Ohjeet ja vinkit

Ohjeet ja vinkit
Ompeluohjeet ja -vinkit

Tee lapsen kanssa

Tee lapsen kanssa
Kototekoja lapsille

Sisustusteot

Sisustusteot
Koti

KÄSITYÖBLOGGAUS JA KAUPALLISUUS – MIKSI TEEN YHTEISTÖITÄ JA MITÄ NIISTÄ HYÖDYN?

Lankavan froteekude
Kude saatu Lankavalta.
Siellä täällä blogimaailmassa ja erilaisissa harrasteryhmissä on noussut jälleen keskusteluaiheeksi blogien kaupallisuus. Osan mielestä kaupalliset postaukset pilaavat blogin ja moni kertoo avoimesti jättävänsä kaupalliset postaukset lukematta aina. Juuri tänä viikonloppuna yksi DIY-tekemiseen liittyvistä Facebook-ryhmistä kielsi ryhmässä blogilinkit kokonaan, mikäli blogissa (ei pelkästään kyseisessä postauksessa) on minkäänlaista kaupallista sisältöä. Nuo keskustelut ja postaukset saivat minut pohtimaan kaupallisia yhteistöitä omasta kulmastani ja sisälläni paisui sanomisen vyöry, joten tässä sitä nyt sitten tulee.    

Blogiani lukevat tietävät, että minun blogissani on myös kaupallista sisältöä. Välillä enemmän, välillä vähemmän. Toisinaan kaupalliset postaukset kasaantuvat ja niitä tulee perätysten useampia. Sitä pyrin kyllä välttämään. Olen monesti miettinyt, että millainenkohan käsitys teillä, lukijoillani, on siitä, miksi teen kaupallisia yhteistöitä ja mikä on niistä saamani hyöty. Koska arvostan suuresti suoruutta ja rehellisyyttä, haluan kertoa tästäkin suorin sanoin.



Kankaat saatu Noshilta












Tänä päivänä on ihan paljon ammattibloggareita ja sivutoimisia bloggareita, jotka tekevät oikeasti ihan sievoisen tilin bloggaamalla. Ja sitten on meitä käsityöbloggareita. Kylvemmekö me rahassa kaupallisten yhteistöiden ansiosta? No, emme todellakaan. Itse asiassa en tunne ainoatakaan käsityöbloggaria, joka saisi yhteistyöpostauksista rahaa. Ei, kun anteeksi, kerran olen saanut messuosallistumisestani palkkion. Siihen se sitten jääkin. Kyse ei ole alan epäammattimaisuudesta tai alalla toimivien yrittäjien kataluudesta, vaan ihan yksinkertaisesti siitä, että käsityöalan yrityksistä suurin osa on hyvin pieniä. Heillä ei ihan oikeasti ole budjetteja bloggareiden palkkioiden maksamiseen.

Käsityöbloggausta tehdään siis pääsääntöisesti oravannahkakauppana. Bloggari saa kangasta, lankaa tai muuta tarviketta ja sitä vastaan hän ompelee tai neuloo, valokuvaa ja kirjoittaa postauksen. En ole viitsinyt edes laskea, kuinka monta työtuntia yksi yhteistyöpostaus keskimäärin vie aikaa. Joka tapauksessa tuntikausia. Se, että palkkioksi saa pätkän kangasta, jonka arvo on yrittäjälle noin 20 euroa, on mielestäni hyvin pieni korvaus kaikesta tehdystä työstä.

Esimerkkinä Husqvarna Viking, jonka kanssa teen pitkäkestoista yhteistyötä. Heiltä saamani ompelukone on vaatinut vastineeksi lukuisan määrän postauksia. Jos laskisin työtuntini hinnan kaikista blogini aikana tekemistäni yhteistyöpostauksista, ammattisisällöntuottajana hinkuttaisin jo ranteitani auki. Eli ei, me käsityöbloggarit emme kylve rahassa.

MIKSI TEEN KAUPALLISIA YHTEISTÖITÄ?


Miksi sitten teen yhteistöitä, jollen hyödy niistä taloudellisesti juurikaan? Syitä tähän on useita. Ensinnäkin rakastan kaikkea, mikä liittyy käsityöbloggaukseen. Rakastan ideoiden jakamista, kommunikaatiota teidän kanssanne, rakastan käsityöalaa. Käsitöihin ja DIY-maailmaan liittyvistä uutuuksista: uusista kirjoita, kuoseista, materiaaleista jne. saa tietoa Facebookin harrasteryhmistä, mutta ainakin itse olen saanut lukuisat kerrat hyvät vinkit juurikin käsityöblogeista. Hyvänä esimerkkinä Hupsistarallaa Terhin postaus Prymin ihan uuden mallisista nuppineuloista. – Loistovinkki ja kivasti tehty postaus. Eli minusta on hienoa, jos voin jakaa teille tietoa ja vinkkejä, joista on teille iloa ja hyötyä. Käsityöalaan liittyviä tiedonsaantipaikkoja ei oikeasti ole mitenkään kootusti kovinkaan paljoa.

Toinen syy, miksi teen kaupallisia yhteistöitä, liittyy siihen, että arvostan käsityöalaa ja arvostan yrittäjyyttä. Olen monet kerrat tehnyt postauksia alan yrityksistä ja tuotteista myös ihan vain siitä ilosta, että jos voin omalla työlläni tuoda pienelle käsityöalan yrittäjälle muutaman asiakkaan, niin hurraa! Se ei ole minulta mitenkään pois, että autan omalla työlläni muita. Olen kirjoittanut esimerkiksi alan yrityksistä koostepostauksia ennen käsityömessuja ja juttusarjani kuosisuunnittelusta syntyi myöskin puhtaasti omasta innostuksestani aihetta kohtaan. En ole ikinä ymmärtänyt sellaista perisuomalaista mentaliteettia, että ketään ei auteta tai nosteta esille ihan vain sen vuoksi, ettei joku pääsisi hyötymään asiasta.

Kolmas syyni kaupallisiin yhteistöihin on se, että niiden kautta saa usein näkyvyyttä blogilleen ja sitä kautta mahdollisesti myös muutaman uuden lukijan. Blogini lukijamäärä kasvaa tasaisesti, mutta ei se aivan automaattisesti tapahdu. Uusi lukijakin on aina mieluisa palkkio blogini eteen tekemästä työstäni. Vaikka blogin tekeminen on kivaa, niin melko tylsäähän sitä olisi kuitenkin täällä itsekseen huhuilla.

Neljäs syy on se, että koska teen oikeasti leipätyöni rinnalla palkattomaksi sivutyöksi rinnastettavaa bloggausta, niin koen ihan oikeutetuksi, että saan sen vastineeksi silloin tällöin vaikka sen pätkän kangasta.



Kangas saatu Nokian neulomolta



Olen erittäin tarkka siitä, kenen kanssa teen yhteistyötä ja millaisista tuotteista. Tuotteiden tulee liittyä kiinteästi blogini aihepiiriin ja lisäksi minun on pystyttävä aidosti allekirjoittamaan kirjoittamani. Pyrin aina tekemään yhteistyöpostauksista sellaisia, jollaisia voisin kuvitella itsekin lukevani. Eli toivon, että lukijana saisit niistä jonkinlaista lisäinfoa tai vähintäänkin inspiraatiota.

En ikinä pimitä tietoa kaupallisuudesta, vaan se näkyy aina heti postauksen alussa (tässä postauksessa kunkin kuvan kohdalla. Tässä kun kuvat ovat vain kuvituksena). Näin kaupallisuutta kaihtavat voivat skipata postauksen ja postausta lukevat puolestaan ovat tietoisia siitä, että olen saanut postauksen vastineeksi jotain. Fair Play.

Blogissani tulee jatkossakin olemaan kaupallisia yhteistöitä: kangasinspiraatiota, kirjaesittelyitä sun muita. Nyt ei kuitenkaan pitäisi olla epäselvää, miksi teen yhteistöitä ja mikä on niistä saamani hyöty. Ennakkovaroituksena: huomenna tiedossa kaupallinen postaus. Eli kangaspätkiä vastaan bloginäkyvyys herttaiselle pienyrittäjälle, jonka tuotteet ovat aidosti todella laadukkaita.

Millaisia ajatuksia kaupalliset postaukset herättävät sinussa yleisesti ja entä käsiblogeissa? Saitko postauksen myötä uutta ajateltavaa tms? Oletko kokenut blogini kaupalliset yhteistyöt hyödyllisiksi tai toivoisitko, ettei niitä olisi? 

18 kommenttia

  1. Ja sitten kun blogiyhteistyönä saamista kankaista/langoista ym maksaa verot, niin ei kannata edes tehdä kuin niitä yhteistöitä, joista saa jotain sellaista, mitä olisi ehkä joka tapauksessa muutenkin ostanut. Ei siis kannata kenenkään kadehtia, sillä kuten sanontakin sanoo: "ilmaisia lounaita ei ole olemassakaan".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan! Tuo verotus on myös tärkeä pointti. Taloudellista hyötyä ei kyl juuri ole, mut minusta vaan kaikki bloggaamiseen liittyvä on tosi kivaa. Myös blogiyhteistyöt. Uusiin, omaan harrastukseen liittyviin tuotteisiin on kiinnostavaa tutustua ja niistä
      on kiva kertoa. 😊

      Poista
  2. Ah, näinpä! Mä oon saanut kerran palkkion postauksesta, mutten sitten vain oravannahkakauppaa, josta tosiaan menee vielä verot. Yhden(kin) postauksen tekemisessä on tosiaan aikamoinen työ, että vaikka ne kankaat laskisi rahana, jää tuntipalkka aika pikkuruiseksi ;) Ja sen sijaan itsekkin järjestelmällisesti skippaan ne sähköpostiin tulevat (usein ulkomaalaiset) palkkiolliset mainostuspostausyhteistyöt sekä nuo indien kautta tarjolla olevat myös palkkiolliset yhteistyömahdollisuudet, KOSKA ne ei mitenkään liity blogin aihepiiriin.

    Itse myös mielelläni jatkan näitä oravannahkayhteistöitä joita aina silloin tällöin siunautuu, koska mulla ne myös ihan oikeasti mahdollistaa käsitöiden tekemiset tarjoamalla materiaalia, joihin mulla muuten ei olisi välttämättä varaa. Ja joka kerta ärsyttää, että on aavistuksen huono omatunto, kun postaan näitä :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kaikenmoista sitä välillä kyl tarjotaan. Ja toisinaan ihan valmista tekstiä julkaistavaksi. Huoh. No onneksi on vapaus valita. Ja niin, mullakin on välillä raha tiukassa, ni kyllä se materiaalikin jossain kohtaa tulee ihan tarpeeseen. Ja sit toisaalta oon kyl laskenut semmosen henkisen kynnyshinnan postaukselleni, et millaisella summalla matskua/postaus. Pääsääntöisesti en kyl yhden lankakerän hinnalla tee mitään. Kirja-arvostelut on oma lukunsa, vaikkei kirjan arvo usein ole kuin kynppejä. Niitä teen mielelläni, koska rakastan kirjoja ja uskon, että esittelyistä on iloa lukijoillekin. 😊

      Poista
  3. Tuon sellaisen näkökulman, kun on bloggaaja joka ei ole saanut oman bloggausaiheensa kaupallisia yhteistöitä. Välillä kismittää, koska on tullu tosi monesti sellanen tunne, että omaa työtä sitä blogia kohtaan ei arvosteta tai edes nähdä ja alemmuuskompleksi on taattu. Oon huomannut kuitenki joidenki omien buzzadorkampanja postausten lukujen olevan tosi pieniä, mikä heti kertoo siitä että ihmiset ei halua lukea tuotearvosteluja ja ne pitäs selkeästi olla muualla, kuin blogissa. Kakspiippunen juttu, mut sen tiedän et käsityöbloggaajat ei kaupallisilla yhteistöillä rahassa kylve.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiijätkö mitä. Sun blogi on ihan älyttömän ihana! Kauniita käsitöitä, nätisti kuvattu ja koko blogi visuaalisesti harmoninen. Jos haluat tehdä yhteistöitä, ni rohkeasti vaan yhteyttä yrityksiin. Jos joku kieltäytyy, ni kokeile toista. Jos kaipaat jeesiä tai vinkkejä, ni neuvon kyl mielelläni. 😊 yhteistyöpostauksia voi tehdä monella tapaa. Itselläni kyl moni yhteistyöpostaus on ollut tosi luettu. Esimerkiksi. Jos oon sisällyttänyt siihen jonkun ohjeen. Iloa sunnuntaihin! ❤️

      Poista
  4. Mä oon niin samaa mieltä sun kanssa. Hyvä postaus!

    VastaaPoista
  5. No nyt on aikaa minunkin kommentoida tähän mutta eipä ole paljon kommentoitavaa kun tässä tuli hyvin tyhjentävästi kaikki. Olen itse aikaa sitten ruokaryhmien puolella todennut resepti pyntöihin sen, että koska pidän ilmaista blogia, jonne teen postauksen, joka vie minulta itseltäni aikaa sekä rahaa niin en enää kirjoita erikseen reseptiä ryhmiin, jonne ei saa linkata reseptin alkuperää. Sama homma käsityöblogeihin, tosin kirjoitan todella vähän ohjeita muutenkaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan! Toi on kyl ihan hassua. Ja sit löytyy aina klikinsäästäjiä, jotka kopioi ohjeen kommentteihin, ettei kukaan vaan klikkais itseään blogiin. 😜

      Poista
  6. Loistava kirjoitus. Mä en tiedä, että voisiko harhakäsitys käsityöblogien kaupallisuuden suuruudesta johtua siitä, että taitaa vieläkin olla yleinen käsitys se, että bloggarit saa ihan kamalasti kaikkea eikä ne joudu mistään mitään maksaan. Tämähän ei todellakaan päde käsityöblogeihin! Sen sijaan käsityöblogeissa on paljon ilmaista tuotesijottelua, jota lukija ei tiedä, koska harvemmin mainostetaan, että olen maksanut kaikki materiaalit itse. Bloggaajan on joka tapauksessa kerrottava postauksessa, että mikä lanka tai kangas on kyseessä ja lukija, joka ei ole perehtynyt asiaan, voi luulla, että kyseessä on taas maksettu mainos.

    P.s. Aivan sairaan upea tuo Nokian neulomon kankaasta tehty mekko <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo varmasti tuo muu blogimaailma luo ne raamit ja kuvitellaan helposti, et sama pätee kässämaailmaankin. Kiitos. Tykkään itsekin tuosta mekosta kovasti, mut nyt on pakko sanoa, et oon käytössä pettynyt kankaan laatuun. Vaikutti alkuun hyvältä, mut musta väri pesuissa haalistunut tosi paljon. En tiedä, sattuiko huono erä, mut harmittaa.

      Poista
    2. Sama ajatus minullekkin nousi mieleen kun blogikirjoitusta luin. Käytännössä jokainen kässäblogi on ilmaista tuotesijoittelua (poislukien kaupalliset yhteistyöt). Materiaalit (lanka/kangas) mainitaan ja mallit, mikäli ei bloggaajan käsialaa.
      Itseäni ei häiritse käsityöblogien puolella blogiyhteistyöt, sillä ne usein ovat kuin tavallisia postauksia. Minulta ei ole pois jos joku materiaalia on "ilmaiseen" saanut.

      Poista
    3. No niinhän se on. Kyllä lukijat haluavat tietää, et mistä malli ja matskut on peräisin. Et siinä mielessä voi kyl ajatella, et melkein kaikki postaukset on myös mainoksia. Tää on hyvä pointti!

      Poista
  7. Minua ei ainakaan haittaa lukemissani blogeissa, vaikka kirjoittaja olisi saanut tuotteen ilmaiseksi. En usko, että kukaan oikeasti kehuisi sitä parin kympin kangasta jos se olisi todellisuudessa ihan paska. Edes vaikka tämä henkilö olisi oikeasti saanut palkkion postauksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä. Itse lähden yleensä mukaan vain semmoisiin, mistä on jo joku ennakkokäsitys laadusta. Mukavaa sunnuntaita! 😊

      Poista
  8. Mä jäin pohtimaan lukijan näkökulmaa. Miksi lukija vierastaa yhteistyöpostauksia? Miksi niitä ei saisi linkittää fb:n eri ryhmiin? Miksi ei voisi klikata itseään blogiin lukemaan ohjetta? Onko se kateus: saat pian kaksi metriä kangasta, jos sun lukijamäärät kasvaa. Sen ymmärrän, jos aihe/ mainostettava tuote ei millään liity blogin sisältöön, niin se ei kiinnosta lukijaa.

    P.s. Tykkään, kun kaupallisesta yhteistyöstä mainitaan heti postauksen kärkeen, ja se taitaa olla suosituskin.

    P.s.2. Varmuuden varalta kerron, että en tee/ kirjoita yhteistyöpostauksia, vaikka kommentistani voisi muuta luulla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin. En kyl tiedä. Mua ne ei oo ikinä haitannut. Paitsi sit jos ei juuri muuta ookaan. Minä ainakin kuulen mielelläni vinkkejä ja suosituksia, jos ne liittyy omaan mielenkiinnonkohteeseen. Kiitos kommentista! 🙂

      Poista

Jätä merkki käynnistäsi. Yksinpuhelu on tylsää... :)

Sisällön tarjoaa Blogger.