRKKAUSTA JA TERKUT TARTON HANSAPÄIVILTÄ

virkattu hellehattu

Vietimme viime viikon Virossa. Suurimman osan ajasta hengailimme Tartossa, josta mieheni äiti on hankkinut aikanaan kakkosasunnon. - Kiva ja siisti kerrostalokaksio, joka on toiminut kesälomareissujemme kiintopisteenä jo kymmenen vuoden ajan.

Lähes joka kesä olemme suunnanneet lomalle Tartoon, emmekä ole kyllästyneet vielä tähänkään päivään mennessä. Tarto on kaunis yliopisto- ja kulttuurikaupunki, jossa on tekemistä oikeastaan kaikenikäisille: rantaelämää, kivoja ravintoloita ja kahviloita, ostospaikkoja, konsertteja ja herkullisen pastellisävyisiä rakennuksia silmäniloksi - niin ja monen monta kangaskauppaa...

Viron luonto on lumoavan kaunis, pienet kylät sympaattisia ja ikinä emme lakkaa hämmästelemästä pitkiä hiekkarantoja, jotka ovat vielä lähes täysin vailla turisteja. Tartosta on helppo reissata ristiin rastiin ympäri Viroa. Maan pienuudesta johtuen lähes kaikkialle on melko lyhyt matka. Myös Venäjän rajalle. Yhtenä päivänä teimmekin päiväretken rajakaupunki Narvaan.

Olin pakannut kotoa mukaani käsityötarvikkeita sillä ajatuksella, että teen, mikäli aikaa luontevasti löytyy. Ja löytyihän sitä. Yllättävän paljonkin. Siirtymät paikasta toiseen sujuivat leppoisasti virkkuukoukkua heilutellen. Ja vaikka purin kuvan hatun hmm... kyllä, neljään kertaan, niin lopulta tuli valmista. Elämäni ensimmäinen virkattu hellehattu. Minusta siitä tuli kiva ja pieni kuningatarkin nyökkäsi hyväksyvästi.

Tee se itse -käsitöiden lisäksi matkaani mahtui myös muiden käsitöitä. Nimittäin heinäkuun alkupuolella Tartossa järjestetään joka vuosi viikonlopun mittaiset Hansapäivät. Koko viehättävä kaupunki täyttyy käsitöistä: uskomattoman kauniista virolaisesta keramiikasta, pitseistä, koritöistä, koruista ja  huivipäisten mummojen kutomista sukista. Postauksessa pääset kurkistamaan myös Hansapäiville.

virkattu hellehattu


virkattu hattu tytölle
Aloitin hatun virkkaamisen Mehukekkereiden Veeran ohjeella, jonka löydät täältä. Liekö sitten johtunut käsialastani, kahden langan combostani, kokemattomuudestani tai noista kaikista yhdessä, mutta en vain saanut tehtyä hatusta sopivaa tuolla ohjeella. Kahdella ensimmäisellä yrityksellä hattu alkoi muistuttamaan erehdyttävästi päälaella pidettävää rukoushattua. Lopulta päädyin virkkaamaan ja tekemään kaikki levennykset suosiolla pään mukaisesti. Ja lopulta onnistuin. Jee! Ehkä aavistuksen napakampi se olisi voinut olla, sillä venyy kuitenkin käytössä. Ainakin näin reilun viikon käytön jälkeen hattu on edelleen kelvollisissa mitoissa ja päässä se on ollut joka päivä.

Viikon mittaisen Viron matkan aikana ehdin myös kirjomaan ja aloittamaan uuden virkkuutyön. - Koripunos sellaisen. En ole aivan varma vielä, mitä siitä tulee, mutta kiva sitä on virkata.

kirjontaa
Ja lopuksi vielä visuaalinen katsaus Tarton Hansapäiville. Virohan on hyvin vahvasti käsityömaa ja esimerkiksi virolainen keramiikka on todella kaunista. Hansapäivät tarjoasi jälleen kerran kivan läpileikkauksen perinteisiin ja nykyaikaiseenkin virolaiseen käsityöhön. Näin tekijänä jäin kuitenkin kaipaamaan käsityömateriaaleja. Lankoja lukuunottamatta niitä ei siellä kuitenkaan juuri ollut. Muutama lankavyyhti tarttui mukaani. - Yleislinjasta poiketen ostamani langat eivät olleet virolaisia, vaan Latviasta. Alla näkyvistä kolmesta 100 gramman villalankavyyhdistä maksoin yhteensä kuusi euroa. Että melkoisen edullista.

latvialainen villalanka
villalankoja
savivalgen keramiikkaa savivalge
koruja
virkattuja leluja

Erityisesti ihastuin Hansapäivillä yllä näkyviin Savivalgen keramiikkaan - oi, löytyisipä vielä jonain päivänä aikaa taas omalle keramiikkaharrastuksellekin! Toinen osasto, mitä jäin ihastelemaan pitkään oli ByCherryka -niminen virkattujen lelujen osasto. - Aivan ihania. ByCherrykan virkattujen lelujen ohjeita voi muuten ostaa Etsystä. Suora linkki ohjeisiin tulee tässä.

Mitäs sinä oot puuhaillut tässä kesäaikaan? Minä oon tässä nyt hetken ottanut vähän rennommalla aikataululla blogijuttujen kanssa. On ollut kiva ottaa vähän etäisyyttä läppäriin, koska ensi viikon alussa on edessä paluu töihin ja silloin se läppäri on taas miltei integroitunut kehon osa.

Tein muuten poikkeuksellisest itselleni viime viikolla oikein virallisen Summer Bucket listan eli listasin ylös kaikki asiat, jotka haluan kesän aikana tehdä. Kaikki kivatkin siis. Niin helposti moni asia vain unohtuu ja sitten jälkeenpäin harmittaa. Tänä iltana viivaan yli yhden listani kohdista. Nimittäin leffailta Engelissä. Edellisestä kerrasta onkin aikaa. Leffan jälkeen menen vielä siskolleni yökylään. Tiedossa siis "tyttöjen ilta" ja se on kivaa se!

 Mukavaa viikonloppua! :)

9 kommenttia

  1. Alkoipa houkuttaa tuo Tarto lomakohteena! Me ollaan tylsiä ja ollaan lomalla aina mökillä. Tykätään siitä kaikki. Tosin tänä kesänä tullaan Helsinkiin elokuun alussa, kun jotenkin oli kiva saada lomaan vähän muutakin kuin se möksäily. Lähdetkö oppaaksi Suomenlinnaan :D? Miullakin tuossa langat odottaa lomailua, sähköttömällä mökillä ei ompelukoneelle pääse. Ihanaa loman loppua ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarto on kyl kiva. Kompakti ja monipuolinen. Mut mökkeilykin on kyl tosi kivaa. Meillä ei vaan oo omaa mökkiä. Mun vanhempien möksällä ollaan yleensä noin viikko joka kesä. Se kun on Jämsässä, ni ei tuu kovin usein käytyä. Kyllä mä oppaaksi voin aina lähtee, jos aikataulut mätsää. 🙂 Mukavaa lomaa ja mökkeilyä! 🙂

      Poista
  2. Hauska sattuma - mäkin palasin juuri Tartosta ja ehdin viikonloppuna piipahtaa Hansapäivillä! Tosin en ollut lomalla vaan opiskelin parin päivän pikakurssin viroa ja osallistuin isoon konferenssiin työn puolesta. Tartto on kyllä ihana kaupunki, käyn siellä säännöllisesti juuri työn takia ja nyt on myös suunnitteilla että jossain vaiheessa viettäisin siellä ihan useamman kuukauden. Viikon ohjelmaan oli mahdutettu käynti uudessa Eesti rahva museuumissa ja sitä voin kyllä lämpimästi suositella jos et vielä sinne ole ehtinyt! Ja tottakai reissusta tuli matkamuistona kotiin muutama lankakerä ja pari korua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sepäs sattui! Tiedä vaikka oltais tietämättä nähtykin. Oi, kuukausien vierailu Tartossa kuulostaa ihanalta! Kiitos museovinkistä! Ei olla kauheasti käyty museoissa (eli ollenkaan nyt viimevuosina), kun tuo meidän nuorin on semmonen sähikäinen, joka pitkästyy pelkkään katseluun. Mut ehkä jo ensi kesänä jaksaisikin. 🙂

      Poista
  3. Minäkin pidän Virosta, pitkälti noista samoista syistä, mitä itse luettelit! Olemme aika monena vuonna kulkeneet Viron läpi autolla Keski-Eurooppaan mennessä. Tartossa en ole käynyt, mutta olen kuullut siitä paljon hyvää, miehen sisko nimittäin opiskeli siellä 10 vuotta sitten. On niin jännä, miten Suomi ja Viro ovat niin lähekkäin niin Virossa nuo perinteiset käsityötekniikat tai yleensäkin käsityön erityistekniikat ovat vielä ihan eri tavalla hanskassa kuin suomalaisilla käsityöihmisillä, noin niin kun yleisellä tasolla. Sen näkee jo siitä, kun katsoo sitä Viron Suurinta Käsityölehteä (ei ole ilmeisesti enää jatkossa saatavilla suomen kielellä). Viro on kyllä hyvä kohde kässäilijälle, sieltä saa materiaalia, mutta myös käsityöläisten tekemiä töitä on runsaasti tarjolla ja Saarenmaalla olis ainakin ollut vaikka millaista workshoppiakin, kun vaan olis päässyt osallistumaan ;).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on totta kyl. Virossa semmonen perinteikäs tekeminen on selvästi arvossaan. Ja ois oispa ihana päästä joskus osallistuun johonki worshoppiin Virossa! ❤

      Poista
  4. Me oltiin viime viikko Pärnussa. Äidilläni ja hänen miehellään on siellä loma-asunto eli meille Pärnu on tullut jo tosi tutuksi. Tartossa ei ole käyty koskaan. Latvian puolella Ainazissa pari kertaa. Ehkä seuraavalla kerralla jaksetaan (koskee lähinnä lapsia) käydä muuallakin Virossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pärnusta onkin tainnut tulla suomalaisten suosikkikohde. Tartossakin oli tänä kesänä enemmän suomalaisia kuin koskaan aiemmin. Latviaan ollaan kans monesti suunniteltu, et pyörähtäisi siellä. Ehkä ensi kesänä. 🙂

      Poista
  5. Teillä on kyllä ollu ihana kesälomareissu! Varmasti oikea unelmakohde käsityöihmiselle:) Kivasti sattui nuo Hansa päivät teidän reissun ajankohtaan. Ois kyllä ihana päästä joskus sellaisille kiertelemään. Virolainen käsityö on totta tosiaan niin monipuolista ja erikoisuuksia löytyy moneen lähtöön. Krista mainitsikin tuolla Viron suurin käsityölehden. Harmittaa tosi kovasti kun lehti ei ilmesty enää suomenkielisenä, mut aattelin kuitenkin jatkaa tilausta vironkielisenä. On se vaan niin hyvä lehti:) Ihanat tuliaiset ja ennen kaikkea tuo soma hattu<3 Sinnikkyys palkittiin.

    VastaaPoista

Jätä merkki käynnistäsi. Yksinpuhelu on tylsää... :)

Sisällön tarjoaa Blogger.