Käsityöharrastaminen

Käsityöharrastaminen
Käsityöharrastaminen

Helpot ja nopeat

Helpot ja nopeat
Helpot ja nopeat

Hemmottelu

Hemmottelu
Hemmottelu

OODI KOTIMAISELLE TUOTANNOLLE: VAATTEITA NOKIAN NEULOMON NEULOKSISTA

Nokian neulomo Yhteistyössä: Nokian Neulomo

Blogiani pidempään seuranneet tietävät, kuinka suuresti liputan ekologiselle ja kotimaiselle tuotannolle. Kun nämä kaksi saadaan mahtumaan samaan virkkeeseen ainoastaan ja-sanalla erotettuna, on lopputulos kunnioitettava.

Olen seurannut Nokian Neulomon tarinaa sen syntyajoista saakka. Heiluttelin mielessäni pientä rohkaisulippua ja tuulettelin tälle valtavirtaa vastaan uivalle projektille. Kun sain mahdollisuuden päästä testaamaan Nokian Neulomon uusia, ekologisia ja Suomessa valmistettuja neuloksia, olisin halunnut heittää voltin. Edes ihan pikkuisen. Ja kiljuakin. Vaikka vain vähän. Olin kuitenkin viestin lukuhetkellä junassa, joten päätin säästää kanssamatakustajia...

Sain Nokian Neulomolta kolmea erilaista kangasta, joista yksi jäi vielä korkkaamatta. Pidän kovasti näiden kankaiden kuoseista. Niissä on kivaa rentoutta ja huolettomuutta. Mustavalkoisuus pitää kuitenkin kuosin kivasti kurissa. Paidan tyylistä tuli kuosiin yhdistettynä itselleni vähän yllätyksenä  ehkä aavistuksen rokahtava. Sitä en välttämättä käytä töissä, kuten alunperin ajattelin. Mekko sen sijaan on kivalla tavalla simppeli ja hengeltään ajaton. Sitä tulen käyttämään varmasti paljon sekä töissä että vapaalla. Elokuun viiletessä neuletakki vain päälle, niin menee kivasti pidemmälle syksyynkin.

Tänään onkin ollut ihanan lämmin ja aurinkoinen päivä. Käytiin napsimassa kuvat Suvilahdessa, joka on ympäristönä kivan rosoinen ja persoonallinen.

nokian neulomon kankaista mekko
nokian neulomo mekkonokian neulomon mekko
Mekon kaava on muokattu luottokaavastani Miwistä. Perushihojen tilalle tein tuollaiset holkkimalliset ja lisäksi ompelin mekkoon upotetut taskut. Mekko on tosi kiva päällä. Sekä mekon että paidan neulokset ovat puuvillan, modaalin ja elastaanin yhdistelmiä (puuvillaa 49 %, modaalia 49 % ja elastaania 2 %) ja modaalin ansiosta kangas laskeutuu tosi kivasti. 

Paidan malli on otettu vanhasta kaupasta ostetusta paidasta, johon lisäsin tämän kesän trendihihat eli trumpetit. Lisäksi muokkasin kaula-aukkoon tuollaisen, hmmm... miksi tuota nyt sitten kutsuisi: tamppi? Se kenties on juuri se elementti, mikä tuo paitaan rockahtavaa fiilistä.

nokian neulomo paita
Nokian neulomo paita
nokian neulomon kankaista paita
nokian neulomon kankaista paita
Nokian neuloksia myydään vastuullisiin brändeihin keskittyneessä Weecosissa. Neulomon kauppaan pääset tästä.

Onko Nokian Neulomon neulokset sulle tuttuja? Oletko tehnyt niistä jo jotain?
Punatukka ja kaksi karhua -blogin Hannakin ompeli Neulomon kankaista itselleen tosi kivat vaatteet. Käypä kurkkaamassa!

Pssst. Olet ehkä huomannut, että blogini on uudistunut sisällöllisesti pikkuisen. Siitä tarkemmin seuraavassa postauksessa.

Piditkö postauksesta? Voit seurata blogiani Facebookissa, Bloglovinissa ja Instagramissa.

Mukavaa alkavaa viikkoa! :)

14 kommenttia

  1. Nättejä vaatteita :) Sopii sinulle erittäin hyvin.

    VastaaPoista
  2. Kivoja vaatteita! Oivallinen kaula-aukko tuossa paidassa, sopii kuosiin hyvin. Hyvää alkavaa viikkoa sullekin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Maarit! Pitkään funtsasin tuota kaula-aukkoa, et ilman vai kera. Päädyin tähän persoonallisempaan vaihtoehtoon. Mukavaa viikkoa sullekin! 🙂Paitsi, et mähän sanoinkin sen jo... 😜

      Poista
  3. Oi Sanna, miten ihania. En itse kauheasti lämmennyt tälle kuosille niissä valmisvaatteissa, mutta sun versiot on paljon parempia :) Itse en ole Neulomon juttuja vielä ostanut, vaikka puoleen hintaan ollut haalari olis kiinnostanut, mutta oon puolittaisessa ostolakossa niin jätin kauppaan. Ihanan oloisia nää neulokset kyllä on, ei voi kieltää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! ❤ Olipa ihanasti sanottu. 😍 Nää on kyl kivoja. Yksi puuvillainen on vielä ompelematta. Mut se on yksivärinen ja paljon enemmän mun tytön väriä, ni todennäköisesti teen hälle jotain siitä.

      Poista
  4. Oi tuo mekko etenkin on ihana!! Ja niin kivat kuvat, oot tosi kaunis ❤️

    VastaaPoista
  5. Moi!
    Voiko nuita ostaa kankaana jostakin?
    Näkyy olevan vain valmisvaatteita tuolla linkin takana.

    Ihania olet ommellut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hups, väärä linkki! Nyt korjattu. Eli Weecosissa on Neuloskauppa, josta voi ostaa. 🙂

      Poista
  6. Kivat vaatteet olet ommellut. Kelpaisi minullekin. Mekko on kaunis ja pusero on hauska, taidan ommella samantapaisen itsellenikin. Jaksat lisätä pieniä yksityiskohtia, itse olen vähän laiska niiden suhteen, helposti niistä ei tule ihan täydellisiä, siksi vähän välttelen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kivasta kommentista! Kokeile ihmeessä. Ei oo mitenkään vaikea. Etenkään ilman tuota kaula-aukkohommaa. Trumpettihihatkin tuo kivasti näyttävyyttä. 🙂

      Poista
  7. Kauniit vaatteet ja ihanasti käyvät monenlaiseen menoon <3. Juuri tällä viikolla jossakin kaupassa näin noita Neulomon vaatteita. Mukavaa, että tarjoavat kankainakin, kivoja kuoseja juurikin aikuisille. Nykyään on kyllä todella hyvät valikoimat näitä trikookankaita, kun vertaa vaikka vain 5 vuotta taaksepäin, vieläköhän kuinka paljon uusia tulokkaita on tulossa markkinoille meidän ompelijoiden iloksi :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Krista! ❤ Se on kyl totta, et nykyisin valikoimat on valtavat. Ja ihanaa just et on niitö ns. aikuistenkin kuoseja. Jossain vaiheessa kun joustavien matskujen kuosit oli aika lapsekkaita. Mukavaa viikonloppua! 🙂

      Poista

Jätä merkki käynnistäsi. Yksinpuhelu on tylsää... :)

Sisällön tarjoaa Blogger.