Ohjeet ja vinkit

Ohjeet ja vinkit
Ompeluohjeet ja -vinkit

Tee lapsen kanssa

Tee lapsen kanssa
Kototekoja lapsille

Sisustusteot

Sisustusteot
Koti

Suurten tunteiden joulu

suurten tunteiden joulu
*) Kirja saatu arvostelukappaleena Tammelta

On kirjoja. Ja sitten on Kirjoja. Ensimmäiseen kategoriaan kuuluvat ovat sellaisia... no, ihan mukavia. Ne selataan kerran läpi ja sen jälkeen kirja unohtuu hyllyyn pölyttymään. Surullista, mutta näin se vain osan kohdalla menee. 

Kirjat isolla alkukirjaimella ovat sellaisia, joiden koskettaminenkin tuntuu ylevältä, miltei hartaalta. Ensin hipaistaan kantta. Tunnustellaan paperin tuntua vasten sormia. Seuraavaksi on aivan pakko painaa nenä vasten kirjan sisuksia; selata läpi ihan vain siksi, että kirjat isolla K:lla myös tuoksuvat vastustamattoman ihanille. 

Tuoksutuksen jälkeen katsotaan kuvat. Hurmaannutaan ja koetaan vimmaista halua hypätä sisään kirjan kuvitukseen. Sitten lämmitetään iso mukillinen höyryävän kuumaa glögiä ja syvennytään teksteihin. Luetaan ensin sieltä täältä ja lopulta syventyen. 

Kirja isolla K:lla ei pääse koskaan suoraan hyllyyn, sillä siihen on aivan pakko palata yhä uudestaan ja uudestaan. -  Juuri sellainen kirja on Suurten tunteiden joulu: kirja isolla K:lla. Jos rakastat joulua, rakastut takuulla myös tähän kirjaan.


suurten tunteiden joulu suurten tunteiden joulu
suurten tunteiden joulu
suurten tunteiden jouluSuurten tunteiden joulu on kolmen joulua rakastavan naisen (Jatta Heinlahti, Kristiina Hemminki ja Anneli Myller) tekemä, Tammen kustantama ja toimittama kirja. Se ei ole ruokakirja, eikä askartelukirja, eikä sisustuskirjakaan. Se on kaikkea sitä ja enemmänkin. En oikeasti muista pitkään aikaan kokeneeni vastaavanlaista kirjahurmioitumista kuin tämän kirjan kohdalla.

Suurten tunteiden joulu sisältää tarinoita joulusta, jouluisia reseptejä ja askartelohjeita sekä koristeluvinkkejä. Kirja jakaantuu kolmeen tunnelmaltaan hieman eri tyyppiseen osioon: ilon jouluun, rakkauden jouluun ja rauhan jouluun. Kirja on visuaalisesti äärimmäisen kaunis ja sisällöllisesti niin monikerroksinen, että siihen haluaa palata yhä uudestaan.

suurten tunteiden joulu

suurten tunteiden joulu
Kirjasta tekee mielestäni erittäin onnistuneen se, että se on hyvin tasapainoinen kokonaisuus menneen ajan nostalgiaa: kirjan tekijöiden lapsuuden joulumuistoja ja toisaalta modernia ilmettä ja otetta. Kirjassa on ohjeita perinteisiin jouluruokiin, mutta paljon myös modernisoituja ohjeita ja ainakin itselleni aivan uusia reseptejä - ei ainoastaan jouluaatoksi, vaan koko joulun ajalle: esimerkiksi hetkiin, jolloin ystävät kokoontuvat yhteen joululomalla. Hyviä esimerkkejä kirjan inspiroivista sisällöistä ovat pakettien sinetöintiohjeet, kimaltaviksi koristellut piparkakut, kranssin teko-ohje, paperiset joulupallot ohjeineen sekä vinkit jouluaaton jännityksen liennyttämiseen.

suurten tunteiden joulu
Tätä kirjaa lukiessani kävin Facebookissa keskustelua aiheesta e-kirja vastaan painettu kirja. E-kirjoillekin on oma tarpeensa ja tilansa, mutta visuaaliset inspiraatiokirjat - ne minä haluan nauttia painettuin, käsin kosketeltavina ja nuuhkittavina.

Kuuluuko sinun jouluvalmisteluihisi inspiraatiokirjoja? Onko sinulla joitain suosikkeja, joista ammennat vuosi toisen jälkeen?

10 kommenttia

  1. Ihanan näköinen kirja! Varmasti mukava selata ja tunnelmoida. Mulla on iso kasa jouluisia käsityöLehtiä. Niistä en vähässä luovu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin se on. Jouluiset käsityölehdetkin on kyl aina niin kivoja. 🙂

      Poista
  2. Onpa mahtava kirja ja ton kyllä haluaisin itselleni ❤️. Minulla ei varsinaisesti joulu-aiheista kirjaa ole, mutta muita askartelukirjoja joissa myös jouluaskartelua ja jouluruokia sekä jouluaiheisia lehtiä 🙂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kyl on jotain ihan superihanaa! ❤ Pitäisikin ostaa muuten joku jouinen askartelulehti. Tosin yhtään lisäinspiraatiota en kyl enää enempiä tarttis. Hyvä kun ehtii nykyiset inspiraatiot saamaan valmiiksi asti. 😜

      Poista
  3. Kirjakin varmasti kiva mutta oi, miten ilahduin näistä ottamistasi kuvista! Tosi ihanat asetelmat ja tunnelma. :)

    VastaaPoista
  4. Jouluihmisenä halusin tämän kirjan ehdottomasti ja sainkin sen jo lokakuussa synttärilahjaksi. Aivan ihania kuvia ja reseptejä, tähän kirjaan tulee varmasti palattua joka joulu. Vielä en ole yhtään reseptiä testannut, mutta pitää kokeilla joulukuussa ainakin paria!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, ihana kuulla! Ja en kyl ihmettele, että toivoit juuri tätä. Todella inspiroiva. ❤

      Poista
  5. Ihastuttavan näköinen kirja! Tuota olis kyllä ihana selailla(ja nuuhkia:D) sohvalla vilttiin kääriytyneenä, toisessa kädessä kupponen kahvia ja vierellä konvehtirasia:) Tosi nättejä nämä sinun ottamat kuvat, niistä huokuu oikeaa joulutunnelmaa<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, nimenomaan! Tää on kyl joulukirjojen aatelia. ❤

      Poista

Jätä merkki käynnistäsi. Yksinpuhelu on tylsää... :)

Sisällön tarjoaa Blogger.