*) Kaupallisessa yhteistyössä: Pentik
En edes osaa sanoa, kuinka pitkään to do -listallani on ollut Weekend-kassi. Sellainen, johon mahtuisivat viikonloppureissuina omat kamppeeni ja päiväretkillä koko perheen. Olen lopen kyllästynyt auton takakonttiin sullottavaan nyssäkkäsirkukseen.
Kun kasarilinjoille on tullut lähdettyä jo donitsien ompelun
ja vyölaukunkin virkkaamisen myötä, niin totesin, että joukosta puuttuu vielä
yksi: putkikassi. Sellainen oli jokaisella koululaisella joskus -80-luvulla. Ompelemani
Reissuputki-kassi on perinteisen, sporttihenkisen putkikassin kaupunkilaisversio.
Ompelin Reissuputki-kassin Pentikin huikean kauniista
Pionista, jonka syksyn uutuusväritys on hillityn tyylikäs: melkein
mustavalkoinen, mutta ei sittenkään. Tumma väritys tekee kassista paremmin
reissumeininkiä kestävän ja vähentää kivasti pesutarvetta.