Käsityöharrastajan valosoihdut syksyn harmaudessa ovat
ehdottomasti käsityömessut. – Niillä meitä hemmotellaankin syksyn mittaan moneen
otteeseen. Itse olen kässämessuillut mukavuudenhaluisesti pääosin vain täällä
Helsingissä. Tänä syksynä aion osallistua ensimmäistä kertaa Lahden Kätevä&Tekevä-messuille.
Odotan tapahtumaa innolla. Vaikka messujen sisältörakenne ja näytteilleasettajat
olisivatkin osittain samoja kuin muuallakin, on jokaisessa käsityötapahtumassa kuitenkin
aina omanlaisensa tunnelma. Käsityömessuilla inspiraation ja ihanien ostosten lisäksi vähintään yhtä merkittävä rooli on kaltaistensa joukossa hengailulla. –
Tietoisuus siitä, että se joku täysin tuntematon, lankakerää tai kangaspakkaa myyntikojulla
hypistelevä ihminen suhtautuu käsitöihin yhtä lailla sydän lepattaen kuin sinä
itse. Siinä tunteessa on jotain maagisen ihanaa.
Käsityöbloggauksen myötä olen myös saanut tutustua moniin ihaniin
lajitovereihin. Heidän ja teidän tapaamiset messuilla ovat ihan huippujuttu. –
Että saa tulla nykäisemään hihasta, mikäli tunnistat ja bongaat mut messuilta lauantaina. 😊
Kolmet
messut samalla lipulla
Pikavilkaisu näytteilleasettajien listaan osoittaa, että Kätevä&Tekevä-messuilla painottuu vahvimmin kätevät eli valmiiden
tuotteiden myynti. Mukana on kuitenkin myös monta todella ihanaa
käsityötarvikkeita myyvää yritystä, kuten Almandiini, Nuppu Print Company, alpakkatuotteita
(myös lankoja) myyvä Helmivene, Neulovilla, Pietamo ja Neenuska.
Kätevä&Tekevä -messujen yhteydessä järjestetään myös Kivi- ja korumessut sekä Nukkekoti- ja nukkemessut. Messuvieraat pääsevät kaikkiin tapahtumiin yhdellä lipulla.
Osallistu arvontaan!
Osallistun Kätevä&Tekevä-messuille yhteistyöbloggarina
ja sain arvottavakseni neljä lippua messuille. Neljällä henkilöllä siis mahdollisuus voittaa lippu. Osallistu arvontaan jättämällä
kommentti ja sähköpostiosoitteesi. Kommenttikentässä voit vastata kysymykseen:
mikä sinusta on kaikkein kivointa käsityömessuilla? Osallistumisaikaa on 20.10.
saakka. Onnea arvontaan!
Ihanaa ja ainakin aurinkoisissa merkeissä alkavaa viikonloppua! :) Täällä toivutaan neljän päivän kuumeputkesta. Ehkä jo tänään uskaltaudun vähän uloskin.