Ohjeet ja vinkit

Ohjeet ja vinkit
Ompeluohjeet ja -vinkit

Tee lapsen kanssa

Tee lapsen kanssa
Kototekoja lapsille

Sisustusteot

Sisustusteot
Koti

KANGASHURMIOOSIA KUUSESSA

 nuppu print company
Kun ei ole mahdollisuutta lähteä ensi viikonloppuna vuoden suurimpaan käsityötapahtumaan Tampereelle, kasataan lohturiepu omatoimiversiosta jo näin ennakkoon. Kun kuopuksemme lähti yllättäen kaverikylään, en jahkaillut. Punat huuliin ja metrolla keskustaan.

Omatoiminen, kotimaisen käsityön tapahtumapäiväni starttasin Taito Uusimaan 100-vuotisnäyttelystä (siitä myöhemmin). Käsityönäyttelyn jälkeen piipahdin moikkaamassa ihanan Taiga Colorsin ikivaloisaa yrittäjää, Juttaa. Iltapäivän kruunasi kangashurmioosi Kuusi Collectiven myymälässä.

Jollet vielä ole kuullut Kuusesta, niin se on kuuden ihanan kangas-/vaatekaupan yhteinen, Helsingin Torikortteliin pystytetty Pop Up -myymälä , joka tuo ompelevaiselle Etelä-Suomen kansalle säkenöivän valosoihdun tähän pimeään vuodenaikaan. Kuusi on yhtä kuin Ommellinen, Ikasyr, Nuppu Print Company, Vanja Sea, Käpynen ja Paapii Design. Kuusessa myydään kankaiden lisäksi mm. vaatteita, paperituotteita ja tarjottimia. Ei niistä kuitenkaan sen enempää, koska kankaiden vuoksihan sinne tietenkin menin. Tässä postauksessa esittelyssä Kuusi täkyineen.
 



 Ommellisen merinovillat tyylikkäine kuoseineen.

Käpysen osastolla ihastelin folklore-henkistä kuosia ja monia muitakin. Suosituista Riivaleista näytti ilmestyneen talvikuosi. Käpysen tuotteista mieleen jäi myös kaunis kaavakansio.

nuppu print company
Nuppu Print Companylla on Kuusessa ihanan monipuolinen osasto, jossa on paitsi kankaita, myös valmisvaatteita: uutuuksina naisten mekot. Lisäksi osastolla on kauniita Nupun paperituotteita. Nupullekin on tulossa ihastuttavia joulukuoseja, mutta ne ovat vasta tuotannossa.

ikasyr



Ikasyrin kankaista ihastuin erityisesti mustapohjaisiin, kultaprinttisiin kuoseihin.

vanja sean neulokset

vanja sean neulos
Vanja Sea on erikoistunut luomupuuvillaneuloksiin. Omaa silmääni miellyttivät Vanja Sean kuoseista eniten nämä vähän hillitymmät. Tai, no kissakuosi ei kyllä ole hillitty, mutta ihana joka tapauksessa. Erityisen kivalta näytti kuvassa näkyvä yöllistä kaupungin valomerta kuvaava kuosi. Vanja Sean neulokset tuntuvat käteen erittäin laadukkailta. En ole itse niistä ommellut, mutta laatu tuntuu todella hyvältä.

paapiin joulukankaat
paapiin napit
paapiin tupsut

Paapiin joulukuosit. Niitä oli useita. Osa hyvin alleviivaavasti jouluisia, osa neutraalimmin. Kaikki tosi kauniita. Paapiilla on myynnissä myös pipotupsuja.

kuusi collective
Kuusi Collectivessa mielestäni kaikkein lämmintävintä on, no, toki se, että edes väliaikaisesti Helsinki saa tällaisen super kangaskimaran, mutta erityisesti kangaskauppojen välinen yhteistyö. On ihan äärettömän hienoa nähdän saman alan yrittäjien välistä yhteistyötä. - Kunnioitettavaa ja myös fiksua. Kuusikauppa palvelee Torikortteleissa, osoitteessa Katariinankatu 1:ssä aina 10.1. saakka. Poikkea ihmeessä, jos suinkin pääset!

Ja, että mitäkö itselleni tarttui mukaan Kuusesta? - Tämä keikka oli itselleni tutustumisreissu. Helsingissä asuvana ehdin kyllä käydä toisenkin kerran. Silloin sitten ostosmielessä.

P.S. Ja huikattakoon vielä, että tämä ei siis ole kaupallinen yhteistyö. Postaus on syntynyt omasta kiinnostuksestani aihetta kohtaan sekä halustani tukea käsityöalan yrittäjyyttä bloginäkyvyydellä.

P.P.S. Suurikiitokset Kuusen ihanille hengettärille, jotka todella asialle vihkiytyneinä ja innostuneina esittelivät kankaita ja kertoivat tapahtuman taustoista!

Saatat olla kiinnostunut myös näistä postauksista:

Kuosin takana - juttusarjani kuosisuunnittelusta
Käpynen kävi kylässä - kuka perustaisi persoonallisen kangaskaupan Helsinkiin pysyvästi?
Nuppu Print Company ja Japani-Henkinen mekko

Mitäs sinä puuhaat tänä viikonloppuna? Ootko käynyt Kuusessa? Entä ootko menossa Tampereen kässämessuille?

Piditkö tästä postauksesta? Liity blogini seuraajaksi, jollet jo ole! Saat tiedon uusimmista postauksistani esimerkiksi tykkäämällä FB-sivustani tai seuraamalla blogiani Instagramissa. Löydät blogini myös Bloglovinista

12 kommenttia

  1. Eikö ne Tampereen messut oo vasta ensi viikolla? Silloin minä oon menossa 😄 Ihana päivä ollut siulla ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mut mä en pääse sinne. 😕 Tästä tuli sit mun lohtuviikonloppu.

      Poista
    2. Mut siis muistin kyl eka et ne on nyt. Piti vähän viilata postausta muutamilla sanankäänteillä. 🙃 Kiitti vaan huomiosta.

      Poista
  2. Vau ja voi, kateeksi käy täällä poriferiassa noin ihanat myymälä-valikoimat. Ei ole ihan sama kuin netistä tilaaminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin mut kun ei täällä oo aina. Me täällä kadehditaan periferioita, kun Helsingissä ei oo pieniä indie-kangaskauppoja ollenkaan. Tai Kangaskapina joo, mut eipä oikeastaan muita. Näähän kaikki tän Pop Upin yritykset on jossain muualla kuin pääkaupunkiseudulla. Paitsi Nuppu.

      Poista
    2. Niin, mutta tuollaista väliaikaistkaan monen kauppiaan ei avata muualle kuin pääkaupunkiseudulle. Huoh!

      Poista
  3. Mä ostin kangasta, Nupun pikkulaukun, josta olen haaveillut jo jonkin aikaa sekä läjän pipotupsuja! Ihanaa sekin, kun ei tosiaan ollut pakko hamstrata, vaan voi sitten käydä sitä mukaa hakemassa, kun tarvitsee! Voi kunpa tästä tulisi niin menestys, että jatkaisi vielä tammikuun 10. päivän jälkeenkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No äläs muuta sano. Toivotaan, että jäisi tai jollei, niin ilmaantuisi säännöllisesti uudestaan. Ihan kyl luksusta. Ei sille mitään voi, et käsituntumaa ja lähietäisyydeltä katselua ei voita mikään. Netti on netti, eikä siellä ikinä saa sitä samaa fiilistä kuin kivijalkamyymälässä.

      Poista
  4. Minä piipahdin Kuusessa perjantaina! Voi, kunpa kauppa jäisi pysyvästi Helsinkiin. Ihana oli hypistellä kauniita kankaita ja kyllähän sieltä kotiin lähti kassin täydeltä ompelumateriaalia.

    VastaaPoista
  5. Niin kade taas helsinkiläisille tästä. Mutta kaikkea ei voi saada. Olisi hienoa jos vaikka myöhemmin intoutuisivat muissakin kaupungeissa pitämään popuppeja. Yhteistyössä on voima ja pitkäaikaisessa liikekiinteistössä on mielettömästi huolta ja murhetta, joten vaihteleva myyntipaikka (oikealla markkinoinnilla) voi olla todella tuottelias idea. Ehkpä ihmisetkin intoutuvat ostamaan hieman erilailla kun kauppa on auki vain sen hetken.

    VastaaPoista
  6. Ihana kun veit Kuusi-kierrokselle. Ja sain vielä kangasihastuksenkin. Tuo Ikasyr-himmeli on niin hieno! 💖 Tosin nyt pitää ommella pois "maltillisesti" hankitut.. Ihanaa joulun odotusta!

    http://belleepoquewedding.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olepas hyvä. Tuo himmelihommeli onkin kyl tosi ihana! Mukavaa joulun odotusta sullekin! 🙂

      Poista

Jätä merkki käynnistäsi. Yksinpuhelu on tylsää... :)

Sisällön tarjoaa Blogger.