Käsityöharrastaminen

Käsityöharrastaminen
Käsityöharrastaminen

Helpot ja nopeat

Helpot ja nopeat
Helpot ja nopeat

Hemmottelu

Hemmottelu
Hemmottelu

KOSKA OLET SEN ARVOINEN


Resepti:

- Herätys aamulla klo 5.00. Lenkille aamuauringon kajossa noin klo 5.30 muun perheen vielä vedellessä sikeitä. Kuinka hienoa onkaan aloittaa päivä reippaalla urheilusuorituksella! - Omaa aikaa parhaimmillaan. :)
- Lenkin jälkeen kevyt venyttely ja sitten suihkuun. - Vartalokuorinta tekee arkiaamusta juhlan!
- Aamiaiseksi supersmoothie gojimarjoilla ja Maca-jauheella höystettynä. 
- 3 krt / vko kahvakuulatreeni
- 1 krt / vko pilatesta
- Ruoaksi lähi-luomu-reilu-gmo ja nitriittivapaata ruokaa 
- Välipaloiksi hedelmiä ja rahkaa. Jos haluaa herkutella, voi dipata pilkottuja vihanneksia kermaviiliin. Nam! 

Joillekin edellä mainittu resepti on arkea. Nostan hattua! - Minulle se ei sitä ole. Osa noista kylläkin, mutta satunnaisina paloina ja toisinaan ei ollenkaan. 

Jutan superdieetit, Kulta, sinusta on tullut pullukka, Fittness-päiväkirjat, neljässä viikossa rantakuntoon... Televisio ja netti huutavat kilpaa meille "Sinä et riitä. Et ole hyvä juuri tuollaisena". Olisihan se kiva olla vähän enemmän jotain, vähän vähemmän jotain muuta. Minun mielestäni elämässä pitää kuitenkin olla myös aika paljon muutakin sisältöä kuin pelkkä ulkonäön tuijottaminen ja varjelu. Elämä on, sitä mitä se on. Oodina ja muistutuksena tästä julkaisin maaliskuun alussa Renew Mama -ompeluryhmässä ompeluhaasteen teemalla "I Feel Pretty". Tarkoitus oli ommella itselle jotain sellaista, jossa tuntee itsensä kauniiksi ja viehättäväski juuri nyt - ei viiden tai kymmenen miinuskilon jälkeen. Oman ompeluni tulos on tässä.





Kangas on EK:sta pari vuotta sitten ostamani vähän strech-farkkukangasta muistuttava materiaali, mutta pehmeämpi. Joustaa kivasti, mutta on kuitenkin napakkuudessaan aika armollinen. Mekon idean kopioin Polyvore-palvelussa näkemästäni mekosta. Oma mallini on kuitenkin aavistuksen tiukempi. Jälkeen päin ajateltuna alaosa olisi voinut olla enemmän alaspäin levenevä kuin suora. Menköön nyt näin. Kaavan pohjana Linnelin MIW rintamuotolaskoksilla, olkapäänapeilla ja taskuilla höystettynä.



Hihansuiden ompelun jälkeen totesin niiden suorastaan huutavan samantyyppistä ilmettä kuin taskussa eli mustaa, kaksinkertaista kanttinauhaa. Koska en jaksanut purkaa hihansuuta, päätin ommella nauhan hihansuun sisäpuolelle poikkeuksellisesti käsin. Ai että... ihanan rauhallista ja levollista puuhaa. Sinä hetkenä en enää ollutkaan minä, vaan... Ingalssin Lauran äiti! Kyllä. Lapset nukkuivat levollisesti vuoteissaan. Vaikka ulkona tuuli pöllytti hiekkaa ja preeriakoirat ulvoivat, oli sisällä lämmintä ja kotoisaa. Öljylampun kajossa ompelin Lauralle pyhämekkoa. - Kurkottauduin katsomaan ikkunasta, joko mieheni jo palaisi kotiin... "Hei, toimiiks sulla netti?" Pöllämystyneenä havahdun reality-mieheni kysymykseen. Sinne kaikkoavat herra Ingalssin vankkurit pölypilven saattelemina... 

Ja lopuksi vielä Pretty Me -proggiksen innoitus- ja tunnarimusa. :)



Mukavaa viikkoa!




5

PÄÄTÖNTÄ MENOA

Vaaleanpunaisia tylliunelmia, auringonpilkkuja kikattelusta kippuraisilla kasvoilla, suloisen vienoja hymyjä. Lasten valokuvilla on suuri rooli erityisesti pukeutumiseen, muotiin ja käsitöihin liittyvissä blogeissa. Eikä ihme. Hengareissa riippuvien vaatteiden kuvaaminen ei ole järin inspiroivaa tai visuaalisesti kiinnostavaa. Oma lapsi on yleensä helposti ulottuvilla ja mikäpä olisikaan luontevampaa kuin kuvata lastaan hänelle varta vasten ommelluissa vaatteissa.

Bloggaavana äitinä olen pohtinut paljon lasten kuvien ja netin välistä suhdetta. Olen hapuillut oman sallivuuden ja kieltävyyden rajoja. Ajatuskulkuni nykyistä näkemystäni kohden sai alkunsa tartuttuani kiinni netin päästä ja purettuani sen auki kuin lankakerän konsaan. Riisuin netistä kaikki sen kylkiin liimatut käsitteistöt. Paljaaksi riisuttu netti ei näyttänyt enää erilliseltä saarekkeelta, vaan kaikelta siltä, minkä keskellä elämme. 


Netti on maapallo. Se on metro, rautatieasema, naisten vessa, pankin asiakasjono, sairaala, koulu, hampurilaisravintolan tilausjono, liian pitkäksi venähtäneen illanvieton pikkutunnit, lounastauko. Netti on aikaa, tilaa. Sinne ei ole pääsymaksua tai muitakaan rajoittavia tekijöitä. Sisääntuloaukko on helposti löydettävissä ja sinne pääsevät ihan kaikki.

Netti on ennen kaikkea julkinen paikka. Asia, joka on tavallaan itsestäänselvyys, mutta ei ehkä sitten kuitenkaan. Oman lapsen kuvan lisääminen blogiin tai Facebookiin käy helposti. Kynnys on teknisesti matala. Olisi paljon vaivalloisempaa ja kummallisempaa ripustaa lapsen kuva lähimarketin ilmoitustaululle tai lyhtypylvääseen. Onko kyse kuitenkaan lopulta yhtään eri asiasta? 

Haluaisinko minä, että omia lapsuuden aikaisia valokuviani lojuisi Senaatintorilla, Puijon tornin juurella, Eduskuntatalon portailla, Disney Worldissa Mikki Hiiren kotitalon edustalla, Eiffel-Tornin huipulla tai Harlemin kujilla? Osa ohikulkijoista tuskin kiinnittäisi kuviin mitään huomiota, mutta osa pysähtyisi. Miten suhtautuisin, jos lapsestani ottamani valokuva tipahtaisi vahingossa ratikan lattialle, josta joutuisi tuntemattomien käsien poimittavaksi, sujahtaisi vieraaseen povitaskuun aina aika ajoin esiin kaivettavaksi ja ihasteltavaksi?

Ompelu ja bloggaus ovat minun harrastuksiani. Onko minulla lupa hyödyntää lastani osana harrastustani? Vieväthän näyttelemistäkin harrastavat vanhemmat lapsensa osaksi joulukuvaelmiaan. Joulukuvaelma on yksi hetki. - Netti on ikuinen. Siinä on merkittävä ero.


Onko minulla lupa piirtää lapseni elämäntarinan hentoja viivoja paikkaan, jossa ne säilyvät kaikkien nähtävinä tarinan loppuun saakka? Voinko tehdä sen häneltä lupaa kysymättä – hänen vielä osaamatta sanoa kyllä tai ei? Ennen internetiä lasten valokuvia katsoivat yleensä vain lähimmät ihmiset: tutut, turvalliset ja rakkaat. Aiemmin kirjahyllyn kulmalla lojunut valokuva-albumi on nyt levällään pitkin maailmaa. Haluanko minä äitinä oikeasti, että lapseni ovat kohteita, joita katsellaan, arvioidaan tai pahimmillaan jopa käytetään  hyväksi jostain päin maailmaa? Haluanko, että lapseni edustaa isolle joukolle ihmisiä ainoastaan kuvaa? Ja ennen kaikkea: haluaako lapseni olla kaikkien vieraiden katseiden kohde?

Osa näistä seikoista on kärjistyksiä ja kauhuskenaarioita. Silti. Huolehdinhan fyysisessä maailmassakin siitä, ettei lapseni mene heikoille jäille, pukeutuu pakkasella riittävän lämpimästi ja tietää, ettei vieraiden ihmisten matkaan lähdetä – varjelen häntä kaikilta niiltä vaaroilta, joilta suinkin voin. Jos vain voin kutistaa lapseni elämää viistävät kauhuskenaariot mahdollisimman pieniksi myös netissä, sen myös teen. 

Vastattuani kaikkiin edellä esitettyihin kysymyksiin kielteisesti, minusta tuli lähes totaalikieltäytyjä. Lastemme kuvia ei näy oikeastaan ollenkaan Facebookissa tai muissakaan kuvanjakopalveluissa. Omassa blogissani lapsistani on kyllä jonkin verran kuvia. Kaikki valokuvat on kuitenkin joko rajattu siten, ettei lasta voi tunnistaa tai kasvot eli lapsen persoona on peitetty. Enenevässä määrin olen kuitenkin päätynyt bloggaamaan itselleni tekemistä vaatteista edellä mainituista syistä johtuen. Näin bloginäkyvyys koituu vain oman pääni menoksi, jos koituu.

Tämän tekstin tarkoituksena ole syyllistää ketään. Vaikka oma linjani on melkoisen ehdoton, sinä ja kaikki muutkin tekevät omat valintansa. Silti tämä on mielestäni aihe, josta on hyvä keskustella. Missä menevät rajat: mikä on oikein, missä mennään jo lapsen oikeuksien kulmasta liian pitkälle?

Mitä sinä itse ajattelet tästä aiheesta?
5

PIKKUPUPULLE PUPUPAITA

 











Sanna, ikä jotain, liian paljon. Ihan ite tein... Kyllä huomaa, että piirtelystä on vierähtänyt tovi. Joskus osasin piirtää ja maalailla ihan kohtalaisen hyvinkin. No, eiköhän tuo taito pikkuhiljaa palaudu, jos vain aikaa piirusteluun löytyy. Synttärilahjaksi sain pitkään haaveilemani painovärit. Niillä olisi tarkoitus jotain opetella värkkäämään. Tylliunelmia aion tytöllemme tehdä kyllä enemmänkin. Tyllillä saa aikaan supersöpöjä, käveleviä Macarons-leivoksia. :) Tämän mekon idea on muokattu leikkipuistossa vastaan kävelleestä saman tyyppisestä mekosta.

Leggarit ompelin jo aiemmin. Niistä löytyy päivitys täältä.




Sauman sivusta on Kototeko-blogin uusi osio. Osion tekstit käsittelevät kaikenlaisia asioita, jotka sivuavat ompelua tai sitten eivät. Pääosin kyllä. Tämän osion ensimmäinen teksti käsittelee aihetta "lasten valokuvat blogissa". Lue juttu "Päätöntä menoa", ota kantaa ja osallistu keskusteluun. Kuulen mielelläni, mitä mieltä olet itse kyseisestä aiheesta. >> Hyppää hetkeksi sauman sivuun! 
0
Sisällön tarjoaa Blogger.