Käsityöharrastaminen

Käsityöharrastaminen
Käsityöharrastaminen

Helpot ja nopeat

Helpot ja nopeat
Helpot ja nopeat

Hemmottelu

Hemmottelu
Hemmottelu

Tulkoon valkeus - ja sehän tuli!



Valkoinen tai minkävärinen tahansa joulutunnelma alkaa... musiikista! Itse en jaksa kovin pitkään Nissepolkkaa ja tipetipetiptappia. Niinpä kuuntelen mieluiten vanhoja amerikkalaistyyppisiä joululauluja. Niitä jopa anti-joululaulu-puolisoni sietää. Pieninä erinä. Olkaapa hyvä:


Ja sitten itse asiaan. Päätin osallistua elämäni ensimmäisen kerran käsityöjoulumyyjäisiin. Olihan siinä puuhaa ja aikataulujen säätämistä erityisesti, kun jaloissa pyörii vuoden ikäinen tyyppi. Valkoista/vaaleaa en mitenkään tietoisesti valinnut töideni pääväriksi. Jotenkin se vain sukeutui sellaiseksi. Varmasti luontaiseksi vastapainoksi läpitunkevaan, aamusta iltaan hallitsevalle pimeydelle. Ihan tietoisesti en myöskään suunnitellut tekeväni kaikkea kierrätysperiaatteella, mutta niin siinä vain kävi. 

Tässä kavalkadi Vuosaaren Piilo-kirpputorin joulumyyjäisissä 21.12. saakka myytävinä olevista tuotteista. 



VILLASYDÄMET. Kaapistani löytyi kaksi hyvin vähälle käytölle jäänyttä neulospuseroa ja lisäksi yksi ihanan pehmoinen huivi. Täydellistä materiaalia söpöille joulukuusenkoristeille. Näiden ompelu oli kyllä alkuu ihan tuskaa. Sydäntä särkevää. Kirjaimellisesti. Kunnes sain yhdestä ompeluryhmästä vinkin: kannattaa ommella ensin tuo sydämen muoto kankaalle vaikka tavallisen paperin läpi ja leikata vasta ompelun jälkeen. Sydämen muotoon leikattuna kun tuo tuppaa venymään ja vanumaan muodottamaksi.



Jotta sydän toimisi helposti annettavana pikkulahjana, tein niihin pienet kortit, joiden toiselta puolelta käy ilmi myös tuo kierrätysperiaate.


MUSTIKANVARPUKRANSSIT. Osan koristelin vanhoista kaulakoruista puretuilla helmillä. Ylimpänä näkyvä kranssi sai koristuksensa vanhan kirjan sivuista leikatuista tähdistä, jotka laminoin kontaktimuovilla sään kestäviksi. Kransseja tein kolmea eri kokoa. Jos jäävät myymättä, pidän ihan ilomielin ainakin yhden itselläni.







LUMISADEPALLOT.Tuotekehittely. Hmm... Neuvo numero yksi: jos osallistut käsityömyyjäisiin, tee myyntiin vain sellaisia juttuja, joita olet tehnyt aiemmin. En vain voinut vastustaa tätä ideaa. Minusta nämä ovat suloisia ja oli hauska antaa lelulaatikoiden uumeniin unohtuneille pikku-ukkeleille uusi elämä. Vaan eipä ollut ihan helppoa näiden tekeminen. Erehdys: Oikeanlaisen liiman löytyminen ei ollut ihan helppoa. Ensimmäisissä versioissa liimaus ei kestänyt. Kuumaliima ei todellakaan riittänyt pitämään pilttipurkin korkkia tiiviinä. Kuiviin valuivat pikku-ukkojen kodit. Yritys ja onnistuminen: Korkit sai tiiviiksi liimaamalla kierteet epoksilla ja laittamalla vielä varmistukseksi korkin juureen kuumaliimaa. Kuumaliiman päälle liimasin esim. pitsiä. Erehdys: Tiivis kansi, jonka alla ei tapahdukaan ihan sitä, mitä pitäisi. Lumisateen lisäksi purkissa hilluu leijuva ukko. Eipä pitänyt ukon liimaus korkissa. Onnistuminen: Lopulta sain aikaiseksi pienen määrän purnukoita, joissa sekä kannet pysyvät kiinni, että ukot paikoillaan. Ainakin toistaiseksi...


HEIJASTIMET. Takin rintapieleen kiinnitettävät heijastavat rusetit. Näitä tein myyntiin kaikkein eniten.Kun oikea malli ja tekotapa oli löytynyt, olivat melko nopeita tehdä.


PORO-KUUSENKORISTEET. Isäni vanha nahkatakki sai uuden elämän poroina. Kuusenkoristeiksi tarkoitetut pikkuporot kiinnitin pieneen korttiin, jossa poro kahlaa pitsilumessa. Pitsin ansiosta poro pysyy hyvin paikoillaan.


Ja tähänkin koristeeseen kiinnitin ripustuslenkkiin pienen kortin, josta käy ilmi poron tarina takista koristeeksi.



SISUSTUSTYYNYNPÄÄLLISET. Todellista käsityötä kirjaimellisesti. Alunperin oli aikomus käydä valotuttamassa kunnon seula, mutta en vain ehtinyt. Lopullinen toteutus toteutui piirtoheitinkalvosta leikatuilla kirjaimilla ja glögimukin alusilla. - Taatusti mahdollisimman epäprofessionaali painotapa. Mukinalunen oli huovutettua villaa. Jotta se ei olisi imaissut kaikkea väriä itseensä, pinnotin sen akryylimaalilla ja serviettitekniikasa käytetyllä liimamaisella aineella. Painaminen oli melko hidasta ja jälki ei todellakaan tasalaatuista, mutta itse kyl toisaalta tykkään myös sellaisesta pienestä rosoisuudesta.

Ja sitten viimesimpänä hinnoittelu. Tavallaan kaikkein haastavin juttu: kuinka hinnoitella itsensä sopivasti. Sainkin heti siitä, että kuinka vaikea käsityöllä olisi oikeasti elättää itsensä. Kukaanhan ei ostaisi tuotteita, jotka oltaisiin hinnoiteltu todellisen työmäärän pohjalta. Mutta itse ajattelen käsityöläisyyttä enempi elämäntapana - toki sen elättää pitää, mutta ihan tunti tunnista -mentaliteetilla sitä tuskin kannattaa lähteä tekemään.

Vielä muutama päivä on myyjäisiä jäljellä. Saapas nähdä, meneekö lopulta mitään kaupaksi vai ei. Jollei, niin sukulaiset: tiedättepähän, mitä saatte tänä vuonna lahjoiksi. :)


Lopuksi vielä kooste tämän projektin opeista:
Jos osallistut käsityömyyjäisiin ensimmäistä kertaa:

1. Suunnittele huolella ja hyvissä ajoin, mitä aiot tehdä. Itselläni aikaa meni luvattoman paljon häröilyyn: kaikkea kivaa, kun olisi mukava tehdä.

2. Tee vain sellaisia tuotteita, jotka jo osaat tehdä,

3. Laske huolella, mitä kannattaa tehdä: minkä verran materiaalit maksavat ja kuinka paljon tuotteiden tekemiseen menee aikaa. Hirmuisen isotöisiä ei kannata lähteä tekemään sarjatuotantona. Etenkin, jos epäilet, etteivät asiakkaat ole valmiita maksamaan työstä kovin suuria summia.

4. Varaa tekemiseen riittävästi aikaa. Varaa aikaa myös tuotteiden viimeistelylle, kuten korttien/tuote- ja hintalappujen tekemiselle. Yksinkertaiseenkin tuotteeseen saa ihan eri fiiliksen, kun se on pakattu tai kortitettu kivalla tavalla,

5. Hinnoittele järkevästi. Ota selvää ennakkoon, paljonko samantyyppisistä tuotteista yleisesti pyydetään rahaa.

6. Koita olla stressaantumatta! Ota ilo irti käsillä tekemisestä.


P.S. Kylläpä oli todella haastavaa kuvata näitä tässä tolkuttomassa pimeydessä. Pahoittelut osittain heikkolaatuisista kuvista! Valoisampia päiviä odotellessa.

P.P.S. Loppukevennyksenä all time favorite -joululauluni. :)


Jouluiloa!- Älkäähän stressatko. 

2
Sisällön tarjoaa Blogger.