LONG LIVE, RENEW MAMA!

Vielä reilu vuosi sitten kotiamme asutti nainen, joka poistui vaatekaapiltaan pääsääntöisesti kiukkuisen näköisenä. Mutruisten huulien välistä saattoi kuulla tyytymättömällä marinalla höystetyn, luuppina pyörivän mantran: "Mulla ei oo mitään päällepantavaa!" Olin lopen kyllästynyt siihen ja halusin antaa lähtöpassit koko tyypille. Siitä oli nimittäin sukeutunut juuri sellainen nainen, mistä en kertakaikkiaan pidä. - Se ei huolehtinut omien tarpeidensa täyttämisestä edes siinä määrin, että sukkalaatikossa olisi ollut omia sukkia, vaan lainaili ohimennen miehensä sukkia. - Millainen NAINEN tekee sellaista?! Nyt sai riittää perheen tarvelistalla itsensä viimeiseksi niittaaminen ja siitä seuraava tyytymättömyys. 

Tein blogiini aiheeseen liittyvän tilityksen 17.1. ja julistin projektin nimeltään Renew Mama alkaneeksi. Se oli oma henkilökohtainen projektini, johon tosin kannustin muitakin ompelevia äitejä osallistumaan tahoillaan. Postaus sai äidit havahtumaan ja lopulta minua pyydettiin perustamaan Facebookiin oma ryhmä tämän teeman tiimoilta: ompelevien äitien pelastusryhmä Renew Mama sai alkunsa. Meitä olikin siellä lopulta sellaiset 80 ompelevaa äitiä. Mukavaa oli, mutta nyt näyttää siltä, että ryhmä on ehkä ajanut asiansa tai ainakin se on jollain tapaa tullut tiensä päähän. On siis aika sanoa hyvästit tuolle ryhmälle ja siihen kuuluneille ihanille naisille, vaan ei tokikaan sen teemalle. 

Omalta kohdaltani voin sanoa, että Renew Mama -projekti onnistui täydellisesti. Jopa siinä määrin, että olen jo saanut itseni kiinni erilaisten tarpeiden keksimisestä. Ennen projektin alkua olin se tympeä mutristelija vaatekaapilta, päivää. Renew Maman myötä mutristelija häipyi ja nykyisin meillä asuu nainen, joka ärsyyntyy vaatekaapilla korkeintaan siitä, ettei sieltä löydä mitään. Kaapin sotkuisuudestakaan ei tosin voi etsiä syyllistä kovin kaukaa...

Tässä yhteenvetoa ompeluksistani, jotka olen tehnyt Renew Mama -startin jälkeen eli noin vuoden alusta alkaen. Samalla linjalla aion myös jatkaa. - Jatkapa sinäkin tai aloita - mikäli tunnistat itsesi tuosta postauksen alun kuvauksesta. :)

Kiitokset vielä kaikille Renew Mama -ryhmään kuuluneille ja sen hengessä itselleen ommelleille!

No, entäs sinä sitten: ompeletkos/ostatkos itsellesi vai onko teidänkin perheessänne ylitäydet lasten vaatekaapit ja äidin kaappi, jossa ei oikeasti ole mitään päälle pantavaa?

15

SAIPPUAKUPLIEN ALTA KAIVETTUA

Glamouria, saippuakuplista taittuvaa auringonvaloa, isoja aurinkolaseja, kuplivaa naurua, täydellisesti laskeutuvia hiuskiehkuroita. ”Ah, niinkö? Todellako? Kyllä... kasvoni lienevät tutun näköiset, koska minä olen Bloggari. B-L-O-G-G-A-R-I. Lähes filmitähti, tiedäthän.”

Höyryävä latte-muki nenäni edessäni istuudun tänäkin aamuna keittiön pöydän ääreen ja avaan läppärini. Ryhdyn rauhassa luonnostelemaan uutta blogipostaustani. Saatuani postauksen rakenteen valmiiksi, on aika valmistautua päivän kuvaussessioon. Eilen valmistunut vaatekokonaisuus odottaa hengarissa silitettynä.

Ehostan itseni kuvausta varten ja valikoin sopivat asusteet värisävyittäin järjestetystä pukeutumishuoneestani. Tämän jälkeen lähdemme kuvaajani kanssa ulos. Aurinko pilkistelee pilvien lomasta: täydellinen kuvausilma! - Ei liian aurinkoista, eikä liian pilvistä. Napsnaps, räpsräps... Tempaudun täysin kuvaustilanteeseen. En edes huomaa ohikulkevien ihmisten uteliaita katseita, vaikka tiedän, että heitä on. Kuvat onnistuvat täydellisesti!

Ulkosession jälkeen menen takaisin sisälle, jossa otan muutaman yksityiskohtakuvan. Koska kotimme on täydellisen harmonisesti sisustettu ja aina moitteettoman siisti, voin hyvin ottaa kuvat miltei missä tahansa ja lopputulos on aina viimeistellyn tyylikäs.

Uskoitkos? No, en minäkään. SKREEK! Kelataanpa taaksepäin ja otetaan uusiksi. Lisätään asetelmaan muutama lapsi, epävakainen sää, ripeäliikkeinen 2-vuotias mukana kuvaustilanteessa, koti, joka on kuvaamista ajatellen liian pieni, liian täynnä kaikkea ja lähes aina jonkin verran epäjärjestyksessä. Visioikaapa tuo kaikki mielessänne. 

Tämän postauksen Behind the Scenes, olkaapa hyvä!

Aloitan yksityiskohtakuvista: läheltä otettuja kuvia tekemästäni Clutch-laukusta. Kivan näköisen kuvausalustan ja taustan löytäminen on haastavaa. Valkoinen pöytä olisi täydellinen, mutta kun sellaista ei meillä nyt vain ole. Keittiön pöytä hiottiin maalausta varten jo muutama vuosi sitten, mutta jotenkin se on vain jäänyt. Eteisen lipasto on kyllä valkoinen, mutta eteinen on kuvausta ajatellen aivan liian pimeä. Ainoa valkoiseksi maalattu pinta on kenkäplankkien säilytyspaikkana toimivassa vanhassa viinilaatikossa. 

Asettelen laatikon mustaksi maalatun ompelupöytäni päätyyn ja Clutchin sen päälle. Kotimme ainoa järjellinen kohdevalo, aurinko, paistaa onnekseni sisään avoimesta parvekkeen ovesta. Jos rajaisin kuvan yhtään väljemmin, sen toiselta puolelta loistaisi kangaspinoja, olohuoneen televisiotasoa ja toiselta puolelta auki jäänyt tiskikone. Säästän teidät siltä näyltä. 

Seuraavaksi haluan ottaa muutaman kuvan, joissa laukku näkyisi kädessäni (tämän postauksen aloituskuva). Helpommin sanottu kuin tehty. Koska miestäni ja poikaani ei tänä kyseisenä päivänä olisi voinut vähempää kiinnostaa kuvien ottaminen, jouduin olemaan omatoiminen. En omista kamerajalustaa, enkä ole vaivautunut opettelemaan kameran automaattilaukaisua. Niinpä raahaan lapsemme syöttötuolin makuuhuoneeseemme, valkoisen seinän eteen ja asettelin kameran syöttötuolin päälle. Asetun itse seisomaan kameran eteen, seinää vasten laukku kädessäni. Asento on todella luonnoton. Toisella kädelläni pidän kiinni kamerasta ja otan summamutikassa kuvia mitä kummallisimmissa asennoissa. Yhdessä kuvassa käteni näyttää irtokädeltä, toisessa noita-akan kädeltä ja kolmannessa suhteettoman suurelta. Kuvaussessio keskeytyy mieheni huudahdukseen: ”Mistä A (2 v. tyttömme) on saanut huulipunan?” O-ou. Olin unohtanut rekvisiittana toimineen huulipunani edelliselle kuvauspaikalle. Näky on legendaarinen: kaveriltani saatu Diorin huulipuna on ronkittu sormella pehmeäksi mössöksi ja tytön naama on poskia ja otsaa myöden helakan pinkki.

Kasvojen pesun jälkeen ajattelen yrittää vielä kerran. Nopeasti takaisin asetelmiin. Kunnes: lirilori... Kuivaksi opettelevan neidin kostea kannanotto äidin kuvaussessiolle. Tässä kohtaa päätän luovuttaa ja lähteä lasten kanssa ulos. Kuulostaako tutulta? :) 

Kuvissa esiintyvä Clutchin ompelin UFF:n alesta kahdella eurolla löytämästäni nahkatakista. Clutch on tehty takin hihasta, kuten ehkä huomasitkin. Ompelu sujui ihan äärettömän vaivatta käyttööni saamallani Husqvarna Viking Opal 650:lla. Olin itse asiassa yllättynyt siitä, kuinka vaivatta se ompeli nahkaa. En edes vaihtanut koneeseen erikseen nahkaneulaa tai paininjalkaa. Helposti liukui silti eteenpäin. Nahkaa jäi vielä reippaasti eli jotain siitä lopustakin vielä syntyy.

Minkäslaisia Behind the Scenes -kokemuksia sinulla on? Kerro parhaat palat. :)

Oletko jo blogini lukija? Jollet, liitypä täällä Bloggerissa tai tykkää FB:ssa. Lähiaikoina tulossa mm. mielenkiintoinen juttukokonaisuus Kuosin takana -juttusarjaan ja huippukiva arvonta. Kannattaa seurata, ettei mene ohi. Voit seurata blogiani paitsi täällä Bloggerissa, myös Facebookissa, Bloglovinissa, Blogipolussa ja Instagramissa.

20

KÄYTTÖKELVOTTOMISTA HOUSUISTA SYNTYI HAME

Kun some-ompelija-bloggarilta hajoaa tietokone ja mystisesti myös miehen tietokone jumiutuu käyttökelvottomaksi samaan aikaan, tuntuu hetkellisesti siltä kuin joku olisi amputoinut kädet. Tai oikeastaan vielä pahemmalta. Olin kuin astronautti, joka oli menettänyt yhteyden emoalukseensa. Houstonkaan ei kuullut enää ja ympärillä oli vain loputon mustuus...

Tuota pimeyttä ja kädettömyyttä kesti hetken. Kunnes ensimmäisenä tietokoneettomana iltana sitten istuimme mieheni kanssa vieretysten sohvalla. Kesti hetken ennen kuin huomio alkoi tasaantua levollisemmaksi. Yhtäkkiä oli tilaa olla hetkessä. Oli vain rauhallista ja hiljaista. Tuntui siltä kuin kotimme läpi olisi puhaltanut seesteinen tuuli. Kenenkään huomio ei poukkoillut sinne ja tänne. Oltiin vaan. Istuttiin sohvalla, juotiin teetä ja välillä ei edes katsottu telkkaria. Luettiin. Ihan niitä fyysisiä kirjoja, joissa on kannet ja välissä paperisuikaleita - tiedättekös. Meidän 8-vuotias poikakin oikein erikseen totesi, että onpas rauhallista.

Tietokone - tuo näkymättömän hälyn lähde. Niin mukava ja hyödyllinen kuin se onkin ja niin paljon kuin tästä some-kässäilystä tykkään, on se vain niin, että netti aivan hirmuinen huomiosyöppö. Huomio syöksyy sinne ja tänne ja kaikkein vähiten lopulta tänne.

Kuinka paljon poissaolevampi olenkaan ollut niinä iltoina, jolloin olen istunut nenä kiinni läppärissä: "Aa... niin mitä sä sanoit.. sori.. joo, oota..."

Kuinka paljon kärttyisämpi: "Odota nyt, älä häiritse juuri nyt. Äidillä on tässä nyt juttu kesken."

Kuinka paljon hätäisempi: "Hmm... joo, mun täytyy käydä nyt tarkistamassa just nyt yks juttu.."



Tuon läppärittömän ajanjakson päätteeksi sovimme mieheni kanssa, että pääsääntöisesti meillä ei enää ilta-aikoja istuta tietokoneilla. Välillä toki juu, mutta ei koko iltaa. Ainakin itselläni on paha taipumus uppoutua täysin blogien ja someilun ihmeelliseen maailmaan. Aloin jopa suunnittelemaan sellaisen anti-älykännykän hankintaa. Voisi välillä ottaa vaikka viikossa edes yhdeksi päiväksi käyttöön puhelimen, joka on tarkoitettu ainoastaan tavoittamista varten. Unohtaisi hetkeksi koko somen.
 
Voin suositella ihan jokaiselle, että pistäkääpäs välillä kodeissanne vähintäänkin ne läppärit jonnekin hyllylle edes ilta-ajoiksi ja vaikka ne kännykät ja tabletitkin. Kokeilkaa, miltä se tuntuu. Meillä oli sentään käytössämme älypuhelimet ja silti ero oli huomattava.

Kuinka paljon meiltä oikeastaan jääkään huomaamatta ja huomioimatta ihan vain ja ainoastaan tietotekniikan ansiosta? Ne elämän pienet, suuret ihmeet eivät kuitenkaan ole siellä näytön tuolla puolen, vaan täällä. Mitä kaikkea sitä voikaan nähdä jo pelkästään yhden pienen kävelylenkin aikana. Katsokaapas. :)       

 Ja entäs tämä hame sitten? No, ostinpa tuossa taannoin itselleni sellaiset napakat, joustavat housut. Jonkun kangasvaalennusprojektin yhteydessä ne unohtuivat jalkaan ja kuinkas ollakaan, Cloriteahan niissä sitten oli roiskekaupalla. Koska pidin housujen väristä kovasti, jätin ne lojumaan kaappiini, kunnes välähti: niistähän voisikin tehdä hameen! Kankaan nurja puoli ei ollut kärsinyt kloorista ja niinpä leikkasin lahkeet irti ja sopivan kokoisina suikaleina kiinnitin ne poikittain ja nurinpäin housujen yläosaan. Jätin tarkoituksella saumakohdat näkyviin. Niistä tuli mielestäni kivat tehosteet. Niin ja Refashion-hommiahan tämä paitakin on. Siitä tarkemmin edellisessä postauksessa.

Kiitos teille kaikille nykyisille ja uusille lukijoille! - Teitä tipahtelee tänne ja muihin seurantakanaviin tasaista tahtia ja kiva pieni vakkari kommentoijien joukko on myös syntynyt. Kivaa, kun olette ja luette. :) Ai niin, sitä pitikin vielä kertoa, että Kototeko liittyi osaksi Onni-blogiyhteisöä. Saa nähdä millaista onnea se tuo tullessaan.

Millaisia kokemuksia sinulla itselläsi on tuosta netti- ja tietokonemaailmasta: oletko havainnut niiden koukuttavat ja huomiota vievät vaikutukset? Osaatko säädellä some-aikaasi vai onko homma ryöstäytynyt jo täysin käsistä? ;)

21

KALASATAMAN TEURASTAMO JA KIERRÄTYSHENKINEN TAKINKÄÄNTÖTEMPPU

     
                              For English Summary, Please Scroll Down!

Yksi hullaantuu Stockan Hulluista päivistä, toinen suosikkimerkkinsä ystävämyynnistä. Kierrätysopelua rakastavan niksahduspaikka on UFF:n muutaman euron päivät. Useampi kassillinen sieltä tuli nytkin raahattua kotiin. - Muutama vaatekappale sellaisenaan käytettäväksi, suurin osa kuitenkin muokattaviksi tai hyödynnettäviksi materiaalina. Yksi ilahduttavimmista löydöistä oli puolipitkä musta nahkatakki kahdella eurolla. Siitä saa monta pikkuista pussukkaa ja todennäköisesti myös käsilaukun.

Ensimmäinen UFF-ompelukseni oli tämän postauksen kuvissa näkyvä paita. - Esimerkki siitä, kuinka helpolla vaatteesta voi muokata uudenlaisen. Tarkoitukseni oli näyttää myös "ennen"-kuva, mutta onnistuin deletoimaan sen... Käyttäkääpä siis mielikuvitustanne ja visioikaa eteenne aavistuksen tylsän näköinen, V-kaula-aukkoinen neuletakki, joka oli sidottavissa edestä kiinni satiininauhoilla. Sellaisenaan en olisi osannut sitä käyttää. Koska materiaali oli kuitenkin hyväkuntoista, hetken sitä kädessäni pyöriteltyäni, päätin kokeilla saisiko neuletakista tehtyä paidan. Napsaisin satiininauhat poikki, ompelin etukappaleen avoimet lipareet kiinni toisiinsa saumaksi ja tikkasin vielä reunan kaksinkertaiseksi siten, että kaula-aukon reuna kääntyi tuplareunaksi. Vähän vaikea selittää, mutta näkyy kuvista. Lopuksi puin vaatteen päälleni väärinpäin eli takaosa etukappaleeksi ja päinvastoin. Vaatetusalan ammattilaisten mielestä näin ei varmastikaan voi tehdä, koska etu- ja takakappaleet ovat kuitenkin hivenen erilaiset. Vaan minä kun olenkin vain harrastajaompelija, teen ihan juuri niin kuin minusta tuntuu. Hähhähhää. ;)

Lopputuloksena syntyi paita, jonka juju on yläselkään avautuvassa kaula-aukossa. Myös kuvissa näkyvä hame on UFF:ltä. Se oli alunperin monta kokoa liian suuri eli kaventelin sen sopivaksi. Hamekin on itseasiassa alunperin jonkun itse tekemä. Myös korkkarit ovat kirpparilta. - Edesmenneeltä Lauttaaren Oranssi-kirpputorilta.

Kun noin yhdeksän vuotta sitten muutin Jyväskylästä Helsinkiin (miehen perässä tietenkin), olin jokseenkin ahdistunut urbaanista kaupunkilaismeiningistä. Haaveilin maaseutuelämästä ja asumisesta vähintään ainakin vähän pienemmällä paikkakunnalla. Nuoruusvuosinani vietin paljon aikaa pienissä kunnissa, toimittajan töitä tehden. Rakastin pienten paikkakuntien konstailemattomia ihmisiä, luonnon läheisyyttä ja kyläläisten yhteisten, pienten tapahtumien suuruutta.

Vaan niin sitä ihminen on sopeutuvainen. Näiden lähes kymmenen Helsinki-vuoteni aikana olen oppinut pitämään tästä kaupungista. Olen löytänyt Helsingin monimuotoisuuden ja oivaltanut, että esimerkiksi se kaipaamani luonto on täällä lähellä ja ulottuvilla oikeastaan kaikkialla. Ja se meri! Ydinkeskustan hektisyyttä en edelleenkään siedä kovin pitkään, mutta kun siellä käy harvakseltaan, tuntuu sekin lähes matkailuelämykseltä. 

Yksi asia, johon olen Helsingissä erityisesti tykästynyt on aavistuksen boheemi, värikäs ja rento kaupunkilaiskulttuuri ja sen mukaisesti rakennetut tai luontaisesti rakentuneet alueet sekä ilmiöt. Kalasataman alue on tästä hyvä esimerkki ja suosikkipaikkojani: visuaalisesti värikästä, vähän rosoista ja monen tyyppisille ihmiselle avointa. Lauantaina, syyskuisen raikkaana, mutta ihanan aurinkoisena päivänä pyyhälsimme perheemme kanssa pitkästä aikaa Kalasatamaan, vanhan Teurastamon alueelle. Siellä on monta kivaa ruokapaikkaa ja punatiilisten rakennusten suojiin rajautuva alue on lasten kanssa varsin huoleton riippukeinuine päivineen. 

Koska alunperin tähtäimessämme ollut B-Smokery avautui vasta yhdeltä ja lapsilla oli jo kiljuva nälkä, päädyimme Dim Sum & Hot Pot -nimiseen kiinalaiseen ravintolaan. Oikein maukasta ruokaa. Joskin ruokailua hankaloitti ravintolan tapa tuoda yhteisiksi ostetut ruoka-annokset vaiheistetusti niin, että jokaisen ruoka-annoksen välissä joutui vähän odottelemaan. Uhmaikäisen 2-vuotiaan kanssa ei ehkä se ideaalein malli... Onneksi terassilta oli helppo hypätä rakennuksien turvallisesti ympäröimälle alueelle juoksentelemaan ja päästelemään enimpiä höyryjä päästään.

Jälkkärit ja kahvit nautimme kiinalaisen ravintolan naapurissa, Jädelinossa. Siis aivan taivaallisen hyvää jätskiä! Jädelinon jäätelöt ovat italialaisia alkuperältään, mutta ne valmistetaan pääosin suomalaisista raaka-aineista ja paikan päällä.

                    Ja sitten loppuhuipennuksena täydellinen repeäminen. Kuvaussessiota sivusta seurannut 8-vuotias poikamme, jolla on aina ollut kykenevyys tokaista jotain yllättävää, kommentoi: "Äiti, sä näytät ihan jänispatsaalta". Siinä kohtaa lienee sopiva aika lopettaa kuvaaminen...

Mitäs sinä puuhasit viikonloppuna? Tuliko ommeltua vai otitko ilon irti ulkoilusta näinä ihanina syyspäivinä?

One is addicted to her favourite Outlet's Sale, the other one to UFF's 2 € Campaings... As I love refashion Sewing, I bought several bags... Some clothes are wearable just the way they are, but most of them I bought as material for sewing. I started with this very simple blouse. It used to be a little bit boring looking cardigan. I sewed the front parts together and turned it around. Quite nice and easy! 

Also the skirt is from UFF. It was very big but I loved the fabric! So I cut and sewed it smaller and it turned out wearable! 

The area were we took the photoes is on of the old areas that has been transformed into something new. Yet keeping it in a way rough, but colourful. There a some really nice restaurants and the whole area is very easy going and layed back. I love it! 

What did you do this weekend? Any sewing? :)

21

Kankaanpainantaa ja alikeommeltu tunikamekko tytölle

For English Summary, Please Scroll Down.

Ensin oli legginssit. Tai oikeastaan ihan ensimmäiseksi oli into kankaanpainantaan. Maissi- ja kookoskokeilujen jälkeen halusin kokeilla jotain muuta. Katselin kotimme kaikkia pientavaroita "sillä silmällä", kunnes katseeni kiinnittyi lattialla lojuneisiin lasten puupalikoihin. Aaahaa! Siinähän se.

Halusin tehdä tytöllemme legginssit, joissa olisi eripari lahkeet. Sellaisia näkyy nyt monessa paikkaa. Melko radikaaleillakin eroilla. Itse ajattelin kokeilla alkuun vähän hillitymmin, koska arvostan vaatteen monikäyttöisyyttä. Kovin radikaalit väri- tai kuosierot asettavat isompia vaatimuksia yläosalle. Ympyrä-kolmio-kombinaatio tuntui hyvältä idealta. Koska olen kankaanpainonta-untuvikko, on tuolla saralla vielä paljon opittavaa. Omaan silmääni pieni rosoisuus ja laadun epätasaisuus näyttää kyllä ihan kivalta. Jonkin verran on leggareissa kasvuvaraa, mutta tuleepa pidempi käyttöikä.

Mutta sitten itse tämän postauksen pääpointtiin. Legginssit toki ovat osa sitä. Legginssit kaipasivat tietenkin kaverikseen uuden, kivan yläosan. Itse näin heti mielessäni vaalean harmaan, melko simppelin yläosan. Vaalean harmaata trikoota tai collegea ei kuitenkaan löytynyt kangasjemmoistani ja niinpä ryhdyinkin tuttuun tapaan ennen kangaskauppaan suuntaamista käymään läpi vaatevarastojani: saisinko jostain olemassa olevasta vaatteesta tarvittavan materiaalin. Mieleeni muistui anoppini minulle antama collegetakki. Takki oli jäänyt häneltä itseltäänkin käyttämättä (enkä ihmettele miksi). Tuttuun tapaan hän roudasi vaatteen minulle - joko käytettäväksi tai materiaaliksi ompeluihini. - Loistavaa! Materiaali oli ihanan pehmeää ja hyvälaatuisen tuntuista. Suorastaan täydellinen käyttötarkoitustani ajatellen!




Koska takki oli niin vahvasti laskosteltu ja hörselletty, en saanut yhtenäisenä siitä kuin takakappaleen. Etukappaletta varten leikkasin kolme erillistä palaa, jotka ompelin yhteen. Se tuntui kivalta idealtakin. Etukappale huusi kuitenkin jotain pientä ekstraa. Ja koska legginsseissä oli jo valmiiksi tuota ympyräkuviota, ajattelin toistaa sitä myös paidassa. Näin heti mielessäni kolme alekkain aseteltua ympyrää, jotka olisi toteutettu alikeompelulla ja hyödyntäen Husqvarna Viking -yhteistyön tiimoilta käyttööni saamaani ympyräohjainta. - Ihan loistokapistus! Yhdessä aiemmassa postauksessani esittelinkin videomuodossa sen käyttöä.

Ensin ajattelin laittaa ympyröiden taustakankaaksi tummanharmaata tai mustaa kangasta, mutta jostain syystä se tuntui jotenkin tympeältä ajatukselta. Jotain elävyyttä kaipasin tasaisen harmaaseen pintaan. Haah, kangasvärit! Jälleen kerran. Leikkasin harmaasta paitakankaasta vielä yhden suikaleen, jolle sudin mustalla Emo-kangasmaalilla väriä hyvin rennolla ja tarkoituksellisen epätasaisella otteella - ajatuksena saada jokaisesta ympyrämuodosta näkyviin vähän erilainen pinta. Lopputuloksesta tuli mielestäni oikein onnistunut kaiken kaikkiaan. Hyvin harvoin tulee itselle ompelun jälkeen sellainen olo, että tämän vaatteen olisin voinut ostaa kaupastakin. Tämän olisin voinut. Tykkään mallista (Kaava Ottobre, jota muokattu) ja yksityiskohdista. Vaatteena tämä tunika/paita on mielestäni kivan simppeli toimiakseen monenlaisten alaosien kanssa, mutta silti siinä on jotain pientä erityisyyttä.

Tarkkasilmäisimmät huomannevat, että ensimmäisessä kuvasarjassa olin unohtanut kumittaa ympyröiden reunoille hahmottelemani lyijykynäviivat... Näkyy tuossa isoimman ympyrän kohdalla, että jollei joku vielä ehtinyt huomata... ;) Toisen kuvasetin kohdalla oli jo pyyhekumikin löytynyt.

 

Husqvarna Viking -yhteistyön tiimoilta sain käyttööni myös nämä heidän maahantuomansa sakset. En ole ikinä ollut mikään väline-hifistelijä, vaan tehnyt monet asiat vaikeamman kautta ja vain sopeutunut vallitsevaan tilanteeseen. Näillä saksilla, joiden toinen puoli on terävä ja toinen pyöreä, on ihan äärettömän näppärä leikellä esimerkiksi näitä alikeompelun pyöreitä muotoja. Saksien pyöreä muoto suojaa saksen toiselle puolelle jäävää kangasta ja leikkausjäljestä saa näin mukavan siistin.

Minkä tyyppisiä vaatteita tykkäät itse ommella lapsillesi? Millä kriteereillä valitset kankaat ja kaavat? 

Aurinkoista loppuviikkoa! 

Sanna

At First there was a pair of leggins. Or actually there was a desire to make my own prints for fabric. So I decorated the fabric with triangles and circles. – Perfect material for my daughter’s leggings.

Next I needed something to wear with the leggings. I thought that light grey would be nice color. As I am quite impatient I wanted to make the shirt right I way and I also enjoy using old materials for something new, I decided to find the material from my home. Luckily I remembered the one quite horrible shirt given by my husband’s mother… I would never be able to wear it, but the material was nicely soft and good quality.

I cut the pieces and decorated the middle part with circles. Behind the circles I painted a piece of fabric. Doesn’t it look cool! I really like the way this shirt looks like. It is quite simple, but with a small twist. And what I also like is that it suits with many kind of clothes and colors.

The circles were made with a special circular tool that I was given via the co-operation with Husqvarna Viking.

Have a nice (Sewing) Week! J

19

SISÄISTEN SILMÄPUSSIEN HOITOON

Voi teitä onnekkaita, joiden kodeissa asuu lapsi tai lapsia, jotka nukkuvat yöt läpeensä tai edes kutakuinkin! Meilläkin asuu yksi nukkuva, mutta toinen onkin sitten raskaan sarjan valvottaja. Siinä kohtaa, kun silmäpussit alkavat viistämään maata ja kaikki maailman valokynät yhteen summattuinakaan eivät riitä taittamaan tätä mustuuden määrää, on aika ottaa käyttöön järeämmät keinot.

Ohessa resepti. Nimettäköön tämä vaikkapa Anti Zombi -treatmentiksi. Se toimikoon to do -listana myös itselleni niinä päivinä, jolloin ei vain jaksa. Yhtään mitään.

Vaihe 1: Zombie Facelift. Mikään ei ole tämän lannistavampaa: Astianpesukoneen tyhjennyksen, ruoanlaiton ja syöttötuolia ympäröivän, lentoruoka-alueen puhdistuksen jälkeen lähdet aavistuksen marttyyrimaisella otteella viemään vielä pyykkejä pyykkitupaan. Raahaudut hissiin pyykkikuorman kanssa ja säpsähdät: Ai, hississä olikin joku jo valmiiksi. - Joku äreän ja nuutuneen näköinen tyyppi. Säpsähdys muuttuu kauhuksi tajutessasi, ettei hissiä olekaan ketään muuta kuin sinä ja peilikuvasi. Oppi: pienikin ehostautuminen tekee olemuksestasi ja olostasi virkeämmän.

Vaihe 2: Uinu, uinu lemmikkini. Lepää. Mutta ei liian pitkään! Muutoin pääset kokemaan, miltä tuntuu jäädä tukkikuorman alle. - Sieltä ei hevillä nousta. Puolenkin tunnin kevyt torkkuminen saa aikaan ihmeitä!

Vaihe 3: "Walk that Zombie". Jostain kaukaisuudesta kuuluu hidastetulta mongerrukselta kuulostava ääni: "Walk that Zombieeee". Kehosi tuntuu lyijynraskaalta kohottautuessasi ylös sohvalta ja kurkoittautuessasi kohti jumppavaatteita. Vaan, usko pois, pienikin Zombie-kävelytys on vaivan väärti. Mikäli kuulut samaan kategoriaan minun kanssani eli, että liikunta-luova puuhastelu-akselilla jälkimmäinen vie lähes aina voiton, tee kuten minä: ujuta pieni jumppahetki osaksi muita askareita. Näin siihen käytetty aika ei ole pois varsinaisesta omasta ajastasi. Itse saatan vetää 15 minuutin kahvakuulatreenin kylppärissä, lapseni kylpiessä tai sitten pidetään koko perheen voimin spontaanit disco-bileet kesken päivän olkkarissa. - Ei noilla toimenpiteillä maratonkuntoa saavuteta, mutta ainakin energiat lähtevät liikkeelle ja zombien yleisilme elävöityy hieman.

Vaihe 4: Luo tai kuole! Viimeisin, vaan ei vähäisin kohta. Mikäli olet edes jonkin verran elossa, varaa itsellesi edes muutamana päivänä viikossa oma pieni hetki luovuudelle. Kirjoita, suunnittele, piirtele, ompele - vaikka vain sauma tai kaksi. Kyllä vain, elämä muuttuu paremmaksi! Hei, hei, hei. Elämä voiton vei! Ensimmäisen lapsemme parin ekan vuoden aikana keskityin olemaan täyspäivä-Zombie. Toisen lapsemme kanssa olen ollut jo viisaampi. Pienillä asioilla saa itsensä jaksamaan. Tyttöni vauva-aikana sain vietyä jo hyvin pitkälle pitkäaikaista haavettani, ensimmäistä lastenkirjaa: Ludmila Lukkoila ja näkymätön jänis päätyy ainakin poikani luettavaksi, jos hyvin käy, myös muiden. Olen myös ommellut paljon ja herättänyt blogini aktiivisesti henkiin. Tästä kaikesta olen saanut ihan tavattoman paljon. Luovuus - sen avulla pysyy hengissä vaikka vähillä yöunillakin!


Tämän paidan ompelin pojalleni jo joku aika sitten, mutta en ole ehtinyt vain sitä postailemaan. Tämä on ensimmäisiä painokokeilujani. Testasin, miltä näyttää kookoksella tehty kuosi. - Ja kivaltahan se näyttää! Teksti kirjoitettu tekstiilitusseilla.

Kauppojen paidat ovat pullolaan toinen toistaan tyhjempiä sloganeita. - Kas miksipäs en voisi tehdä paitaa, jossa olisi jotain sisältöäkin! Painatus tehty kookoksella, sienellä ja Emo-painoväreillä. Tuossa ylläolevassa kuvassa kontaktimuovi, josta leikkasin kirjaimet irti. Neulotin sen tuossa kohtaa kiinni paitaan ja asemoin irti leikatut kirjaimet tuon sablonan avulla. Helpotti kummasti hommaa. 

Millaisia kokemuksia sinulla on omista luovista projekteistasi voiman antajana? Jaksatko luoda väsyneenä vai painutko mieluiten vain pehkuihin? 

Kaunista syyskuista viikonloppua!

P.S. Kuten tuossa edellisessä postauksessani huikkailin, oma läppärini on toistaiseksi telakalla ja bloggaustahti nyt aavistuksen hitaampaa. Vaan hip ja hei, kauan eläköön kirjastot! :)

18