Ohjeet ja vinkit

Ohjeet ja vinkit
Ompeluohjeet ja -vinkit

Tee lapsen kanssa

Tee lapsen kanssa
Kototekoja lapsille

Sisustusteot

Sisustusteot
Koti

PUNOTTU LAUKKU JA HELPOMPI OMPELU YLÄSYÖTTÄJÄLLÄ

punottu laukku


*) Yhteistyössä: Husqvarna Viking

Elämässäni ammotti jonkin aikaa syyslaukun kokoinen aukko. Sen täyttämiseen ei lopulta tarvittu muuta kuin vuoden päivät kaapissani ajalehtinut rulla puuvillaista, leveähköä nauhaa sekä ehdottomasti konjakin väristä nahkaa. Impulsiivisessa inspiraation vimmassani päätin, että vuosia vanha nahkatakkini oli roikkunut kaapissani nyt riittävän pitkään näkemättä päivän valoa ja niinpä silppusin sen vailla syyllisyyden häivää laukkuni koristuksiksi. – Toivottavasti olen vielä ensi keväänä nahkatakkikelien koittaessa sitä mieltä, että fiksusti tehty…  

Laukusta tuli joka tapauksessa sen verran kiva, että kyllä se sen syyslaukkuaukkoni täyttää hyvinkin. Kokonsa puolesta siitä tuli just täydellinen: ei niin iso, että se imisi pohjattomaan nieluunsa kaikki kuitit ja lippulaput, tärkeät käyntikortit, vieläkin tärkeämmät virttyneet banaaninkuoret ja sen sellaiset. Tuosta laukusta löytää etsimänsä ilman, että tarvitsee esimerkiksi kännykän soidessa tyhjentää koko laukun sisältöä jalkakäytävälle (kyllä, olen tehnyt niin, useammankin kerran…). Sen verran iso laukku on kuitenkin, että sinne mahtuu juuri ja juuri myös työläppärini. Täydellistä! 

Olen ommellut elämäni aikana lukuisia kasseja ja pussukoita. Vaikka nykyinen ompelukoneeni, Husqvarna Viking Opal 650 ompelee nätisti melko paksujakin materiaaleja, niin moninkertainen laukkumateriaali yhdistettynä nahkaan alkaa olemaan jo kipurajoilla. Kaapissani on odottanut jo kuukausien ajan käyttöönottoa yläsyöttäjä. Tiesin, että se olisi pelastus paksujen materiaalien ompelussa. 

Melko epäteknisenä ihmisenä yläsyöttäjä näyttäytyi minulle kuitenkin aavistuksen pelottavan näköisenä härpäkkeenä, jonka mukana tuli kaiken maailman vipusia. Siirsin ja siirsin sen käyttöönottoa, kunnes tänään kaivoin sen esiin ja päätin voittaa pelkoni. Ja hyvä niin, sillä ah – rakkautta ensikosketuksesta lähtien!



punottu laukku

koripunos laukku
YLÄSYÖTTÄJÄILOTTELUA

Aina silloin tällöin olen miettinyt, millaista olisi ommella tehdaskoneella. - Varmasti nopeaa ja jämäkkä tehdaskone surruuttelisi vaivatta paksujenkin saumojen yli. Vaikken ole eläessäni tehdaskonetta kokeillut, luulen, että yläsyöttäjä tuo ainakin pikkuisen samantapaisia ominaisuuksia. Sen ansiosta kangas nimittäin syöttyy todella kepeästi ja iso paininjalka kiitää kankaalla kuin pikkukilpuri. Ihan huikeaa! Olin niin tottunut siihen, että laukkuja ommellessa joutuu aina ompelemaan paksuimmat paikat todella hitaasti ja osin kädellä konetta veivaten. Vaan eipä tarvitse enää! Yläsyöttäjä on ihan loistokapistus.

Jollei yläsyöttäjä ole sulle tuttu, niin sen verran kerron, että sitä käytetään paljon esimerkiksi tilkkutöissä ja vanukerrosten, nahkan tai muiden paksuhkojen materiaalien ompelussa. Kovin pikkutarkkoja tai pieniä kohtia sillä ei oikein saa ommeltua ison paininjalan vuoksi, mutta isoihin pintoihin ja pidempiin saumoihin ihan mahtava. Tuossa minun versiossani ainakin tuli mukana kaksi erillistä paininjalkaa: toisella voi ommella suoraa ja toisella siksakkia. Lisäksi mukana tuli kelkan jalaksia muistuttava vipuset, jotka ovat kuulemma tikkausohjaimet.

Yläsyöttäjä asennetaan kiinni painintankoon, paininjalan istukan tilalle. - Kuulostaa ja näyttää ehkä ensialkuun vaivalloiselta, mutta jahka sen on kerran asentanut, niin eipä se nyt niin kovin kummoinen temppu ole. Itselläni tosin oli asennusapuna tekniikkanikke poikamme 10 vee, joka oli huomattavan enemmän innostunut syöttäjän asennuksesta kuin minä. ;) 
 yläsyöttäjä
punottu laukku
Tykkään siitä, kuinka tuo laukku elää liikkeessä. Kun sen laskee kädestä, se painuu aavistuksen kasaan ja punos höllenee. Olalle heitettäessä se taas palaa ryhtiinsä. Näiden kuvien ottamisen jälkeen tosin ompelin vielä yläreunaan yhden ompeleen ryhtiä ylläpitämään. 

Tässä hujahtikin miltei kaksi viikkoa vailla postauksia. Varsin pitkä aika minulle. Arki on ollut nyt aika kiireistä ja olen vain kertakaikkiaan ollut niin väsynyt, ettei blogille ole ollut energiaa. Ensi viikolla helpottanee jo hieman ja palailen normaaliin postausrytmiini.

Kaikki näissä kuvissa näkyvät vaatteet ovat muuten minun tekemiäni. Niihin liittyvät postaukset löydät täältä:

Poncho - näyttävää helposti + ohje
Namedin Esme-neuletakki

Aiempia Husqvarna Viking -aiheisia postauksiani pääset lukemaan täältä:

Läppärille uudet vaatteet (kokeilussa ympyräohjain)
Tästä ei puhuta Mari Kondolle (sisustustyynynpäällinen ja kokeilussa teree-paininjalka)
Antihifistelijän kootut paininjalat
Loista tyylillä ja bongaa kuvista heijastin
Clutch vanhasta nahkatakista

Onko sulle yläsyöttäjä tuttu ja jos on, niin millaisissa hommissa oot sitä käyttänyt?

Ihanaa sunnuntaita ja pian alkavaa uutta viikkoa! :)

Piditkö postauksesta? Liity blogini seuraajaksi, jollet jo ole! Saat tiedon uusimmista postauksistani esimerkiksi tykkäämällä FB-sivustani tai seuraamalla blogiani Instagramissa. Löydät blogini myös Bloglovinista.

7 kommenttia

  1. Yläsyöttäjä on ihan huippu ollut lasten takkeja tehdessä, kun tavisjalka runttasi kankaan päällitikkauksissa. Yläsyöttäjä pelasti :) Tosi veikeä laukku, oot kyllä tosi kekseliäs ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Takkiompelussa onkin taatusti ihan huippu ja must. Ja kiitos! ❤

      Poista
  2. Mahtava laukku, ihana idea! :)
    Mun pitäisi tutustua mun uuden koneen ominaisuuksiin. Vanhassa koneessa ei ollut yläsyöttäjää - uudessa kai tieten on. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Outi! No kokeile ihmeessä. Ois ollut varmasti just hyvä siinä sun upeassa tilkkutäkkiproggiksessakin. 🙂

      Poista
  3. Todella onnistunut laukku. Kelpais mullekin! Yläsyöttäjä ei ole minulle tuttu, pannaan muistiin ja hankitaan. Lähden Tukholman Syfestifalen-käsityömessuille kuun lopussa, sieltä varmaan löytyy kaikki mahdolliset apuvälineet koneisiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ooh, oispa ihana päästä joskus Syfestivaleille. Ihania festareita sulle! 🙂

      Poista

Jätä merkki käynnistäsi. Yksinpuhelu on tylsää... :)

Sisällön tarjoaa Blogger.