Kototeko on suuri rakkaustarinani. Se on tarina arjen
jyräämän luovuuteni renessanssista ja rakkaan harrastuksenI uudelleen
elvytyksestä. – Harrastus, jonka myötä olen saanut toteuttaa monia luovuuden
puoliani.
Olen aina ollut luova ja rakastanut kaikenlaista luovaa
tekemistä: olen tehnyt keramiikkatöitä, maalannut akvarelli- ja öljyväreillä,
piirtänyt, kirjoittanut, tanssinut, soittanut, laulanut ja ommellut. Nuorempana tykkäsin myös näyttelemisestä.
Olen myös valokuvannut ja kehittänyt itse niitä paperisia kuviakin – joskus silloin
parikymppisenä paikallislehden toimittajana. Oli jännittävää hiipiä silloisen kotini
seinän takana sijaitsevan lehden toimitukseen ja viettää ilta vieläkin
hämärämmissä olosuhteissa: pienen pienessä pimiössä. Valokuvien kehittäminen on
ehdottomasti yksi kiehtovimmista asioista, mitä voi olla. Se hetki, kun odotat,
että mitä paperille ilmaantuu.
Luovuus on sisimpäni ydinolemus. On ihmisiä, jotka
kehittävät itsensä huipuiksi jossain luovuuden lajissa. Minä sen sijaan olen
aina ollut niin järjettömän kiinnostunut kaikesta luovasta, etten ole malttanut
pitäytyä ainoastaan yhdessä lajissa. Olen nopea oppimaan ja myös kyllästymään. Kototeko
on yksi ehdottomasti pitkäjänteisimmistä luovuuteeni liittyvistä asioista. Olen
iloinen ja ylpeä siitä ja erityisen onnellinen siitä, että blogini on löytänyt
teidät – tai te blogini. Yksinään jutustelu olisi ollut aivan järjettömän
tylsää.