Käsityöt ovat ihana ilon ja inspiraation lähde. Paljon puhutaan myös käsitöiden terveysvaikutuksista. Yllättävän harvoin kädentaidot yhdistetään ekologisuuteen. – Ainakaan muiden kuin käsityöharrastajien keskuudessa.
Siinä missä käsitöistä on teollisen tuotannon myötä tullut enemmän harrastus ja väline uuden luomiseen kuin vanhan käyttöiän jatkamiseen, on suhde käsityötaitoihin muuttunut. Kädentaidoista on tullut arkitaitojen sijaan erityistaitoja. Ihmiset jakautuvat käsityöharrastajiin ja heihin, jotka eivät tee käsillään juuri mitään.
He, jotka hurahtavat käsitöihin, hurahtavat usein totaalisesti. Vaatteita ommellaan, sukkia neulotaan ja makrameita solmeillaan reilusti yli omien tarpeiden ihan vain tekemisen ilosta. Heille, jotka eivät harrasta käsitöitä, kynnys aloittamiseen on usein suuri.
On monia harrastuksia, joilla ei ole minkäänlaista kytköstä ekologisuuteen. Maailma ei pelastu, vaikka jokainen meistä opettelisi sukeltamaan sukelluslaitteilla tai harjaantuisi edes kohtalaiseksi piirtäjäksi. Auttavankin tasoiset kädentaidot ovat kuitenkin ekoteko.
Kaikenlaiset kädentaidot vahvistavat itse tekemisen identiteettiä ja ajatusta siitä, että uuden ostamisen sijaan voin ehkä korjata tai entisöidä vanhan. – Oli sitten kyse vaatteesta tai parhaat päivänsä nähneestä huonekalusta. Parhaimmillaan taito korjata itse harventaa uuden hankkimisen ostovälejä tai itse tehtyjen vaatteiden käyttöikää.
Kuka korjaisi polvistaan puhki kuluneet legginssit?
Tekstiilialan kuormittavuudesta puhutaan nykyisin paljon ja moni on varmasti havahtunut siihen, että vaatteiden pitkä käyttöikä on asia, jota tulisi ihan jokaisen tavoitella. Korjausompelupalveluille näyttäisi vuosien tauon jälkeen olevan taas kysyntää.
Korjauspalveluiden käyttö ei kuitenkaan ratkaise koko haastetta: ompelutaidoton tai -haluton saattaa kyllä viedä laadukkaan takkinsa vetoketjun vaihtoon ompelijalle. Lapsen polvista puhki kuluneita legginssejä tuskin kuitenkaan vie ompelijalle korjattaviksi.
Moni arjen käyttövaate saattaa päätyä lumpuksi ihan vain siksi, ettei sitä osata korjata, eikä ole järkevää maksaa sen korjaamisesta uutta vaatetta suurempaa summaa.
Käsityöt kuin ruoanlaittotaito?
Olen viime aikoina pohtinut usein sitä, että kädentaidot tulisi ainakin osittain repiä irti harrastuskontekstista ja nostaa ne uudestaan samantyyppiselle jalustalle, jollaiselle ne kuuluivat vielä ainakin omien isovanhempieni aikaan. Niin kauan, kun käsitöillä on pelkkä harrastuksen leima, on helppo valita harrastukseksi jotain muuta.
Korjaamisen ja pienen muokkaamisen mahdollistaviin kädentaitoihin tulisi mielestäni suhtautua samaan tapaan kuin ruoanlaittotaitoon. Aika harvalla meistä on varaa jättää opettelematta ruoanlaittotaitoa. Ravintolassa voi syödä välillä, mutta arjen ruokailuun meistä useimpien tulee löytää ratkaisut ihan itse omassa keittiössään. Samaa logiikkaa noudattaen: arjen vaatteiden käyttöikää ylläpitävä korjaustaito olisi hyvä jokaisen hallita ihan itse.
Käsityöharrastajana koen, että yksi merkittävimmistä perinnöistä lapsilleni, on ajatus rikkoutuneen korjaamisesta. Nykyisin olen iloinen jokaisesta ompelupöytäni kulmalle ilmaantuvasta rikkoutuneesta vaatteesta, lenkkareista kuluneine tarrakiinnityksineen: oppi on mennyt perille. Ihan aina en pysty vastaamaan korjaustoiveisiin, mutta parasta on se, että mieleen juolahtaa kuitenkin tiedustella asiaa.
Tätä asiaa ja asennetta käsitöitä kohtaan ei ehkä muuteta yhdessä yössä, mutta ehkä pikkuhiljaa. Ja me, joilla taidot ovat jo hallussa, voimme toimia tutoreina ja motivaattoreina. Ehkä ensi kerralla, kun ystäväsi pyytää sinua ompelemaan ratkenneen sauman – sen sijaa, että lupaudut korjaamaan sen itse, kutsutkin hänet luoksesi opettelemaan korjausompelua.
P.S. Sormustin-blogin Annilta on ilmestynyt juuri kirja vaatteiden korjaamisesta sekä kodin vaatehuollosta.
Lue myös:
Kässäiletkö kestävästi?
Näivettääkö kestävä ajattelu luovuuden?
Kässätarvikehamsterista kohtuulliseksi - Mission Impossible?
