Ohjeet ja vinkit

Ohjeet ja vinkit
Ompeluohjeet ja -vinkit

Tee lapsen kanssa

Tee lapsen kanssa
Kototekoja lapsille

Sisustusteot

Sisustusteot
Koti

Pienen käsityötilan muokkaus ihanaksi: My Happy Place

ompeluhuoneen ideat
ompeluhuoneen ideatMuistan vielä ajan, jolloin ompelun aloittaminen tarkoitti sitä, että raivasin ensin keittiön pöydän tyhjäksi ja puhtaaksi ja sen jälkeen kannoin pöydälle ompelukoneen sekä saumurin. Levittelin kaavat ja kankaat. Ompelin, kunnes koitti ruoka-aika ja kaikki edellä mainitut piti siirtää taas sivuun.

Sitten koitti yhtä joulua edeltänyt aika. Keksin, että minäpä roudaan tähän meidän keittiön ja olohuoneen väliin kierrätyshuoneesta väliaikaisen pöytälevyrakennelman, jotta saadaan kunnon jouluaskartelupöytä. Siinä istuimme silloin 5-vuotiaan poikani kanssa monet illat ja askartelimme. Jossain taka-alalla huokailin: voi, kunpa tämä voisi olla tässä aina. Mutta eihän se voinut. Pöytä tukki koko olohuoneen ja keittiön välisen tilan ja teki pienestä keittiöstä entistäkin ahtaamman.  

Joku sisälläni huusi silloin kovaa ja määrätietoisesti: sinulla on oikeus omaan rakkaaseen harrastukseesi! Niinpä sahasin pitkän pöytälevyn lyhyeksi, järjestelin huonekaluja uudella tavalla ja sain kuin sainkin keittiömme nurkkaan n. 70 cm leveän pöydän ja pikkuisen nurkan, jossa ompelukoneella oli lupa olla käyttövalmiina koko ajan. Ai, että olin onnellinen!

Vuosien myötä pikkuruinen kässäilynurkkaukseni alkoi kuitenkin tuntumaan ahtaalta ja väistämättäkin käsityöharrastamiseni alkoi dominoimaan koko keittiön ilmettä. Lisäksi pienessä kodissamme käsityötarvikkeet ja kankaatkin olivat hajasijoitellut sinne tänne. Ärsytti ja harmitti.

Viime joulukuussa muutimme viimein tilavampaan kotiin. Ei, ei minulla sielläkään ollut tiedossa omaa käsityöhuonetta, mutta kuitenkin selkeä oma tila paikasta, josta oli mahdollista saada ovi kiinni. Käsityötarvikkeita varten minulle oli varattuna yksi iso kaappi tarvikkeitani varten. Se riitti mainiosti.

 
käsityötilan sisustusideat

käsityötilan säilytysratkaisut

käsityötilan säilytysratkaisut































käsityötilan säilytysratkaisutkäsityötilan säilytysratkaisutPäätin heti muutettuamme, että teen isoon makuuhuoneeseemme itselleni selkeän ja mahdollisimman ihanan käsityönurkkauksen. Sellaisen, joka huokuu ajatusta: My Happy Place. Viitisen kuukautta siinä kuitenkin meni ennen kuin sain aikaiseksi tehdä kässäilypisteestäni sellaisen kuin olin haaveillutkin. Viime viikonloppuna raivasin lopulta epämääräiset röykkiöt pöydältäni (olen sotkuisuuteen taipuvainen…), järjestelin tavarat omille paikoilleen, maalasin seinän ja ripustelin käsityönäyttelyni.

seinien maalaus

clas ohlssonin maalit
käsityötilan järjestys

Seinän värisävy on mielestäni tosi kiva: ei dominoiva, mutta silti selkeästi väri ja kiva sellainen. Tutkailin rautakaupassa erilaisia vihreän/turkoosin sävyjä ja tähän lopulta päädyin. Tosin en kyllä rautakaupan versioon, koska sekoitetut maalit ovat järkyttävän kalliit. Onneksi Clas Ohlsonilta löytyi lähes identtinen sävy yli puolet halvemmalla.

Työpisteeni tulee todennäköisesti elämään ja muuttumaan: käsitöitä ilmaantuu seinälle varmasti lisää. Myös muutama säilytysratkaisu on suunnitteilla. Yksi kivoimmista tämän hetkisistä on ehdottomasti äitini vanhasta polku-Singeristä peräisin oleva puinen vetolaatikko, jonka kiinnitin seinään.



ompelutila
ompelutila
itse tehdyt korvakorut
kirjontatyöt
Voi, että minä olen kyllä ihan rakastunut tähän omaan pieneen, mutta itselleni täysin riittävän kokoiseen työpisteeseen! Tämä näkymä on se, minkä näen aamu herätessäni ja joka ilta käydessäni nukkumaan. – My Happy Place!

P.S. Suurin osa seinällä näkyvistä käsityöideoista on peräisin Kototekoja-käsityökirjastani. Sitä saa mm. Adlibriksesta, Suomalaisesta kirjakaupasta sekä Prismoista.



Saat tiedon uusimmista postauksistani esimerkiksi tykkäämällä FB-sivustani tai seuraamalla blogiani Instagramissa. Löydät blogini myös Bloglovinista

4 kommenttia

  1. Rauhallinen ompelunurkkaus, kivaa kun ompelukone on jatkuvasti esillä, voi käyttää hyväksi vaikka 10 minuutin vapaahetket. Pukkijalkojen sijaan tavalliset pöydän jalat jolloin pöydän alla olevaa tilaa voi hyödyttää vaikka pyörillä liikkuvilla säilytys laatikoilla, materiaalia kuitenkin kertyy. Irmeli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja nimenomaan! Pukkijalat ei tosiaan ole ne käytännöllisimmät. Mut nätit. Ja tämä pöytä jäi meillä ylimääräiseksi, kun mies sai uuden pöydän. En halunnut heittää poiskaan. 😊

      Poista
  2. Tuollaisessa nurkkauksessa on kyllä ihana tehdä käsitöitä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! En vaan malttaisi lähteä töihinkään, kun tuossa on niin ihana olla. 😍😉

      Poista

Jätä merkki käynnistäsi. Yksinpuhelu on tylsää... :)

Sisällön tarjoaa Blogger.