Ohjeet ja vinkit

Ohjeet ja vinkit
Ompeluohjeet ja -vinkit

Tee lapsen kanssa

Tee lapsen kanssa
Kototekoja lapsille

Sisustusteot

Sisustusteot
Koti

OSATTIIN ENNEN, OSATAAN NYTKIN - PERINNETEKNIIKOILLA MODERNISTI


Käsin painettu pyyhe
Se oli viime viikon lauantai, kun maisema oli taas läpikotaisen harmaa, vettä vihmoi vaakatasossa ja sateenvarjot kääntyilivät ympäri puuskittaisessa tuulessa. Ankeaa fiilistä lisäsi tieto siitä, että ihan pian edessä olisivat Suomen käsityömaailman megabileet ja jäisin niistä paitsi. Harmitti.

Yhtäkkiä harmauden keskelle avautui kuitenkin juuri minun mentävä aukko, joka pyyhkäisi pois suurimman osan harmituksestani. – Keksin, että järjestäisin itselleni ennakkoon omat mini-käsityömessut: ohjelmaani kuului vierailu Kuusi Collectiven kangaskaupassa ja Taito Uusimaan käsityönäyttelyssä ”Osattiin ennen, osataan nytkin”. Ei harmittanut enää.


Käsitöiden tekemisen yksi hienous on mielestäni siinä, että se on myös traditioiden eteenpäin siirtämistä. Nuotiopiirit ja perinteiset naisten ompeluseurat ovat siirtyneet someen, mutta sama meininki jatkuu. – Vanhat tekniikat ja taidot siirtyvät sukupolvelta toiselle. Aina silloin tällöin ilmaantuu jotain aivan uutta, mutta hyvin pitkälti käsitöissä on kyse varioinneista ja perinteiden sävyttämisestä nykyajalla.

Taito Uusimaan 100-vuotisjuhlanäyttelystä kiinnostuin juuri siksi, että sen ideana on tuoda esiin vanhoja tekniikoita siten, että lopputulos näyttää nykyaikaiselta. Koska Taito Uusimaan käsityönäyttely päättyy jo 15.11. kokosin teille tähän nyt lähes koko näyttelyn. Näyttelyssä on esillä  Taito Uusimaan kursseilla perinteisin tekniikoin tehtyjä käyttöesineitä ja koristeita.

Suomi 100 vuotta -sävyiset keittiöpyyhkeiden painatuksessa oli hyödynnetty perinteisissä juustomuoteissa sekä rukin lavoissa käytettyjä muotoja ja kuviointeja. Voisinpa hyvinkin kuvitella näkeväni tällaisia esimerkiksi Lapuan Kankureiden mallistossa.

käsin tehdyt harjat
käsin tehtyjä harjoja
Näyttelyssä oli esillä myös erilaisia harjoja. Tuollaisia sutimallisia meillä on ollut joskus kotonakin. – Mummolasta periytyneitä. Harjojen harjaksina oli käytetty lehmien ja sikojen karvoja sekä riisin juurta. Suomessa harjojen harjaksina on kuulemma käytetty perinteisesti sarakasvin juuria, joita on kerätty soilta. On kyllä hämmästyttävää, miten mikäkin materiaali on aikanaan löydetty ja ymmärretty hyödyntää juuri jossain tietyssä käyttötarkoituksessa. Ihmisen luovuus on ikuista ja rajatonta. 

lankanappitekniikalla koruja
lankanappitekniikka
koruja lankanappitekniikalla

Oletkos kuullut lankanappitekniikasta? Minä en ollut. Kuulemma aikanaan paitojen pikkuiset napit tehtiin kokonaan pellavalangasta kieputtelemalla! Ja edelleenkin kansallispukujen napit tehdään samalla tekniikalla. Eipä olisi kyllä tullut mieleeni tehdä nappia pelkästä langasta. Ja tuskinpa nappeja jatkossakaan alan langasta kieputtelemaan. Sen sijaan lankanappitekniikalla tehtäviä koruja voisin kyllä harkita. Kauniita koruja kerrassaan!

Näyttelyn yhteydessä oli myös mahdollisuus kokeilla perinteistä köyden punontatekniikkaa. Köysipunostekniikalla syntyi hyppynaruja ja koruja tuosta vain.

kasvivärjättyjä lankoja
Kasvivärjättyjä lankoja 

Kudontaa.
ripsiraanu
Ryijy ja raanu. Itselleni on ollut ihan mysteeri, mitä kutsutaan miksikin. Nytpä opin senkin. Ryijy on pitkänukkainen, raanu lyhyt. Kuvassa näkyvä versio on nimeltään ripsiraanu, joka on kuulemma perinteinen eteläsuomalainen raanutyyppi. Omaan silmääni tuo kudontatapa näytti todella tutulta. Muistelen, että meillä oli lapsuuden kodissani kutakuinkin tuon näköinen raanu. Toki se oli sellainen perinteinen, jättimäisen kokoinen pölynkerääjä. Tuollaisen modernin, kollaasimuotoisen voisin nähdä meidänkin kodissamme.  

taito uusimaa 100 vuotta
taito uusimaa 100 vuotta Taito Uusimaan 100-vuotisjuhlanäyttely Helsingin Craft Cornerissa 15.11. saakka.

Mukavaa alkuviikkoa ja ihania Tampereen kädentaitomessuja teille, jotka sinne menette. Sniif...

9 kommenttia

  1. Voiei Sanna, mikset pääse messuille? :( jotenkin ajattelin et nähtäis tänäkin vuonna!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin, tosi tylsää..😢 Syitä on useampiakin. Sairastapaus lähipiirissä ja lisäksi oma työpaikka on taloudellisesti nyt niin kiikun kaakun, et saas nähdä. Siksi en uskalla nyt osallistua tapahtumaan, jossa ostaminen on aika isossa roolissa. Toivottavasti ensi vuonna pääsen. Ihania messuja sulle! ❤

      Poista
  2. Kiitos koosteesta. Positiivinen ajattelu kantaa hedelmää, kivat käsityömessut nämäkin, jotka itsellesi järjestit. Kekseliäitä tosiaan käsityöläiset ennen ja nykyään.

    VastaaPoista
  3. Siis wau, miten upea ja mielenkiintoinen näyttely!
    Minulla jäi myös Tampereen messut välistä, kun oli kaikenlaista menoa ja lomamatkaa samaan aikaan. Eniten olisin just halunnu nähdä näitä perinnejuttuja, niistä jos mistä saa inspiksiä:) Täytyy tässä lueskella messupostauksia blogeista, että oliko niitä miten siellä esillä.
    Noita lankanappeja (dorset-nappeja) olen muutamia tehnyt. Tykkäsin kovasti langan kieputtelusta:) Ja tuollaiset napithan toimii tosi kauniina yksityiskohtana vaatteessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitenpä en olekaan yllättynyt, että oot kokeillut lankanappeja. 🙂 Sä oot niin semmoinen tekniikkatyyppi ja taituri. Oisit taatusti tykännyt tästä näyttelystä. Mukavaa viikonloppua! P.s. oon huomannut et oot kommentoinut postauksiani sillai vähän viiveellä. Oon kyl lukenut ne kaikki, mut kaikkiin en oo huomannut tai ehtinyt vastaan. Pahoittelut siitä ja kiva, kun kommentoit! ❤

      Poista
  4. Minun tässä pitää pahoitella<3 Mulla on vähän erikoinen tapa lueskella blogeja. Saattaa mennä viikkoja, jopa kuukausia etten ennätä aukaista bloggerin lukulistaa. En halua missata postauksia, joten jatkan lukemista sitten siitä mihin edellisellä blogikierroksella jäin, siks kommentteja tulee "vähän" viiveellä. Ja läheskään kaikkiin postauksiin en minäkään ole ennättänyt kommentoida, mutta siis kaikki kyllä luen<3

    VastaaPoista

Jätä merkki käynnistäsi. Yksinpuhelu on tylsää... :)

Sisällön tarjoaa Blogger.