Naisten vaatteet

Naisten vaatteet
Naisille

lasten vaatekaappiin

lasten vaatekaappiin
Lapsille

Kotiin

Kotiin
Kotiin

TERVEISET RUUDUN TAKAA: BLOGINI UUDET TUULET

Haudi houhou hou! On pitänyt pitkään tehdä sellainen postaus, missä kertoisin pikkuisen itsestäni. - Siitä tyypistä, joka hengailee ruudun tällä puolella. Se on vain jotenkin aina jäänyt. Toki persoonani varmasti välittyy myös rivien välistä, mutta tässä nyt vähän tarkemmin. Teitä lukijoita on viimeisen vuoden aikana tullut paljon lisää ja viimeisten kuukausien aikana olen pikkuhiljaa myös laajentanut blogini sisältömaisemaa pelkästä ompelusta ja vaatteiden tekemisestä myös mm. sisustukseen. Että ehkäpä pieni esittely ja kootut selityksetkin voisivat olla paikallaan. :)

Tässäpä teille siis lyhyt (no, okei, myönnetään, venähti vähän pitkäksi...) video minusta sekä blogini uudesta linjasta. Kaverini vinkki: laskekaas, kuinka monta kertaa, suin tukkaa korvani taakse tuossa videolla! ;) - Olin juuri tullut kampaajalta ja tukka valui koko ajan epätutulla tavalla kasvoille.




Olen siis 42-vuotias kahden lapsen äiti ja yhden miehen puoliso. Asun Itä-Helsingissä hyvin monikulttuurisessa ympäristössä. Olen tehnyt käsitöitä ja kaikkea muutakin luovaa oikeastaan koko ikäni harrastuksena. Olen traumatisoinut jo lapsuudessani kavereitani lietsomalla heitä mukaan DIY-projekteihini, joista yksi kaveripiirini kuuluisimmista oli oman huoneen Facelift totaali vaaleanpunaiseksi. No Mercy: maalattiin yhdessä ystäväni kanssa paitsi huonekaluja, myös mm. nitojat, reijittimet, viivottimet (järjen riemuvoitto: mitat peittyivät...). Kirjava kirjat kirjat päällystettiin vaaleanpunaisiksi vesivärein maalatuilla uusilla kansilla. Ja sitä rataa. Se oli kuitenkin vasta alkusoittoa...






Olen hillitön innostuja. Luovuus on minulle yhtä kuin elämä. Pääni sisällä on lähes tauotta käynnissä oleva ideatehdas. Lasten myötä olen oppinut sietämään pikkuisen paremmin sitä tosiasiaa, että valmista tulee harvoin kertaheitolla ja saman päivän aikana. Innostun uusista tekniikoista, uusista materiaaleista.

Arvostan eettisyyttä ja ekologisuutta. Matkaan kohti järjevämpää ja eettis-ekologisempaa vaatekaappia. Tähän teemaan tartun ihan säännönmukaisesti ja pyrin pitämään ekologisuuden punaisena lankana omassa vaatekaapissanikin. Pyrin pitämään jonkinlaisen kurin sisäiselle innostujalleni, jotten innostuksen puuskassani tekisi jotain täydellisen hyödytöntä. Onnistun siinä nykyisin jo huomattavasti paremmin kuin esimerkiksi muutama vuosi sitten.




Olen persoonana yhdistelmä luovaa boheemia ja järkevää bisnesihmistä. Moni läheisesti minut tunteva liittää sanan "luova" perään myös laatusanan "hullu"... ;) Olen iltaihminen: toisinaan saatan innostua leipomaan yhdentoista aikaan illalla tai ryhtyä piirtämään mallia uuteen vaatteeseen.

Rakastan visuaalisuutta ja kirjoittamista. Työn alla (edelleenkin viimeistelemättä) on mm. lasten agenttikirja. Blogi on minulle hauska harrastus: oma media vailla ulkopuolista päätoimittajaa, jes! :) Välillä suhtaudun bloggaukseen intohimoisesti ja suunnitelmallisestikin. Enimmäkseen pyrin välttämään liian tosikkomaista asennoitumista. Koska työni liittyy sisällöntuotantoon ja markkinointii, pyrin ottamaan bloggauksen enemmän harrastuksen kantilta. Oikeastaan tämä on minusta seuraava aste sen jälkeen, kun lapsena kirjoitin vanhemmilleni omatekoisia sanomalehtiä. ;)

Seuraan tekstiilialaan liittyviä asioita, uusia innovaatioita, kierrätykseen liittyviä juttuja, mutta myös käsitöihin, tyyliin ja muotiin liittyviä ihmisiä sekä ilmiöitä. Muodin seuraajana olen kuitenkin aavistuksen laiska ja hypähtelevä: välillä enemmän, sitten taas vähemmän. Olen kiinnostuneempi omatekoisesta tyylistä, jolla on syvät juuret ihmisen persoonaan, ei niinkään ohikiitäviin trendeihin.

Haluaisin oppia pitämään neulomisesta ja virkkaamisesta. Tähän kohtaan kannustuksen sanoja, kiitos! :) Olen suunnitellut tiskirättien virkkaamista. Wuuhuu! Ehkä siinä olisi projekti, joka olisi helppo saattaa päätökseenkin.

Tällaista blogissani on tällä hetkellä ja lähitulevaisuudessakin. Toimitettuja juttuja kiinnostavista ilmiöistä ja ihmisistä tulen varmasti kirjoittamaan jatkossakin. Pistokoe-juttusarja saa vielä jatkoa. Mahdollisesti jatkan myös jossain kohtaa Renew Mama -ompeluhaasteita. Viimeisimmässä haasteessa oli kuitenkin sen verran vähänlaisesti osallistujia (kiitos teille, jotka osallistuitte!), että ajattelin ottaa pikkuisen aikalisän sen suhteen. Blogeissa on meneillään aika paljon erilaisia haasteita tällä hetkellä muutenkin.

Tällaista nyt tällä kertaa. - Toivottavasti pysytte kyydissä jatkossakin!

Ihania ja aurinkoisia päiviä teille kaikille, ihanille lukijoilleni! - Nautitaan nyt tästä ihanasta lämmöstä ja valosta. :) Sanoinko jo riittävän monta kertaa sanan "ihana"? ;)

27 kommenttia

  1. Olipa mukava video. Päästät sen kautta lukijat lähemmäksi kuin pelkillä kuvilla ja tekstillä. Mie en taitaisi uskaltaa tehdä vastaavaa. Mielenkiinnolla odotan tulevia postauksia. Minäkin tykkään monista muistakin tekniikoista, vaikka ompelu onkin ykkönen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Laura! Se on totta, että video tuo kyllä ihmisen kokonaisuudessaan paljon lähemmäksi kuin mitä kuvien ja tekstien välityksellä pääsee koskaan. Blogillani on sen verran jo seuraajia ja paljon myös sellaisia, jotka ovat seuranneet jo jonkin aikaa, että tuntui mukavalta esittäytyä ihan kunnolla. :) Ja saatanpa noita videoita jossain muodossa tehdä jatkossakin. Saa nähdä. :)

      Poista
  2. Kiva video. Mukava kuulla, millainen ihminen siellä blogin takana kirjoittaa ja kuvaa :) Jatka samaan malliin vaan 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Jani! :) Kyllä video kieltämättä tuo aina ihan eri tavalla lähelle kuin tekstit ja kuvat. Hyvä lisä siis. Ja kiitos kannustuksen sanoista! Ihanaa ja aurinkoista päivää! :)

      Poista
  3. Hei vaan Sanna :) Hauska kuulla miltä sun ääni kuuluu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hei vaan, Melissa! Tuoltahan se. Ihanaa päivää sulle! :)

      Poista
  4. Hauska tutustua! Löydin vasta äskettäin kivaan blogiisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka, Anni! Kiva, että löysit tiesi tänne - toivottavasti viihdyt! :)

      Poista
  5. Ihana video! Olipas hauska huomata, että sinä videolla vastasi tosi hyvin mielikuvaa kirjoitetusta sinästä!

    Mulla taisi tuo video loppua ihan hitusen kesken...? Ei varmaan paljoa, mutta napsahti pois kesken lauseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Veera! Ja kiva, että mielikuvat menee yksi yhteen. Mitään keinotekoista mielikuvaa en ikinä haluisi luoda. Toki blogi tuo esille aina vain osan persoonasta ja ihan kaikkea ei näy, mutta kyllä tuo on yksi puoli minua oikeastikin. Joo, video päättyy ihan hullusti. Amatöörikuvaajan perusmoka: loppuun pitäisi aina jättää pikkuisen tyhjää, jottei käy noin. No, en jättänyt, vaan häivyin kuvasta niin nopeasti, että noin se sitten meni. En jaksanut alkaa kikkailemaan ja editoimaan sitä sen kummemmin. - Seuraavalla kerralla sitten huolellisemmin ja viisaampana. :)

      Poista
  6. Voi minä niin tykkään näistä videoista. Yhdyn edellisiin kommentteihin. Saa paljon "vivaihteekkaamman" kuvan blogin kirjoittajasta. Olet niin kaunis ja ihanan luonnollinen videolla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Nonnu! Minustakin videot on kivoja. Tykkään katsella sinunkin videoitasi. Ja kiitos: ihan samat sanat sulle. - Ite oot! :)

      Poista
  7. Kiva postaus :) tässä kannustuksen sanaa virkkaamisen/neulomiseen aloittamiseen: siihen jää koukkuun, kun vauhtiin pääsee :) minäkin sanoin samaa joskus puoli vuosikymmentä sitten, kunnes aloin ihan erikseen opettelemaan niiden tykkäämisestä. Vieläkään isot työt ei mene, kun kärsivällisyys ei riitä, mutta muuten kyllä välillä ihan kaipaa puikkoja ja erityisesti virkkuukoukkua käteensä :) Pieniä kokeiluja ja siitä se lähtee sinullakin! Tiskirätit on just hyvä, siinä voi perussilmukoiden jälkeen kokeilla kuvioita ja vaikeampaakin jälkeä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Oi, ihanaa, kannustuksen sanoja! :) Joo nimenomaan mullakin on tavoitteena oppia tykkäämään siitä. Uskon, että se on kivaa, mutta alkuun pääseminen on kynnyksen takana. Eiköhän se tästä vielä lähde. Just kesää vasten on kiva oppia tekemään käsitöitä, joita voi huoletta tehdä vaikka uimarannalla. Ompelukoneen roudaus sinne olisi hivenen kyseenalainen juttu. ;)

      Poista
  8. Tosi kiva video. Ja sopivasti sipaisit noita hiuksia😉.. Ja tosiaan virkkausta voi harjotella patalapuilla ja tiskiräteillä.. Saa menemään jämälankoja..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! No, aika monta kertaa tuli sipaistua. :) Kyllä tää tästä varmasti pikkuhiljaa lähtee tuo virkkaushomma siis. :)

      Poista
  9. Hauska video! Eiköhän se ole tärkeintä että bloggaa sellaisista jutuista, jotka itseä milloinkin kiinnostaa ja mitä tekee, on se sitten ompelua, leipomista, askartelua tai niitä kaikkea sulassa sovussa :). Itsekin aloitin aikalailla (lastenvaate)ompelu blogina, sitten niihin tuli mukaan erikoistekniikat ja nyt on sitten taas ollut virkkausta ja naistenvaatteita enemmän. Tarpeet ja mielenkiinnon kohteet vaihtelee ja erityisesti tuon ekan mukaan haluan blogatakin nykyään, varsinkin lastenvaatteiden kohdalla, ettei ihan hukuta niihin ja työt mene hukkaan. Tykkään kyllä myös leipoa ja leivotaankin kerta viikkoon, tosin siihen en ole kyllä silti ajatellut blogia laajentaa. Kiva pitää joku juttu ihan "kameravapaana", kun muuten aika paljon tulee tuon kameran kanssa hosuttua ;).

    Tiskirättien virkkaus kuulostaa mahtavalta!! Minähän vihasin ennen virkkausta, et usko mitä pakkopullaa se oli mulle artesaanikoulussa. Entisestä neulojasta on nyt tullut virkkaaja, joten se on ihan mahdollista, että sinäkin voisit tykästyä siihen - tai sitten neulomiseen (tulikos se kaulaliina jo muuten valmiiksi, mitä teit? ;)). Nyt vaan tiskirättejä tekemään, minäkin tein tällä viikolla yhden taas lahjaksi! Sori nää pitkät sepustukset tällä kertaa, mukavaa keskiviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Krista! No näin minäkin ajattelen. Innostus välittyy lukijoille ja sammoin myös se, jollei ole ihan niin innostunut. Miksikään ihan eri genren bloggariksi en siis aio ryhtyä, vaan DIY on se kattotermi, jonka alla kuljetaan ristiin rastiin.

      Oi miten lohdullista kuulla tuo sinun tarinasi - se todella rohkaisee yrittämään! :) O-ou... toivoin, ettei kukaan kysyisi kaulaliinan perään... ;) Ei siis ole valmis lähellekään. Ja siihen on sellainen selitys, että ihan oikeastikin toinen puikoista meni poikki (muovia) ja en ole muistanut/saanut aikaiseksi ostaa uusia. Kyllä se tarkoitus on kuitenkin saada valmiiksi vielä jonain päivänä. Ai että, kylläpä nyt väänsitkin veistä haavassa. ;)

      Poista
  10. Moi Sanna :)! Oli ihana kuulla sun ääntäsi, sitä on miellyttävää kuunnella. Minulla on muutamia blogeja, joita seuraan ihan persoonankin takia, vaikka niiden tyyli onkin muuttunut ihan johonkin muuhun kuin diy-hommiin (ja olen sinun kanssasi samanlainen suomen kielen kannattaja, viitaten aiempaan keskusteluun). Jos sun blogi koskaan muuttuu ihan muuksi, niin seuraan varmaan silti. Olet kiehtova persoona ja lämmin sydäminen ihminen (näin vähäisellä blogi-tuntemisella). Toki nämä käsillä tekemiset kiinnostaa laajastikin, koska itselläkin tulee tehtyä kaikenlaisista materiaaleista juttuja.

    Kannustusta: kyllä sinä opit vielä ne virkkauksen/neulomisen salat ja mukavuuden ;)! Minä opettelin n. 4 vuotta sitten virkkaamaan (mitään ala-asteen virkkauksia ei lasketa). Se olikin tosi mukavaa puuhaa, muutama vuosi meni sen parissa. Samoin kävi neulomisen kanssa, luulin etten todellakaan a) osaa b) tykkää neuloa. Muuta kuin ainaoikeaa. Sinnikkäästi väänsin vuosi sitten elämäni ekoja villasukkia ja alkuun INHOSIN sitä touhua. Kammottavaa suorastaan oli, kun ei ymmärtänyt eikä osannut. Äiti sitten neuvoi vähän alkuun, ja nythän en muuta tee kuin neulon ;). Täällä meidän isossa kaupungissa on ainakin sellainen kerho, minne voi mennä opettelemaan neulomista. Mummot siellä on joka päivä odottamassa ja neuvovat kädestä pitäen tekniikan. En ole koskaan käynyt, mutta ihan mielenkiinnosta voisin piipahtaa joskus kaupunkireissulla. Taisin aiemminkin kertoa, että neulominen on tosi kivaa puuhaa matkoilla/sohvalla/ulkona lapsien perään katsoessa. Koukussa olen :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kiitos, Hanna! Ihan täällä ruudun toisella puolen häkeltyy täysin. Olipas kauniisti sanottu. :) En tosin usko, että tulen muuttamaan blogini teemaa kovin radikaalisti joksikin ihan muuksi. Tai never say never, mut vaikea olisi kuvitella jo ihan siksikin, että aika monet muut teemat vaativat sellaista koko elämän tai perheen/kodin avaamista kaikelle kansalle ja se ei ole minun juttuni. Voin pieniä väläyksiä siellä täällä näyttää ja kertoa, mutta yksityiselämäni on yksityiselämääni. Lasten elämä on rauhoitettu osa-alue ja kotiakaan en haluaisi kuvattavan niin, että koko kokonaisuus näkyy. Että DIY on se minun omin aihepiirini ja se ei myöskään vaadi sitä koko elämän avaamista.

      Suurkiitokset kannustuksen sanoista virkkauksen suhteen! :) Voi tuollainen mummmokerho ois ihana! - Menisin heti. :) Mummot on lähes parasta elämässä. Saa nähdä, koukutunko vai tuleeko tuosta vain hetken humahdus. Kokeilla aion kyllä.

      Poista
  11. Oot ihana, ihan miun idoli ❤️ ;) Video oli hauska niin kuin sinäkin ja uudet tuulet juuri sitä mitä lukija toivoo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! ♥ Kiva kuulla. Koitan suht tasapuolisesti kummiskin tehdä eri tyyppisiä juttuja. On sillai reilua eri aiheista kiinnostuneille seuraajille. :)

      Poista
  12. Nää videot on niin parhaita. Sulla on kyllä tosi miellyttävä ääni ja ulosanti ja muutenkin sellainen lempeä mielikuva, joka sinusta oli, vahvistui vaan. Oot kyllä tosi luonteva kameran edessä. Itselle vlogit on toistaiseksi vasta vakavan harkinnan tasolla.

    Mun piti oikein katsella noita sun postauksia, että onko se linja nyt niin muuttunut :) Mun mielestä muutos on ihan hyvään suuntaan myös. Kiva lukea näitä sun erilaisia seikailuja diy-maailmassa. Käsillä voi tehdä niin monenlaista. Lisää videoita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sinikka! ♥ Ihanasti sanottu. En oo itse vielä juurikaan vloggareita seurannut. Nonnun videoita lähinnä oon katsellut muutaman ja tykkäsin. Ja niin joo poikani on kyl näyttänyt mulle monia tubettajia, joita seuraa itse. Ihan oma maailmansa. Mut videoformaatti on kyl kiva. Tarkoitus on tehdä jatkossa videoitakin.

      Poista
  13. Tykkään, tykkään, tykkään! Täällä sun blogissa puhaltaakin ihan uudet tuulet ja suunnitelmasi kuulostaa tosi kivoille, monipuolista katseltavaa siis riittää:) Pahoittelut, kun en ole ehtinyt oikein kommentoimaan, mutta postaukset ovat olleet mielenkiintoisia ja ajatuksia herättäviä. Varsinkin eettiset/ekologiset pohdiskelusi saivat miettimään omaa suhtautumistani ja valintojani, petrattavaa kyllä löytyy.. Ompeluharrastuksen myötä asioista on toki tullut enemmän tietoiseksi ja mitä epäkohtia niihin liittyy.
    Olet niin mahdottoman idearikas ja taitava käsistäsi, että laitahan ihmeessä tänne meille ihailtavaksi kaikki tuotoksesi! Seuraan suurimmaksi osaksi vain ompelublogeja, mutta kyllä käsillä tekeminen kiinnostaa muutenkin. Erityisesti erilaisten ja vähän erikoisempienkin materiaalien käyttö ja niiden soveltaminen eri tilanteisiin sekä sisustusjutut.
    Virkkauksesta vielä. En tiedä, oletko jo aloittanut tiskirättiprojektia, mutta aloittelijana voin kertoa, että netistä löytyy tosi hyviä videonpätkiä virkkaukseen, esim. garnstudion sivusto, joista opettelin alkeet..ja perussilmukoilla pääsee pitkälle!
    Tykkään muuten näistä videoista tosi paljon, osaat olla luontevasti kameran edessä, sinulla on myös hyvin miellyttävä ääni:) Haaveissa ois joskus tehdä jostakin uudesta ompeluksesta esittelyvideo, rohkeus ei ihan vielä riitä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Hanna! En ole vielä aloittanut virkkausta. Kiitos siis vinkistä! Joku virkkauskirjakin ois kiva lainata. Koska kirjat on ihania. Ja toisaalta ne mahdollistavat sen ettei aina ole jotekin kytköksissä johonki laitteeseen. Ihan riittävästi tulee kummiskin netissä roikuttua. Ja kokeile ihmeessä videoita! - Odotan innolla melkein live -tapaamista. :)

      Poista
  14. Tästä postauksesta ja videosta onkin hyvä aloittaa tutustuminen blogiisi. Ja ei haitannut hiusten sukiminen. Keskityin kuuntelemaan puhettasi.

    VastaaPoista

Jätä merkki käynnistäsi. Yksinpuhelu on tylsää... :)

Sisällön tarjoaa Blogger.