Ohjeet ja vinkit

Ohjeet ja vinkit
Ompeluohjeet ja -vinkit

Tee lapsen kanssa

Tee lapsen kanssa
Kototekoja lapsille

Sisustusteot

Sisustusteot
Koti

JÄÄKAAPPITUTKIMUSMATKAILUA JA SUNNUNTAIN JÄMÄRUOKAHERKKU

Sunnuntai on suosikkiviikonpäiväni. Lauantaissa voi vielä aistia arkiviikolta päälle jääneen suoritusmentaliteetin, mutta sunnuntai - ah, se vain on niin suloinen, rauhallinen ja levollinen. Täydellistä sunnuntaitekemistä on vain kävellä päämärättömästi ulkona aurinkoisessa säässä, ihastella luontoa ja poimia pieni kimppu alkukesän kauneimpia kukkia keittiön pöydälle maljakkoon.

Sunnuntai on perheessämme päivä, jolloin harvemmin tulee käytyä ruokakaupassa. Päivän pääruoka valmistetaan niistä aineksista, joita kotoa löytyy valmiiksi. Tästäkin käytännöstä huolimatta meidän perheessämme heitetään ruokaa pois ihan luvattoman paljon. Tämä onkin asia, johon haluan muutosta. Yhtenä inspiraation lähteenä on ehdottomasti toiminut ihastuttava Villa Nanna -blogi, jossa loihditaan herkkuja jämäruoista. Kyllä meilläkin jämäruokailua harrastetaan, mutta nyt haluan tarttua aiheeseen Konmarimaisella asenteella. Konmaritettuani kotimme, en halua jättää jääkaappiimmekaan enää pimeitä, kuolleita kulmia, joihin jää muhimaan ties mitä määrättömäksi ajaksi. - Tavoitteenani on, että kaikki ruoka-ainekset käytetään loppuun saakka.

Jämäruokailuun voi asennoitua kahdella tavalla: a) tylsää tai b) jännittävää ja inspiroivaa. Oikeastaan jämäruokailu on ajatuspohjaltaan hyvin lähellä vanhasta uutta -tyyppistä ompelua. Kummassakin lähdetään siitä ideasta, että tehdään jotain kivaa juuri siitä, mitä on ulottuvilla.

Tänä sunnuntaina meidän perheessä syötiin lounaaksi herkullista cheddarjuusto-broilervuokaa ja eiliseen bloggaritapaamiseen leipomiani nokkossämpylöitä, joita jäi jonkin verran yli. Ohessa muutama vinkki jämäruokakokkailuun sekä ohje cheddarjuusto-broilervuokaan.

sunnuntairuokailu

1. PARASTA ENNEN ON NYT: Käy läpi sekä ruokakaapit että jääkaappi. Katso, mikä aineksista on vanhenemassa ensimmäiseksi. Rakenna ruoka mieluiten sen ympärille.

2. YKSIKIN HERKKURAAKA-AINE RIITTÄÄ: Lähes aina kaapista tai jääkaapista löytyy joku pikkuisen erityisempi raaka-aine, kastike tai mauste, jonka avulla teet kohotat ruokasi arkisesta potenssiin sunnuntai. Tämä aines on usein se, joka määrittään eniten ruoan makupohjaa tai tuo sen viimeisen silauksen. Se voi olla esimerkiksi pieni palanen fetajuustoa, oliivit tai pesto. Tämän postauksen ohjeessa herkkuraaka-aine oli cheddarjuustokastike.

3. RUOALLA LEIKKIMINEN ON SALLITTUA! Älä jämähdä tuttuun ja turvalliseen. Yhdistele eri tyyppisiä raaka-aineita estoitta, kokeile ja maistele uusia yhdistelmiä. Jämäruokakokkailu pakottaa luovuuteen ja sehän on siis ihan mahtavaa! :)

Broilervuoka

CHEDDARJUUSTO-BROILERVUOKA NOKKOSILLA HÖYSTETTYNÄ

Tämä oli meidän perheen jämäruokasunnuntain resepti. Ei mikään ihan kevyimmästä päästä, mutta todella hyvää. Juuri sunnuntaihin sopivaa! Tämän idean alkukimmoke ja The herkkuraaka-aine oli jääkaapista löytynyt, pian vanheneva cheddarjuustodippi. 

Voit halutessasi käyttää tätä ohjetta pohjana omaan ruokaasi, mutta mikäli et löydä tismalleen samoja aineksia, niin sovella - tee ihan oma versiosi juuri niillä aineksilla, mitä sinun kaapeistasi löytyy! :)

PÄÄAINEKSET:

- Paketti maustamattomia broilerfileitä/suikaleita
- Pastaa
- Paprikaa
- Parsakaalia
- Kuivattuja tai tuoreita nokkosia (voit korvata nokkoset pinaatilla)
- Cheddarjuustodippi


MAUSTAMINEN:

- Soijakastiketta
- Balsamiviinietikkaa
- Noin 2 rkl majoneesia
- Paprikajauhetta oman maun mukaan
- Mustapippuria
- Suolaa
- Ripaus sokeria
- Maitoa (juustokastiketta varten)
- Oliiviöljyä paistamiseen

1. Leikkele kanafileet pieniksi paloiksi ja paista ne öljyssä. Laita paistovaiheessa sekaan iso loraus soijakastiketta sekä pikkuisen balsamiviinietikkaa. Mausta ohjeen mukaisilla mausteilla. 
2. Pilko vihannekset ja laita sekaan. Tässä vaiheessa voit laittaa vielä pikkusien lisää mausteita, jotta vihannekset maustuvat. Anna muhia pannulla noin viisi minuuttia. Lisää lopuksi halutessasi pieni ripaus sokeria happamuuden taittamiseksi.
3. Keitä pasta. Meillä ei kaapista löytynyt muuta kuin pitkää perus spagettia, joten tätä vuokaruokaa varten pilkoin keitetyt spagetit lyhyemmiksi.
3. Tee juustokastike maitoon.
4. Laita kaikki ainekset isoon uunivuokaan. Sekoita ja kaada päälle juustokastike. Halutessasi voit sekoittaa juustokastikkeen ruoan sekaan, jotta sitä on tasaisesti kaikkialla. Itse tein sekoittamisen vasta nostettuani ruoan pöytään.
5. Laita vuoka uuniin, 200 asteeseen noin 10 minuutiksi.
6. Ota vuoka pois uunista ja herkuttele!

Broilervuoka
Nokkossämpylät
 Aurinkoista ja ihanan lempeää sunnuntaita! :)


6 kommenttia

  1. Hitsit miten herkulliselta tuo pastavuoka näyttää! Otan ehdottomasti reseptin talteen, kiitos hyvästä vinkistä! :)

    http://justsayinghianne.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. Herkullinen pata! Meillä on perjantaisin tai lauantaisin usein "viikonlopun ruokakatsaus". Silloin tehdään ruoka juurikin jääkaapin jämistä. Minusta se on oikein hyvä keino pitää jääkaappiruoat tuoreena. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, niin oli! :) Uskon hyvin tuon. Sinä vaikutatkin sellaiselta "Martta"-henkiseltä, hyvältä ja järkevältä emännältä. :) Saat varmasti kiinni, mitä tarkoitan. :)

      Poista
  3. Namnam, vaikuttaa kyllä toimivalta reseptiltä. Itse todella tykkään jämäruoan hyötykäytöstä, sillä siinä pääsee myös todella käyttämään mielikuvitustaan ja löytää uusia reseptejä ja mikä parasta, ruoka päätyy vatsaan ei roskiin.

    VastaaPoista

Jätä merkki käynnistäsi. Yksinpuhelu on tylsää... :)

Sisällön tarjoaa Blogger.