Ohjeet ja vinkit

Ohjeet ja vinkit
Ompeluohjeet ja -vinkit

Tee lapsen kanssa

Tee lapsen kanssa
Kototekoja lapsille

Sisustusteot

Sisustusteot
Koti

Joka tyypin parhaat kaavat - jokaisen ompeluharrastajan Must Have


jokatyypin parhaat kaavat

*) Kirja saatu kustantajalta 


Olen aika moneen kertaan julistanut blogissani sitä, kuinka rakastan käsityökirjoja, jotka ovat visuaalisesti herkullisia ja käsityömatka johonkin miltei toiseen ulottuvuuteen. Kyllä, rakastan niitä edelleenkin. Mutta: käsityökirjarakkauteni ei kuitenkaan ole ehdotonta. Joka tyypin parhaat kaavat -kirja poikkeaa jonkin verran edellä mainituista kriteereistä, mutta rakastin silti sitä heti ensiavauksesta alkaen ja oikeastaan jo etukäteen, sillä pidin sen aiemmastakin versiosta. 

Joka tyypin kaavakirjan uudistettua versiota olen odottanut innolla siitä lähtien, kun huomasin Instagramissa Rinna Saramäen päivityksen aiheeseen liittyen. Nimittäin jos puhutaan äärimmäisistä tunteista, niin siinä missä rakastan vahvaa visuaalisuutta, vihaan kaavojen piirtämistä. Pyrin pärjäämään mahdollisimman pienellä määrällä. Osaan muokkailla kaavoja jo jonkin verran, mutta paljon on myös opittavaa.

Joka tyypin parhaat kaavat -kirja on ompeluharrastajan Must Have. Jos sinulla olisi mahdollisuus hankkia ainoastaan yksi ompeluaiheinen kirja, niin se olisi sitten tässä. Kirja on mahtava tietopaketti ja mahdollisuus oppia kaavojen muokkaamista. Osa muokkausideoista on hyvin simppeleitä ja niistä suoriutuu aloittelevakin ompelija. Osa taas hieman työläämpiä.

jokatyypin parhaat kaavat
jokatyypin parhaat kaavat

jokatyypin parhaat kaavat







Kirja pitää sisällään kahdeksan peruskaavaa ja muhkean määrän niiden muokkausideoita ja -ohjeita. Mallivalikoima pitää sisällään sekä naisten että miesten vaatteita. Kaavojen kokovalikoimakin on kivan laaja: aina XXS:stä XXXL:ään. Toisin sanoen kaavoja voi hyödyntää myös nuorten vaatteissa.

Rinna Saramäki, Katja Kaipaanlahti ja Jane Palmu ovat tehneet ihan suunnattoman työn tehdessään kirjasta niin kattavan ja selkeän, mitä se on. Joka typin parhaat kaavat -kirjassa yksi hupparimalli muuntuu selkeiden ohjeiden avulla kavennetuksi huppariksi, anorakiksi, heittojakuksi ja takiksi. Suorat housut puolestaan pillifarkuiksi, skeittihousuiksi, korkeavyötäröisiksi housuiksi, housuhameeksi ja laskoshousuiksi. Melkoista! 

jokatyypin parhaat kaavat

jokatyypin parhaat kaavat




Kirjassa on mukana kattava teoriaosio, jossa käydään läpi materiaalivalintoja, napitusta, vuoritusta, laskostyyppejä jne. Joka tyypin parhaat kaavat -kirja on kokonaisuutena ihanan selkeä mallikuvineen ja ohjeineen. Kirja on ennenkaikkea tekniikkakirja, mutta myös omalla tavallaan inspiroiva: mitä kaikkea voikaan saada aikaiseksi yhdestä kaavasta – ja mitä kaikkea lisää voikaan kehitellä ihan itse!

Tämä on kirja, jonka saatan jopa ehkä varmuuden vuoksi päällystää jollakin, jotta se varmasti kestää aikaa. Sillä tästä kirjasta en luovu.

Onko sulle tämä kirja tai sen edeltäjä tuttu?

6 kommenttia

  1. Olen lainannut edellisen version kirjastosta, tämän voisin ostaa. Täytyy katsoa kirjakaupassa.

    VastaaPoista
  2. Aikaisempia olen vain selaillut, mutta tämä on nyt tulossa, koska kaavat ja kaavakuosittelu kiehtovat. Minusta sekin on hyvä, että aikaisempi kirja päivitetään tähän päivään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyl tosi kiva. Tosin sä kyl varmasti kuosittelet heittämällä ilman kirjojakin. 😊

      Poista
  3. Aikaisemmat painokset olen lainannut kirjastosta, mutta tämä täytyy kyllä hankkia omaksi. Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjastosta minäkin sitä aiempaa lainailin, mut tän halusin omaksi. Ja olepas hyvä vaan! 😊

      Poista

Jätä merkki käynnistäsi. Yksinpuhelu on tylsää... :)

Sisällön tarjoaa Blogger.