Koti on konmaritettu jo kuukausia sitten. Makuuhuoneen nurkassa nököttää kuitenkin häpeäpilkku (okei, myönnetään, on niitä pilkkuja nähty arjessa jo muitakin): se viimeinen kassi kierrätettäviä vaatteita, jota kukaan ei enää jaksanut viedä minnekään. Sinne se sitten jäi: pölyn kerääjäksi. Mielessäni näin jo Mari Kondon tiukka ilme silmissään, ruoskaa heilutellen…
Lopulta päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja viedä kassin Fidan keräyslaatikkoon. Vilkaisin vielä viimeisen kerran läpi kassin sisällön. Katseeni pysähtyi judopuvun yläosan kohdalla. Puku oli päätynyt meille lastemme serkuilta heiltä saatujen vaatteiden joukossa. Koska kukaan ei meillä innostunut judosta, päätyi puku Konmaritettavien vaatteiden hylkykuormaan ja lopulta osaksi sitä surullisenkuuluisaa, viimeistä Konmaritus-kassia.
Tunnustelin judopuvun materiaalia: onpas tässä kaunis pinta ja todella napakka, hyvä materiaali! Hmmm… Kyllä, ihan täydellinen materiaali pieneen sisustustyynyyn! Kaikenlaiset hybridijututhan on nyt muutenkin in, niin miksikäs ei. Mielessäni näin jo sisustuslehtien otsikot: "Ensi kevään sisustustrendeissä kohtaavat Judo ja Design." Markkinointi-ihmisenä huomasin jo miettiväni tuotenimeä Ju-Do-Design, You-Do-Design... Släp! Pieni henkinen litsari ja palauduin takaisin maan pinnalle. Mutta kivahan siitä silti tuli - vai mitä! :)