DIY-VALAISIN MALJAKOSTA JA RIKKOUTUNEESTA JALKALAMPUSTA

Mitähän minulle on oikein tapahtumassa? Olen aina rakastanut värejä, hilseileviä maalipintoja ja enemmän romanttista kuin skandinaavisen pelkistettyä sisustustyyliä. Ja sitten syntyy tällaista! Hillittyä ja yksinkertaista. Ehkä tämä on jokin ohimenevä kausi, tilapäinen mielenhäiriö. Vai olenko aivopesettänyt itseni kylpemällä sisustusblogien valtameressä? Olenkohan minä vain kasvamassa aikuiseksi.... ;)  

No, ihan oikeasti rouheus rokkaa minusta edelleenkin. Syy siihen, miksi kaipaan nyt simppelimpää omaan kotiini, liittynee viime vuoden puolella alkunsa saaneeseen yksinkertaistamisen ideologiaani. Olen kertakaikkisen kyllästynyt kaikkeen liian rönsyilevään, tavarapaljouteen, turhaan ja ennenkaikkea sekasotkuun. Olen luopunut ja kierrättänyt. Reilu kuukausi sitten tartuin pieneen, vaaleanpunaiseksi värjättyyn oljenkorteen nimeltään Konmari. - Jollet tiennyt, se on japanilainen huippusuosittu opus siivouksen mullistavasta voimasta. Siitä tulette kuulemaan blogissani vielä lisää, mutta ei siitä tällä kertaa sen enempää.

Vaikka olen luopunut isosta osasta varmuuden vuoksi säilömiäni ompelu- ja askartelumateriaalejani, jotain kuitenkin jätin. Kuten rikkoutuneen jalkalampun yläosan ja maljakon, jonka yläreunasta oli lohjennut pieni pala. Vähän lämmintä kuparin sävyä pintaan, niin siinäpäs se: uusi, kaunis pöytävalaisin!

Kukas se sieltä kurkisteleekaan kuvun kyljestä... :)

Menisihän se ihan näinkin, jos kupuun kyllästyy.

Jos olet ihmetellyt, miksi blogissani on alkanut näkymään enemmän myös muuta kuin vaateompelua, niin äläpäs peljästy: vaateompelujuttuja tulet näkemään jatkossakin, mutta myös sisustukseen liittyviä - muitakin kuin ommeltuja. Tykkään tehdä monipuolisesti kaikenlaista ja koska teen niitä joka tapauksessa, miksipäs en toisi niitä tänne bloginkin puolelle! Toinen syy tähän on se, että olen jotenkin vähän kyllästynyt "Sanna edestä, Sanna takaa, Sanna sivulta" -meininkiin. Vaatteita kuitenkin on hivenen haastava esitellä ilman, että niitä pukisi päälleen. Siksipä onkin virkistävää välillä tehdä jotain ihan muuta ja esitellä vain tuotoksiani vailla niiden tekijän naamataulua. Sitäpaitsi valokuvaaminen on ihanaa! - Kun olen itse kuvattavana, jää aika iso lohkare kuvaushommasta pois ja muiden eli lähinnä mieheni harteille. Toivottavasti tästä pienestä sisältölisäyksestä on enemmän iloa kuin harmia. 

Eikös olekin ihanaa, kun ulkona on kevät! Lumet ovat sulaneet jo lähes kaikki ihan hujauksessa. Ihania kevätpäiviä sullekin! :) 

24

HEI HEI, PÄÄSIÄINEN! - TÄLTÄ MEILLÄ NÄYTTI

Pääsiäinen meni. Meillä se tarkoitti hyvää ruokaa, ystäviä ja sukulaisia, suklaamunia sekä ulkoilua suloisessa kevätsäässä. Varmaan aika monen pääsiäinen kuulosti suunnilleen tuolta. 

Pääsiäisen DIY-juttuina kotiamme koristivat mm. kuparin värisiksi maalatut pupupullot, lasipurkkeihin istutetut rairuohot - oma ehdoton suosikkini oli alla näkyvä miniruoho. Instagramin puolella näitä kuvia vilahtelikin pitkin pääsiäistä. Tässä kooste vielä tänne blogin puolelle. 

 Mitenkäs sinun pääsiäisesi sujui? Mukavaa alkavaa arkea taas huomisesta alkaen! :)

11

RAITAPAITA KIERRÄTTÄEN JA VÄÄRIN PÄIN

Yhtä varmaa kuin kevääntulo, on merihenkisten vaatteiden esiinmarssi vaatekauppoihin. Raikkaat raidat kuuluvat kevääseen siinä missä pajunkissat, leskenlehdet ja sulavan maan tuoksukin.

Minun vaatekaapissani ei kovin montaa raidallista vaatetta ole. Pidän kyllä raidoista, mutta mutta... No, kaikkihan tietävät, että vaakaraita on armoton. Se leventää, vaikka mitä tekisi. Senkin uhmalla päätin tehdä itselleni raitapaidan - ja pitkästä aikaa kierrätystyylillä.

Joskus useampi kuukausi sitten nappasin UFF:n muutaman euron päiviltä mukaani raidallisen neuleliivin ja mustan neulosmekon. - Kumpikaan ei vaatteina kolahtanut, mutta materiaaleina ne näyttivät ja tuntuivat kivoilta.

Tämän paidan juju on selkäpuolella. Kyllä. Se on tehty väärin päin käännetystä liivistä. Näin sain selkään avautuvan kaula-aukon, jollaisista pidän kovasti. Olen tehnyt sellaisen kierrätysidealla kerran aikaisemminkin, klik.



Paidan kaveriksi ompelin tuubihuivin viskoositrikoosta. Mustavalkoinen on niin kova väripari, että silloin harvoin kun sitä vaatteina käytän, kaipaan rinnalle jotain pehmentävää tai väriä tuovaa.

Ja että kannattiko tämä nyt sitten tehdä? Noh. Siitä ei kyllä ole epäilystäkään etteivätkö vaakaraidat leventäisi, mutta kyllä tämä arkipaitana käyttöön varmasti pääsee.

 NÄIN SEN TEIN

Tässä vielä pieni ohje, mikäli joku innostuu kokeilemaan väärin päin käännetys neuletakin/-liivin muokkaamisesta tällaiseksi selkään avautuvaksi paidaksi. Ohje koskee siis tuota kaula-aukon muokkausta.

Kylläpä tämä paita muuten kerääkin pölyä pintaansa, huh sentään! Vaateharja olisi ollut iso ilo kuvaustilanteessa...

Vielä on muutama päivä (kuun loppuun) aikaa osallistua blogini Renew Mama -ompeluhaasteeseen. Haaste löytyy tämän postauksen lopusta, klik. Itse osallistun tällä ompeluksellani Hommahuoneen kuukauden värihaasteeseen, jossa teemana oli juurikin mustavalkoisuus.

Instagramin puolella blogillani on meneillään arvonta, jossa voi voittaa liput Helsingin messukeskuksessa järjestettävään Kevään kivoin viikonloppu -tapahtumaan. Sen osana on myös meidän kässäihmisten iloksi kädentaitomessut. Jollet jo seuraa minua Instagramissa, niin nytpä olisi hyvä hetki liittyä. :)

Mukavia pääsiäispäiviä!

24

ÄITI LÄHTEE NYT LOMALLE, MOI!

*Yhteistyössä: Taito Uusimaa

Nyt te tietysti näette mielessänne minut huojuvien palmujen alla, aurinkotuolissa ylisuuret aurinkolasit nenälläni. Turkoosina kimmeltävä meri suukottelee varpaitani. Vesi on niin lämmintä, ettei pulahdus aaltojen syleilyyn edes virkistä, mutta sekin on vain plussaa. Ajaijai. Lankaan menitte!

Minun etelän lomakohteeni oli kuulkaas Vantaa. Tarkemmin määriteltynä Hakunila. Ai et ole kuullutkaan koko paikasta? Juu, se ei ole mikään turistirysä, mutta eikös se olekin jo ihan Last Season -hommaa matkustella sinne, minne kaikki muutkin! Kahden puolikkaan päivän mittainen miniloma Hakunilaan sai aikaan ihmeitä. Kotiin palasi uudesti syntynyt Mama. :)

Käsitöiden yksi ehdoton plussa perheenäidin kulmasta on se, että niitä voi tehdä kotona: päiväunien aikana, Pikku Kakkosen viihdyttäessä lapsia tai jopa ruoanlaiton oheistoimintona. Siinä kohtaa, kun pyykkien viikkaaminen ja lelujen lattialta kerääminen alkaa tuntumaan päättymättömältä Déjá-vu-ilmiöltä, tuosta plussasta tipahtaa se toinen viiva pois. Mitä silloin jää jäljelle? - Nuupahtanut äiti, joka kiljuu perheelleen: "Mulla ei oo mitään kodin ulkopuolista elämää!"

Saatuani tällä viikolla mahdollisuuden päästä kutomaan itselleni mattoa Taito Uusimaan käsityökeskukseen, Hakunilaan, koin valtavan ahaa-elämyksen. - Olin täysin unohtanut, että käsitöitäkin voi halutessaan harrastaa myös kodin ulkopuolella! Miten ihana olikaan ottaa aikaa ihan itselle: viettää hetki rakkaan harrastuksen parissa uutta oppien. Sain uppoutua tekemiseeni rauhassa. Kukaan ei nykinyt hihansuusta ja huutanut "äitiiiiii!" Niin ihana kuin perheemme onkin, tekee toisinaan todella hyvää viettää aikaa jossain ihan muualla. Ainakin itse teen sitä nimittäin todella vähän. 

Se, että opin uutta ja sain kotiimme kauniin uuden maton oli hienoa. Vähintään puolet kokemuksen hienoudesta oli kuitenkin oma aika ja tila. Bonuksena päälle vielä visuaalista surffailua ihastuttavien materiaalien ja inspiroivien tekniikoiden keskellä. Perheenäidin huokea miniloma, jonka järjestelykään ei vaadi koko sukulaisarsenaalin hyödyntämistä lastenhoidon suhteen. Suosittelen lämpimästi! 

Tutkailepas läpi oman lähitienoosi Taito-käsityöpisteiden tarjonta ja aikataulut. Ehkä tämän tyyppinen miniloma pyyhkäisisi pois sinunkin kevätväsymyksesi. :) Taito Uusimaan kevään kursseihin ja aikatauluihin pääset tutustumaan täältä, KLIK!

Käytkö sinä käsityökursseilla tai harrastamassa muuten vain käsitöitä myös kodin ulkopuolella vai harrastatko ainoastaan kotona?

10

RAITAA JALKOJEN ALLE: YES, TEIN MATON IHAN ITE!

*Yhteistyössä: Taito Uusimaa

Ilon hyppelyitä, arkista taaperrusta välillä jääkaappi-hella-tiskipöytä, kiukkuista jalanpoljentaa, väsyneen laahaavia askelia kohti kahvinkeitintä, ohjuksen lailla sisään syöksyvän koiran kuratassuja, "minä kaadan maidon mukiin ihan itse" -seuraamuksia. Kaiken se näkee, kaiken kestää. Tai ainakin melkein. Matto - tuo arjen askeleidemme pehmentäjä. 

Olin jo pitkään suunnitellut mustavalkoisen maton hankkimista keittiöömme. Mietitytti vain, pysyisikö se viikkoa pidempään puhtaana ja muutamaa tuntia kauempaa aloillaan ilman, että joku olisi keittiö-olohuonerallillaan vetänyt sitä rullalle ja itseään kumoon. Saatuani Taito Uusimaalta mahdollisuuden kutoa maton blogiyhteistyömme tiimoilta, en empinyt enää hetkeäkään. Mustavalkoraidallinen matto, Come to Mummy! 

Taito Uusimaan Hakunilan käsityökeskus on kotiimme nähden lähin käsityökeskus. Sinne siis suuntasin maanantaiaamuna. Tai aamuna ja aamuna... Noin yhdentoista paikkeilla olin perillä matkattuani ensin metrolla vahingossa kahteen kertaan edestakaisin: hyppäsin ajatuksissani juuri siihen toiseen metroon niistä kahdesta ja kotvasen kuluttua tajusin olevani takaisin lähtöpisteessäni... ;) Menköön maanantain piikkiin.

Hakunilan käsityökeskuksessa pääsin istumaan valmiiksi katettuun pöytään eli kangaspuut oli loimitettu valmiiksi minua varten. Ja hyvä niin. Loimittamisessa kun menee kuulemma kahden ihmisen yhteistyönä tehtynäkin yksi kokonainen päivä. Kuteista valittavina olivat trikoo- tai ontelokude. Päädyin ensimmäiseen. Nähtyäni hauskan mustavalkoraidallisen kuteen, muutin tasaraitasuunnitelmaani lennossa. Päätin lisätä mattoon raidallisesta kuteesta viistoittain kapenevia raitoja. Raidallisen kuteen ansiosta valkoisen raidan toinen reuna näyttää hauskasti sahalaitaiselta.

Olen matonkutojana täysi untuvikko. Yläasteella kudoin kerran poppanaa reppua varten. Siinäpä kangaspuukokemukseni. Käsityökeskuksen osaavan ja ystävällisen ohjaajan opastamana pääsin kuitenkin nopeasti jutun juonesta kiinni: kuteet sukkuloille, polkemalla loimen asennon vaihto (mikähän se virallinen termi mahtaa olla?) ja sitten vain sukkulat suihkimaan edestakaisin. Välillä rullattiin kudottua mattoa puun ympärille, jotta saatiin lisää kutomistilaa.

Malliltaan yksinkertaisen maton kutominen on rentouttavaa. Vailla ajatuksia, rivi kerrallaan. Voisin kuvitella maton kudonnan olevan myös jossain yhteydessä hyvä terapiamuoto: rivi riviltä syntyy jotain uutta. Kuin kutoisi uusia lankoja elämäänsä. 

Minulla ei ollut alunperin minkäänlaista käsitystä, kuinka kauan yhden suht yksinkertaisen maton kutominen mahtaa kestää. Olin todella yllättynyt, että matto oli valmis kotiin vietäväksi tiistaina. Aikaa kutomiseen meni hapsujen solmiminen mukaan lukien kuutisen tuntia. Hintaa tämän tyyppiselle ja kokoiselle (80x150 cm) matolle tulee noin 40 euroa, sisältäen siis kudonnan ohjauksen. - Hyvin kohtuullinen hinta mielestäni. 

Maton lankoja solmiessani tajusin, että jostain syystä pidän kuitenkin enemmän käsityöstä, jota tehdään hyvin lähellä itseä. En tiedä johtuuko siitä, että olen lyhyt ja kangaspuut tuntuivat isoilta. Kankaankudonta on paljon suurieleisempää ja jotenkin fyysisempää puuhaa kuin esimerkiksi ompelu. Maton kutominen oli joka tapauksessa ihana kokemus ja voisin hyvin kuvitella tekeväni joskus toisenkin. 

Astellessani sisään metroon matto kainalossani suorastaan hehkuin ylpeyttä. Istuttuani penkille, minun teki mieli hihkaista vastapäätä istuvalle: "Katsoitko, että täti on käynyt matto-ostoksilla? E-hei. Minä tein kuule tämän ihan itse!" Ei siitä täydellistä tullut, mutta joka kerta astellessani keittiöön, huomaan hymyileväni. Matto raikasti keittiömme ja ennen kaikkea: se on itse tekemäni. Sarjatuotannon sijaan uniikki. Jokainen raita tehty ilolla ja innosta oppia uutta. 

Nähtäväksi jää, kuinka pitkään matto pysyy puhtaana. Liukueste sen alle on hankittava joka tapauksessa. Laminaattia-trikoomatto-kombo on kuin luistinrata.

"Ihan kiva matto, mutta kauanko tässä pitää vielä olla? Joko se nakki kohta tulee?"

Oletkos itse kutonut koskaan mattoja? Tykkäsitkös? 

Muistathan maaliskuun Renew Mama -ompeluhaasteen teemalla "Yllätä itsesi"! Haaste löytyy tämän postauksen lopusta, KLIK!

24

OMPELUMAAILMAN ENKELIT JA DEMONIT: KUN KAIKKI MENEE PIELEEN (+OMPELUHAASTE)

Kuvittelitko, että kaikki muut onnistuvat aina ompeluissaan, paistattelevat blogeissa ja Instagramissa täydellisissä luomuksissaan ja vain sinä istut itseksesi tumpelo-ompelijoiden planeetalla? - Siellä, missä housujen lahkeet ommellaan väärin päin, trikookanttaukset jäävät lörpälleen ja logiikka pettää harva se päivä.

Tämä kirjoitus on omistettu juuri sinulle. Olkoon tämä henkinen tuttisi ja lohturiepusi, johon takerrut ompeluelämäsi pimeimpänä hetkenä ja toteat lopulta itseäsi selkään taputellen: ei minullakaan sentään noin huonosti mene!

* Postauksen lopussa Renew Mama -ompeluhaaste.

Tarina alkaa viime viikosta. Oli tarkoitus ommella ja kuvata uutta Renew Mama -ompeluhaastetta varten vaate. Alkuviikosta kuopukselle nousi kuume. Hoitotehtävissä vierähti muutama päivä. Kun viimein pääsin piirtämään kaavoja ja leikkeleemään kankaita, olikin jo torstai. Olin ostanut Eurokankaasta ihanaa, elastaanilla höystettyä puuvillaa. - Tästä tulisi aivan täydellinen paitamekko kevääksi! - Sellainen tyylikäs, kauluspaitamallinen. Kaavaksi valitsin Suuri Käsityö -lehden denim-mekon kaavan, jossa oli kellohelma. Koska kellohelma on minun kropalleni ehdoton ei, päätin tehdä alaosasta suht suoran, mukaillen suosikkikaavaani MIW:iä.

KANGASKRIISIN ALKU

Olin ostanut kankaan alunperin perus mekkokankaaksi ja koska ostan kangasta lähes aina tismalleen sen mitä tarvitsen... No, keksittyäni paitamekkoidean, unohdin, etten ollut suhteuttanut kangasmäärää siihen. Melkoista akrobatiaa se vaati ja juuri yhtään ei jäänyt yli. Nipinnapin sain kuitenkin kankaan riittämään kaikkiin tarvittaviin osiin. - Hyvinhän tässä siis lopulta kävi, totesin ilahtuneena. - Kuinka väärässä olinkaan...

Neuloitettuani vaatteen kriittisimmät kohdat ja leikkaukset, tein karkean mallauksen. Kaavan koon olin toki tarkastanut mittataulukosta ja lisäksi verrannut mittasuhteita suosikkikaavaani. Silti jostain käsittämättömästä syystä yläosa tuntui siltä, ettei oikein mikään ollut täysin kohdillaan. Vähän fiksailin ja surrur sitten vaan. Katsoin vaatetta päälläni peilistä. Se oli kaikkein tiukin vatsamakkarani kohdalta ja löysin vyötäröni kohdalta. Uuh. Näin sitä korostetaan vartalon parhaita puolia! No, onneksi vyötäröä saisi kavennettua ja ehkä laihdun lähiaikoina, kun alan taas lenkkeillä. Että kenties se vatsamakkarakin kutistuu. Hyräilin tyytyväisenä ja itsevarmalla otteella palasin ompelukoneeni ääreen. Tästä tulee tosi kiva!

OPERAATIO KAULUS

Nappilistojen ompelun jälkeen vuorossa oli kaulus. - Sittenpä olisikin suuritöisimmät vaiheet takana. Melkein jo huokaisin helpotuksesta. Ideoin samalla kivoja kuvia blogiini. Sellaisia tyylikkäitä. Mukaan vaikka muutama eri variaatio paitamekon stailauksesta. Rallallaa. Tämähän on mukavaa.

Kauluksen ja kaulurin ompelu käynnistyi sillä, että ompelin ensin ajatuksissani kaulurin toisen pitkän sivun kokonaan kiinni. Ratkoja on ystäväni, totesin vielä tässä kohtaa huolettomaan sävyyn. Ommeltuani kauluksen kiinni kauluriin huomasin epäonnekseni ommelleeni sen kiinni väärään reunaan. - Taas ratkottiin. Ommeltuani kauluri-kaulusyhdistelmän ryhdyin neuloittamaan sitä kaula-aukkoon. What a F... Koko kaulussetti riitti täyttämään noin kolmasosan kaula-aukosta! Oliko kaula-aukko liian suuri vai kaulus liian pieni ja miten tahansa, olin ällikällä lyöty. - Miten näin voi käydä? Olenhan nyt kuitenkin jo melko kokenut ompelija! Testasin kaulusta kaulani ympärille. - Kyllä, se soveltuisi mitä parhaiten omaehtoiseen päivien päättämiseen. - Henki salpautuisi alta aika yksikön.

Haparoivin sormin tartuin kiinni lukuisten ratkomiskertojen seurauksena pehmeäksi muuttuneeseen kankaaseen. Pieniä langanpätkiä siellä täällä. Elastaanin ansiosta reunat alkoivat muuttua aaltomaisiksi. Sain juuri ja juuri leikattua vähäisistä kankaan rippeistäni uuden kauluksen. Kaulurin jouduin kasaamaan osista (wuhuu!). No, se jäisi joka tapauksessa kauluksen alle, niin menköön nyt tämän kerran. Sisäinen ompeluenkelini silitti tukkaani ja kuiskutteli korvaani lempeitä kannustuksen sanoja. Kyllä se siitä.

Kasasin kaulukset uudestaan ja sovitin. Tuijotin epäuskoisena kaula-aukkoa: kaulus olikin nyt aivan liian pitkä! Tässä kohtaa ompeluenkelini putosi tömähtäen lattialle pikkuisen, mutta sitäkin kipakamman ompeludemonin töytäisemänä. Sen räyhäkän epäsopuisa ääni tuntui ja kuulosti samalta kuin vetäisi kynsillä pitkin liitutaulun pintaa: ”Minähän sanoin, ettei siitä mitään tulisi. Luuuseriiii....” Työnsin demonin loitommaksi. Kyllä se tästä. Ehkä. Sovitin kauluri-kaulusyhdistelmää. Se näytti kieltämättä aivan liian löysältä. Pienensin kaula-aukkoa hartioiden kohdalta ja lyhensin sekä kaulusta että kauluria. No niin. Eiköhän se nyt onnistu. Taas ommeltiin ja sovitettiin.

Vedin paitamekon päälleni ja asetuin seisomaan peilin eteen. Uskomatonta, mutta totta: kaulus näytti edelleen liian löysältä ja kokonaisuudessaankin liian suurelta suht pienten kasvojeni vieressä. - Kyllä vain! Isokauluksinen vaate toi mieleeni erehdyttävästi mieleeni venäläisen lapsitähden asun ylisuurine kauluksineen.

Nyt oli keksittävä jotain ja nopeasti. Heureka! Jospa teenkin pystykauluksen... Ratkoin kaulurin ja kauluksen irti toisistaan ja jätin kaulurin pystykaulukseksi. Tässä välissä olin jo ilmeisesti ehtinyt unohtamaan, että koko kokonaisuus oli turhan löysä, enkä uskaltanyt enää lähtä pienentämään kaula-aukkoakaan. Lopputuloksena oli ylilöysä pystykaulus ja kaiken lisäksi vaate ei muistuttanut enää tippaakaan tyylikästä toimistokelpoista paitamekkoa, vaan japanilaisen Sensein asua tai intilaisen miehen Kurtaa. Katselin peilikuvaani epäuskoisena. Sisäinen ompeludemonini nauroi nyt niin kovaa, etten pystynyt enää sivuuttamaan sitä. Manailin itsekseni ääneen, mitä olin tehnyt jo oikeastaan koko illan. Siinä kohtaa sohvalla istuva miehenikin alkoi tuskastumaan.”Kuule, kun mua ei nyt ihan kauheasti kiinnosta kuunnella noita sun ompelujuttuja.” Tässä kohtaa minut oli ladattu jo niin täyteen kiukkua, että pienikin lisä, niin räjähtäisin. ”No, kuule, kyllä sinäkin puhut ääneen vaikka mitä juttuja, eikä muakaan kiinnosta niistä puoletkaan!” Auts. Siitäkös ompeludemoni sai lisää vettä myllyynsä. ”Joo, joo. Noinhan se menee just. Siitä vaan sakset käteen ja silppuat palasiksi koko vaatteen. Siitä mitään kuitenkaan  tule!”

Minut on riivattu, noiduttu! Joku on taatusti tehnyt minusta Voodoo-nuken! Täysin lannistuneena lysähdin tuoliin. Eihän tämä voi olla tottakaan. Hmmm... entäpäs jos? Kyllä. Niin sen täytyy olla. Olen paranormaalin ilmiön uhri. Minut on huomaamattani siepattu toiselle planeetalle. Siellä ne ovat edellisenä yönä läpivalaisseet aivoni ja todenneet ompelutumakkeen täysin turhaksi osaksi. Naps vain ja siististi poistettu. Eipähän ompele enää!

Seuraavana aamuna heräsin aavistuksen toiveikkaampana. Entäpä jos tekisinkin paitamekosta jotain ihan muuta? Onhan noita kaikenlaisia tuunausprojekteja tullut muutenkin tehtyä. Tuumasta toimeen. Tekisin paitamekosta lyhyen bleiserin. Sellaisen kivan trendikkään. Mallinahan sellainen ei olisi minun kropalleni mikään ideaalein, mutta jos vähän ompelisin sivusaumaan kurvia, niin saataisiin jotain muotoa.

Lopputuloksena syntyi kuvissa näkyvä tuotos. Vaate, joka ehkä periaattessa voisi olla ihan kiva, mutta näillä leikkauksilla ja mallin totaalisella epäsopivuudella sitä voi käyttää tismalleen muutamassa asennossa. Bleiseri on hartioista liian suuri, mutta suurin ongelma on etuosan sivuihin asettuvien kappaleiden muoto ja paikka. Niiden ansiosta vaatteeseen jää omituisia ryppyjä ja se ei asetu kauniisti mistään kohtaa. Vuorittaminen epäilemättä toisi vähän ryhtiä, mutta minulla ei yksinkertaisesti ollut siihen nyt voimavaroja.

Ai niin, yksi asia sentään onnistui: nahkasomisteiden ompelu! Hallelujah! Olin täysin varautunut siihen, että juuri tällä kertaa nahka venyy muodottomaksi, paininjalka ei liiku nahkan päällä minnekään ja nahkakantin nurja puoli jää kuin ihmeen kaupalla vaille ommelta. Vaan näinpä ei käynytkään. Että ei negatiivista ilman jotain positiivista vai miten se menikään.

Kaikkein ärsyttävintä koko projektissa oli se, että en edelleenkään osaa nimetä mitään yhtä selkeää syytä totaaliselle epäonnistumiselle. Ehkä piirsin alunperinkin osan kaavoista väärästä koosta tai jotain. Joskus vain kertakaikkiaan asiat menevät pieleen ja oma ompelijaminä kutistuu itsevarmasta surauttelijasta luihuhartiaiseksi kisälliksi ompeludemonin tanssiessa vahingonilosta punaisena voitontanssiaan.

Mitä tästä opimme? No, ainakin sen, että vaikka ompelisi paljon, se ei silti tarkoita sitä, että taitaisi kaiken. En ole vuosikausiin ommellut paitapuseroa, enkä bleiseriä ja sen kyllä huomasi. Tosin mukana oli tällä kertaa myös ihan oman luokkansa hankaluuskimara. Siltikin tuo oli itselleni muistutus siitä, että kehittyäkseen ompelijana, pitää ommella monipuolisesti. 

Mikäli sinulle tulee mieleen ideoita, joilla tämän vaatteen voisi vielä pelastaa, niin kerro ihmeessä! Minä en jaksa uhrata enää ainuttakaan ajatusta tälle projektille.

Tästä postauksesta piti olla inspiroiva johdanto seuraavaan Renew Mama -haasteeseen. Toisinpa kävi. Tavallaan. Nyt sinulla on joka tapauksessa ihan mahtava mahdollisuus onnistua paremmin – rima ei ole kovin korkealla. ;)

RENEW MAMA -OMPELUHAASTE 2

Tiedätkö ruokakauppaurautumisen? Se on syndroma, jonka vallassa kuljet läpi tutun marketin poimien hyllystä sadannen kerran ne samat iänikuiset elintarvikkeet. Löytäisit todennäköisesti oikeat hyllyrivit ja ruoka-aineikset silmät sidottuinakin. Ja miten tämä liittyy ompeluun? - Sama urautuminen ja jumiutuminen valtaa helposti myös ompeluharrastamisen: yksi käyttää aina samaa kaavaa, toisen pelkästään joustavia kankaita, kolmas välttää tietoisesti napillisten vaatteiden tekemistä ja neljäs ei ole ikinä edes huomannut, että omassa ompelukoneessa on lukuisia muitakin ompeleita kuin ne käytetyimmät.

Tämän kuukauden Renew Mama -ompeluhaaste tehdään teemalla "yllätä itsesi". Harhauta itsesi ulos urautuneista tavoistasi ja tee itsellesi jotain sellaista mitä et ole ikinä tehnyt. Se voi olla vaikkapa juuri se vartalotyypillisi sopiva yläosa, jota et ole ikinä saanut tehtyä, vaate joustamattomasta kankaasta, uusi väri tai jokin erityistekniikka, jonka sisällytät ompelukseesi. Ihan mitä tahansa, millä saat itsesi hyppäämään oman ompeluboksisi ulkopuolelle. Yllätä itsesi! - Saatat oppia ja löytää jotain ihan uutta!

An InLinkz Link-up

Vaikka Renew Mama -ompeluhaasteissa on tämän kuvien lataamisen osalta aina aikataulu, voit osallistua Instagramin puolella tai ihan vain kotonasi toki milloin vain. Ensimmäisen Renew Mama -haasteen löydät täältä.

Ensimmäisen Renew Mama -haasteen inspiroivimmaksi kuvaksi valittiin @Muntaipale:n ihana ruusukuosinen mekko. Onnea! Koska Renew Mama ei kuitenkaan ole kilpailu, vaan hyvänmielen haaste jokaiselle itselleen, varsinaiset palkinnot jaettiin arpomalla. Haasteeseen osallistuneista Kati K. Designin Pippurit-neuloksen voitti Pikku Akan Tilkkuvakka ja arvontaan osallistuneista Kati K. Designin terhot-kangasta Hanna Hyvärinen. Onnittelut voittajille!

Mikäli haluat haasteeseen osallistuessasi käyttää kuvissasi tai postauksissasi Renew Mama -tunnusta, niin tässä, olepas hyvä kehyksellinen ja kehyksetön versio. Kuvissa ei ole taustaa eli kehyksetön versio on helppo upottaa halutessaan vaikka kuvaan.

Ompeluiloa! :)

41

UUSI ILME VANHALLE PÄREKORILLE

Olen jo jonkun aikaa ihastellut Verso Designin pärekoreja, jotka näyttävät perinteisten pärekorien sijaan moderneilta ja tyylikkäiltä. Melko merkittävä osa niiden ilmeestä muodostuu kahvoista, jotka ovat perinteisten pajusta punottujen/päreestä tehtyjen sijaan huopaiset. Meillä on keittiön nurkassa toimittanut lehtikorin virkaa jo vuosikaudet perinteinen haalean kellertävä pärekori. - Tuumasta toimeen ja Copycat-versiota puuhaamaan!

Sahasin (tai siis mieheni sahasi) pitkän, korin yli kulkevan pajukahvan irti. Huovan sijaan käytin kahvojen materiaalina vanhaa keinonahkaista vyötä. Verso Designin koreissa kahvat on kiinnitetty korin yläreunaan. Itse koin kuitenkin helpommaksi pujottaa ne päreiden välistä. Taitoin sisäpuolelle pujotetut päät kaksinkerroin ja liimasin yhteen kuumaliimalla. - Saa nähdä, kuinka hyvin kestää käytössä. Toisaalta tuskin koria järin paljon tullaan nostelemaan.

Halusin myös kirkastaa korin yleisilmettä ja maalasin korin kauttaaltaan valkoisella akryylimaalilla. - Kuitenkin vain yhteen kertaan, koska halusin, että pinta jää läpikuultavan kevyeksi ja raikkaaksi. Tällainen siitä sitten tuli.

Tässä kohtaa joku paremmin minua tunteva alkaa kiljua, että HUIJARI! Joo, joo, myönnetään. En neulo. Ainakaan mainittavissa määrin. Jotenkin näitä lankoja ja puikkoja on kuitenkin minulle sukeutunut. - Ystäviltä ja tuttavilta, jotka ovat kuvitelleet minun neulovan ompelun lisäksi. Väärin luultu. Ainakin tähän mennessä. - Kivalta nuo lankakerät kuitenkin näyttävät tuossa korissa, vai mitä! :)

VINKKI: kauniit kahvat saat koriin myös pujottelemalla puisia helmiä vahvaan naruun.

Mukavaa tiistai-iltaa!

Ja Renew Mama -haasteesta kiinnostuneille tiedoksi, että tulossa on. Todennäköisesti torstaina.

34