Ohjeet ja vinkit

Ohjeet ja vinkit
Ompeluohjeet ja -vinkit

Tee lapsen kanssa

Tee lapsen kanssa
Kototekoja lapsille

Sisustusteot

Sisustusteot
Koti

Korjausompelua kirjovalla koneella




*) Yhteistyössä: Husqvarna Viking Suomi

Korjausompelu oli vielä jokunen vuosi sitten inhokkilajini. Inhosin sitä sen mekaanisuuden vuoksi. Koin sen äärimmäisen tylsäksi, koska siitä puuttui mielestäni luova ulottuvuus. Tai niin kuvittelin.

Välttelin korjausompelua viimeiseen saakka. Korjaamista vaativien vaatteiden keko vain kasvoi kasvamistaan. Vetoketjun vaihtamisesta oli muodostunut jo perheemme sisäinen vitsi. ”Niin joo, ehkä se tapahtuu joskus vuoden-kahden päästä”, totesi mieheni lakonisesti vinkatessaan takin rikkinäisestä vetoketjusta tai puhki kuluneista taskupusseista. Lahkeiden lyhentämistäkin vetkuttelin niin pitkään, että mies ehti jo unohtamaan kyseisen vaatekappaleen olemassaolon.

Vaan onneksi muutos on mahdollinen. Korjausompelu ei todellakaan ole enää minulle asia, jota vetkuttelen viimeiseen saakka. Ajatus siitä, että vaate saa jatkoajan, tuo suunnattoman mielihyvän. Ja reikien paikkaamisessa todellakin voi käyttää luovuutta.

Olen myös äärimmäisen iloinen siitä, että vaatteistaan todella tarkka esikoisemmekin on sisäistänyt ajatuksen siitä, että vaatteen rikkoutuminen ei välttämättä ole sen tarinan loppu. Kiltisti hän kiikuttaa aina ompelukoneeni viereen haaroistaan revenneet farkut, reikiintyneet hupparit ja kalsarit. – Ihan mahtavaa! Kuinka siis voisinkaan olla korjaamatta niitä vaatteita ja jättää tekemättä sen, mihin olen jo lapsenkin opettanut!  


Vaatteiden korjaamisessa on oikeastaan aina vain kaksi vaihtoehtoa: pyrkimys huomaamattomuuteen tai korostaminen. Olen jo pitkään suunnitellut, että kokeilisin, kuinka kirjovaa konetta voisi hyödyntää vaatteen korjaamisessa. Kuopuksen polven paikkeilta rikkoutuneet legginssit tarjosivat siihen loistavan mahdollisuuden. Ajatuksena oli korjata legginssit mahdollisimman huomaamattomasti: legginssien kuosin ja värimaailman hengessä.

Täytyy todeta, että olen todella tyytyväinen lopputulokseen. Jos jotain tekisin toisin seuraavalla kerralla, niin ehkä suosiolla hieman isompi kuvio juuri siihen reiän päälle. Toimii kyllä ihan hyvin näinkin. Aika näyttää, kuinka hyvin paikka kestää kohdassa, joka joutuu hieman venytykselle. Reikä kyllä onneksi asettuu hivenen polven alapuolelle.¨


Korjausompelu jakautui tässä projektissa seuraaviin vaiheisiin:

1. Legginssin lahkeen sauman ratkominen hieman reiän yläpuolelle asti.
2. Reiän alustava paikkaaminen: pieni pala trikookangasta reiän taakse ja muutama siksak-ommel päältä. Tämä siksi, ettei kirjontaommel vetäisi reiän röpelöisiä reunoja ruttuun.
3. Lahkeen kiinnitys kirjontakehykseen. Tarrakiinnitteinen, irti revittävä tukimateriaali oli tässä loistava apu. Sen avulla sain kankaan suoraan ja napakasti.
4. Tähtien kirjominen reiän päälle ja ympärille. Vaikka reikiä oli housuissa vain yksi, halusin kirjoa housuihin tähtirykelmän, jotta se vaikuttaisi enemmän koristeompeleelta kuin paikalta.

Legginssien paikkaus konekirjomalla osoittautui ihan loistavaksi korjaustavaksi. Aika näyttää, kuinka paikka kestää käytössä. Mietin ensin, että olisin ommellut tähtikuvioita muuallekin legginsseihin tai ainakin toiseen lahkeeseen. Näin kuvio olisi vaikuttanut vielä enemmän harkitulta, mutta en yksinkertaisesti jaksanut enää ratkoa auki toistakin lahjetta. 

Oikeastaan jo hieman odotan hetkeä, jolloin pääsisin kokeilemaan kirjontapaikkaamista joustamattomaan materiaaliin. Yksi reikä saattaisi toimia inspiraatiokimmokkeena koko vaatteen kirjonnalle.  

3 kommenttia

  1. Onpa tosi kiva idea paikkaamiseen! Laitoitko taakse mitään tilkkua vai tikkasitko ihan vain pelkän trikoon?

    Kirjova ompelukone olisi kyllä kiva. Ehkä joku päivä vielä hankin sellaisen. Sitten ei kyllä varmaan kirjomisesta tule loppua, kun kaikki vaatteet täytyy innostuksissaan kuvioida...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Joo, tuossa vaihelistauksessa siitä mainitsikinkin. Eli tavallaan esipaikkasin reiän ensin. Trikoopala takana. Sit vasta koristelin. On tää kyl kiva lelu. Aika rajattomat mahdollisuudet. ❤️

      Poista
  2. Ihanasti toteutettu korjausompelu housuille, näyttää melkein paremmalta paikan kanssa. Kiitos inspiraation jakamisesta, olen myös aikaisemmin ajatellut, että vaatteiden korjaaminen on todella tylsää, mutta ei sen tosiaan niin tarvitse olla. Meillä olisi myös pino odottamassa korjausompelua. Muuten ihan ok, mutta, kun kyseessä on korjausompelu vetoketjut, täytyy etsiä ammattilainen apuun täältä Joensuun seudulta.

    VastaaPoista

Jätä merkki käynnistäsi. Yksinpuhelu on tylsää... :)

Sisällön tarjoaa Blogger.