Kaupallisessa yhteistyössä: Designkaupat.fi. Postaus sisältää
mainoslinkkejä
Vaikka tässä tämän kevään perhe- ja työarjen yhdistelmässä on
meidänkin perheessämme omat haasteensa, on todettava, että minä pidän tästä.
Käsitöitä tekevänä minulle ei myöskään tee tiukkaa viettää aikaa kotona.
Päinvastoin. Minulle koti on paikka inspiraatiolle ja luovuudelle eli kaikelle
sille, mistä pidän eniten.
Näinä päivinä, kun teen myös päivätyötäni kotona ja istun sen
saman pöydän ääressä, missä myös ompelen, kirjoitan blogia, suunnittelen uusia
käsityöohjeita, on elämästäni tullut yhtäkkiä ehyt ja täyteläinen. Siitä on
tullut saumaton kokonaisuus, jossa luova ajattelu pulppuaa vapaasti
harrastuksesta myös työn puolelle. Kaikki väliseinät ovat kadonneet.
Hämmentävää, yllättävää ja inspiroivaa.
Siinä missä normaalisti elämäni jakautuu hyvin tiukasti
päivätyöhön ja perhearkeen sekä rakkaaseen sivutyöhöni/harrastukseeni,
käsitöihin, on elämä nyt täällä kodin neljän seinän sisällä melko saumatta
kaikkea tuota. Työpäiväni katkaisee päivittäin noin lounashetken paikkeilla
askarteluhetki eskarilaisemme kanssa. Siirtymä päivätyöstäni
käsityöharrastukseeni vaatii ainoastaan läppärin siirtämisen sivuun ja
ompelukoneen nostamisen pöydälle. Tokikaan tähän ei aina ole mahdollisuutta,
mutta noin periaatteessa.
Minusta siinä on jotain tavattoman luonnollista, elämä ei ole
blokkiutunut liian tiukasti omiin saarekkeisiinsa, joiden välillä poukkoilu
tekee elämästä hektistä ja perheen jäsenistä ihmisiä, joita tulee tavanneeksi
muutaman tunnin aamulla ja toiset pari illalla.
On-Off-sisustamista
Olen aina viihtynyt paljon kotona. Tänä keväänä kodista ja sen
puitteista on tullut erityisen tärkeitä. Pidän nykyisestä kodistamme paljon. Se
on sopivalla tavalla neutraali muokattavaksi juuri sellaiseksi kuin haluamme. Tässä
karanteeniaikana olen ehtinyt oikeasti katsomaan, miltä meillä oikeastaan
näyttääkään ja mitä ehkä haluaisin vielä muuttaa.
En ole niitä ihmisiä, jotka sisustavat kotiaan koko ajan. Sisustan
purskauksina metodinani yksi asia johtaa toiseen… Kodin pieni facelift saattaa
saada alkunsa muutaman maljakon tuunauksesta tai uudesta makrameetyöstä: yksi
uusi väri tai tyylillinen elementti saattaa avata täysin uuden visuaalisen
näkymän, jota sitten syvennän ja laajennan.
Sotkun sietokykyni on kylläkin mieheni suureksi harmiksi jopa
luonnottoman hyvä... Sen sijaan en kestä sitä, jos sisustuksen värit eivät sovi
yhteen tai tyylillisesti jokin asia ei ole kohdillaan. Se tuntuu miltei siltä
kuin kävelisin aamusta iltaan hiertävä hiekanmuru kengässäni.
Käsityöt hillitysti osana kodin ilmettä
Käsityöharrastukseni on luonnollisestikin osa kotiamme, mutta
senkin suhteen pidän kohtuullisen ajatuksesta. En pidä kaikkia itse tehtyjä
juttuja esillä samaan aikaan, vaan nostan välillä kaappiin ja otan tilalle
jotain muuta. Annan myös mielelläni tekemiäni käsitöitä eteenpäin, jotta en
täytä niillä kotiamme.
Käsityöharrastaminen
näkyy olohuoneen pöydällä lojuvana keskeneräisenä työnä, keittiön lipaston
päälle koottuna tuunattujen maljakoiden kokoelmana, seinälle ripustettuina
makrameevalosarjoina, itse ommeltuina sisustustyynyinä, neulottuina
torkkupeittoina, eteisen seinällä roikkuvana niinikranssina. Kaikkein vahvimmin
kädenjälkeni näkyy kuitenkin makuuhuoneessamme, jonka nurkassa on ”My Happy
Place”: paikka, jossa ompelen, suunnittelen uusia käsityöohjeita, käsittelen
valokuvia ja kirjoitan blogipostauksia.
Minulle on ollut aina tärkeää, että vaikka käsityöharrastukseni
näkyy kodissamme, se ei dominoi. En halua, että kotimme näyttää umpeen
virkatulta tai täyteen solmeillulta. Kotimme on myös mieheni koti. Lastemme
koti. En halua, että kotimme on pelkästään minua ja harrastustani.
Jotain vanhaa, jotain uutta
Pidän siitä, että kotimme on sekoitus itse tehtyä ja valmiina
ostettua, uutta ja vanhaa. Rosoista ja siloteltua. En viihdy liian kliinisessä
kodissa, mutta ahdistun myös, jos koti on liian runsas. Teen mielelläni paljon
myös kotiimme itse, mutta itse tekemisen vastapainoksi ostan mielelläni myös
toisinaan kaupasta. Jonkinlainen keskitie on minulle tärkeää myös
kodin ilmeessä.
Nautin kuitenkin siitä, että toisinaan on mahdollista hankkia
kotiin jotain uutta ja kaunista. Uutta voi tarkoittaa minulle myös
kirpputorilta hankittua, mutta yhtälailla se voi olla myös aivan uutta.
Viimeisimmät kotimme sisustushankintani ovat nettikirpputorilta ostetut eteisen
ja keittiön matot sekä Pentikin kierrätyspuinen penkki, jonka päällä olen kuvannut
monen monet käsityöt Instagramiin ja jonka rosoisesta ilmeestä ilahdun joka
kerta nähdessäni sen.
Tämän kevään aikana haluaisin maalata yhden olohuoneemme seinistä
terrakotan väriseksi. Sille seinälle ripustaisin sitten uuden, isokokoisen
makrameetyön. Sen solmeilua varten haluaisin kuitenkin vaaterekin. Lisäksi
rekki toimisi kivana kuvauspaikkana varten juuri valmistuneille uusille
vaatteille.
Kässäkamat järjestykseen
Jokunen vuosi sitten konmaritin myös käsityötarvikkeeni ja olin
ylpeä siitä kaiken läpileikkaavasta järjestyksestä. Noloa tunnustaa, mutta se
ei valitettavasti jäänyt pysyväksi tilaksi.
Vaikka teen pääosin nimenomaan käsitöitä, on tämä kevät tehnyt minusta
myös askartelijan. Eskarille on pitänyt keksiä tekemistä arkipäiville ja
yhteinen askarteluhetki on jo liimautunut arkipäivien vakio-osaksi. Tällä
hetkellä käsityötarvikekaappini on suloinen sekamelska kankaita, lankoja,
piippurasseja ja silkkipapereita.
Vaikka olen jonkin verran saanut organisoitua myös
askartelutarvikkeita, on seuraava kotiin liittyvä to do -juttuni ehdottomasti
tarvikekaapin siivous ja siihen liittyen uusien, eri kokoisten säilytyslaatikoiden hankinta.
Säilytyslaatikoita minulla on tällä hetkellä aivan liian vähän ja selkeästi
olisi tarpeen myös saada organisoitua tavaroita laatikoidan sisällä. Pientä
sälää on valtavasti.
Kevät näyttää, mitä kaikkea tässä vielä tuleekaan keksittyä kotiin
ja käsitöihin liittyen. Järjestelyn lisäksi on vakaa aikomus myös harventaa
kangasvarastoja ompelemalla niitä vaatteiksi. Nimittäin vielä joku päivä tämä
karanteeni päättyy ja kylpytakki ei liene sovelias asu työpaikalle...
Mitenkä sinulla on sujunut karanteeniaika kotona?