Koronakaranteenin aikana päivittäiseen kotirutiiniimme kuului askartelutuokio.
Sokeri- ja suolamaalaaminen olivat kovasti tykättyjä. Perehdytyksen jälkeen
lapsi pystyi tekemään näitä kumpaakin myös itsenäisesti. Kumpikin tekniikka on siinäkin mielessä kiva, että tarvikkeet
löytyvät yleensä suoraan kotoa.
Teimme lasten kanssa koronakaranteenin aikana valtavan paljon kaikenlaisia askarteluja. Kokosin ohjeet Instagramiin ja nyt on tarkoitus koota ne myös tänne blogin puolelle, jotta ovat helpommin löydettävissä.
SOKERIMAALAUS
Tarvikkeet
- Akvarellipaperia tai hätätapauksessa piirustuspaperia (tämän postauksen työt on tehty piirustuspaperille)
- 2 dl Sokeria
- 1 dl vettä
- Kattila
- Vesivärit
- Sivellin
- Teippiä
Esivalmistelut
Keitä kattilassa vesi ja lisää siihen sokeri. Anna sokerin
sulaa kunnolla veteen. Sekoittele. Anna seoksen jäähtyä kunnolla.
Maalaaminen
- Kiinnitä paperi pöytään/piirtoalustaan teipillä, jotta se ei
pääse kipristymään.
- Jos käytät pipettiä, tee vesiväristä valmiita väriseoksia
pieniin kippoihin. Laita mahdollisimman paljon väriä, jotta lopputulos ei jää
liian haaleaksi.
- Sivele paperi kauttaaltaan sokeri-vesiseoksella isolla siveltimellä.
- Tiputtele sitten vesiväriä paperille siten, että
pipetti/sivellin ei kuitenkaan kosketa kuin hyvin varovasti paperin pintaa. Väri
leviää taianomaisesti. Käytä useita värejä tai yhden värin eri sävyjä.
Työskentele melko nopeasti eli paperin pinnan tulee olla märkä.
- Anna maalauksen kuivua rauhassa. Tahmeus häviää kuivumisen
yhteydessä.
Valmiista maalauksista voit tehdä halutessasi vaikka ylimmän kuvan mukaisen
pupuviirin. Viiriä varten tarvitset kartonkia, jonka päälle maalattu paperi
liimataan. Leikkaa puput muotoonsa ja reijitä yläreuna. Liimaa hännät pumpulista. Pujota lopuksi puput naruun.
SUOLAMAALAUS
Suolamaalaus osoittautui meidän perheessä hitiksi. Tekniikasta
tykkäsi eskarilaisen lisäksi myös teini. Ja se on paljon se. 😉 Suolamaalaustekniikalla saa aikaan hauskaa kohopintaa.
Teimme suolamaalausta pääsiäisen alla ja lapset koristelivat tekniikalla munan
muotoon leikattuja paperin paloja. Lopuksi kokosin munista pääsiäiskranssin.
Eskarilaisen kanssa teimme suolatekniikalla monenlaisia
maalauksia. Tekniikkaa varten tarvitset suolaa, liimaa, vesivärit, pipettejä
(sivellinkin käy, mutta pipetti on lapselle helpompi). Ohjeeni suolamaalaukseen
löydät
Kotilieden sivuilta eli täältä.
Lue myös:
Askartele tupsuista ja munakennoista hullunkuriset linnunpoikasetAskartele söpö sateenkaari langasta
Kokeile yhdessä lapsen kanssa pillikudontaa
Vasaroi kukista söpöjä kortteja!