Tie vieköön -reppu ja pohdintaa unelmien tavoittelusta

Elämänhallintaan ja positiiviseen ajatteluun kannustavissa artikkeleissa, kirjoissa ja some-postauksissa on toitotettu jo jonkin aikaa mantraa: Unelmoi – mikä tahansa on mahdollista. Saman suuntaisia aforismeja piirtyy julisteisiin, kortteihin, kirjottuihin tauluihin ja tekstausharjoituksiin somen kuvavirrassa. Oma suhtautumiseni unelmien tavoitteluun on hyvin ristiriitainen.

Olen itse hyvin voimakkaasti eteenpäin pyrkivä ja luovuus lienee yksi vahvimmista eteenpäin työntävistä voimistani. Olen järjettömän kiitollinen kaikista saamistani mahdollisuuksista. Silti hieman salaa jopa ihailen ihmisiä, joille riittää vähempikin. Heitä, jotka elävät ihan vain perus arkea vailla suurempi kunnianhimoja ja se riittää.

Luovuus on ihana lahja ja alati uudistava voima vailla vertaansa. Silti se saa helposti aikaan myös levottomuuden tunteen. – On yksinkertaisesti saatava toteuttaa itseään. Silläkin hinnalla, että välillä mennään oman jaksamisen äärirajoilla. Työn ja rakkaan, lähes toisen työn veroisen harrastuksen yhdistäminen perhearkeen on oikeasti toisinaan hyvin haastava yhtälö. 

Kuva: Sonja Karlsson

Kuva: Sonja Karlsson

Syys ristiriitaiseen suhtautumiseeni unelmien tavoittelussa on se, että mielestäni asia ei ole lainkaan mustavalkoinen: millä hinnalla unelmia on lupa tavoitella? Sillä, että aikaa lapsille jää liian vähän? Sillä, että oman unelman tavoittelu syö perheen yhteistä taloutta? Kuinka pitkään unelmia on lupa tavoitella, jollei tuloksia näy? Lähipiiriini kuuluu paljon luovien ja taiteen alan ihmisiä. Todella taitavia sellaisia. Kaikki he ovat tavoitelleet unelmiaan. Murto-osa on oikeasti saavuttanut ne sellaisena kuin on alunperin ajatellut. Osa on pistänyt elämänsä kaikki kortit unelman tavoitteluun. Osa tehnyt unelmaa todeksi pieninä palasina muun elämän ohessa. Onpa jokunen parisuhdekin päättynyt unelmien tavoitteluun. Missä kohtaa unelmien tavoittelu on ok ja missä kohtaa se muuttuu sokeaksi itsekkyydeksi?

Maailman sivu on ollut taiteilijoita, jotka ovat miltei näännyttäneet perheensä nälkään toteuttaessaan itseään ja saamatta minkäänlaista menestystä elämänsä aikana. Toisaalta on myös olemassa taiteilijoita, joiden elämäntyö on tuonut koko ihmiskuntaan jotain äärimmäisen suurta ja nostattavaa. Ehkä heidän tehtävänsä on ollut nähdä perheen ja elannon tuomisen yli ja tavoitella jotain suurempaa?

Jokaisen elämä on äärimmäisen yksilöllinen ja sitä olisi hyvä elää herkkyydellä ja tarkastellen joka kohdassa askeleiden suuntaa kriittisesti. Toki unelmia on lupa tavoitella ja matkalla siihen alkuperäiseen maaliin, saattaakin löytyä jotain ihan uutta. 

Tosiasia on kuitenkin myös se, että kaikki unelmat eivät toteudu. Ei, vaikka kuinka vahvasti yrittäisi ja uskoisi. Kenties niiden toteuttamiseen ei ole ollut todellisia edellytyksiä. Tai sitten ne ovat olleet ”vääriä” tai harhaan johtavia unelmia. Tai sitten on ollut kyse vääränlaisesta ajoituksesta. Näitä esimerkkejä on ollut maailman sivu: jonkun tietyn tyylisuunnan tai lajin uranuurtaja on saattanut jäädä täysin pimentoon ja joku, joka tekee miltei saman asian toisena tai kolmantena, menestyy.

Unelmien toteutuminen on mielestäni äärettömän monen asian summa. Se, että on kaikki lahjat ja edellytykset unelmien todeksi tekemiseen, ei vielä välttämättä tarkoita ollenkaan sitä, että niin tulee tapahtumaan. Silti edellytykset siihen on teoriassa hyvinkin monella. Mikä sitten lopulta on se kenenkin todellinen, tavoiteltava elämän suunta - sitä on todella vaikea kenenkään sanoa toiselle ja toisaalta sitä voi olla toisinaan myös vaikea nähdä itse.

Kun Taito-lehdestä otettiin yhteyttä ja kysyttiin, haluaisinko olla suunnittelijana heidän uusimmassa lehdessään. Olin pyynnöstä äärimmäisen otettu, sillä olen aina arvostanut suuresti Taito-lehteä. Ja suunnitteleminen on ollut yksi isoimmista unelmistani, jonka olen uskaltanut lausua ääneen vasta noin vuosi sitten. Juurikin kyseisen lehden palstalla. Olen äärimmäisen kiitollinen kaikista saamistani mahdollisuuksista, sillä tiedostan hyvin vahvasti, että unelmien todeksi tekeminen ei ole itsestäänselvyys. Enkä edelleenkään tiedä, mihin tämä oma tieni vie. Intuitiivisen herkästi astellen kuljen eteenpäin ja tartun mahdollisuuksiin, mutta pyrin olemaan riittävän valpas myös suunnan muuttamiseen tarvittaessa.

Suunnittelin Taito -lehteen modernisoidun version tuohikontista. Syntyi reppu, joka kantaa nimeä "Tie vieköön". Lehden teemana oli tällä kertaa suomalainen taide. Oma inspiraation lähteeni oli Sigfrid Keinäsen kortiksi päätynyt maalaus ”Kulkematon”. Ei siis lainkaan mikään Ateneumin seinällä keikkuva suurteos. Maalauksessa kulkurin näköinen vanha mies taivaltaa tuohikontti olallaan tähtitaivaan alla. – Millaisia mahtoivatkaan olla tuon miehen unelmat? Yö jossain lämpimässä ja suojassa? Millaisia olivat maalauksen tehneen Sigfrid Keinäsen omat unelmat? Hän käsittääkseni menestyi ainakin kohtalaisesti, mutta kalevalaisena taidemaalarina jäi lopulta oppilaansa Akseli Gallen-Kallelan varjoon. Sellaista elämä on. Yllätyksellistä, arvaamatonta. Ja kuitenkin täynnä mahdollisuuksia. Tie meitä vieköön! 

P.S. Tämän lehden töiden näyttely on esillä Helsingin Craft Cornerissa 27.4. saakka ja Rovaniemen kädentaitomessuilla 18.-19.5. 

Millaisia ajatuksia unelmien tavoitteleminen herättää sinussa?