Ohjeet ja vinkit

Ohjeet ja vinkit
Ompeluohjeet ja -vinkit

Tee lapsen kanssa

Tee lapsen kanssa
Kototekoja lapsille

Sisustusteot

Sisustusteot
Koti

Näin ompelet hamam-pyyhkeestä kylpytakin


kylpytakki hamam-pyyhkeestä
kylpytakki hamam-pyyhkeestä
En ole aamuihminen. Joku voisi sanoa, että entäpä, jos kävisit nukkumaan hivenen aikaisemmin. Ei auta. Tai toki sen verran, että saatan miltei tuntea olevani elossa. Ei kuitenkaan sen enempää. Ihailen ihmisiä, jotka pystyvät kertomaan, kuinka ihastuttavalta nouseva aurinko näyttääkään tuossa viiden-kuuden aikaan aamusta. En tiedä, mistä he puhuvat. Tai on minulla aavistus ja etäinen muisto joiltain ulkomaanmatkojen lähtöhetkiltä, jolloin lento on lähtenyt aamuvarhaisella.

En tunne aamuisin itseäni pääsääntöisesti ikinä viehättäväksi. En hypähdä ylös vuoteesta, vaan raahaudun eteenpäin. Olo on nuutunut ja jos yritän hymyillä (mitä ei kyllä aamuisin juuri tapahdu), kasvoni tuntuvat kummallisen jähmeiltä: aivan kuin joku olisi vetänyt rullallisen teippiä ilmelihaksiini yön aikana. 

Tarvitsen yleensä vähintään puoli tuntia, jotta kykenen minkäänlaiseen kommunikaatioon. Lasten myötä olen toki joutunut sopeutumaan siihen, että aamullakin on oltava edes jotakuinkin läsnä ja murahtelun sijaan on kyettävä suoltamaan suustaan ulos sanojen tapaisia. Ja toisaalta paras aamuäreyden taltuttaja on juurikin se tukka pörrössä, pehmolelu kainalossaan kainaloon kiepsahtava, unentuoksuinen lapsi.

Olen haaveillut jo pitkään kylpytakista. Sellaisesta, joka saisi tuntemaan oloni arkiaamuinakin edes jokseenkin ihanaksi. Kivasta ja tyylikkäästä kylpytakista, jonka voisi sipaista ylleen aamusuihkun jälkeen ja joka päällä voisi hörppiä kahvia huolettoman kiireettömästi (kunnes tulee katsoneeksi kelloa...).  Kylpytakista, jonka voisin vetää ylleni kiireisen työpäivän jälkeen: levittelisin kasvoille naamion, lakkaisin kynnet. Tuntisin arjen vilskeenkin keskellä omat ääriviivani. Muistaisin minut. Koska se on tärkeää. Ihan suunnattoman tärkeää. Paitsi itselleni, myös ihmisille elämässäni. Etten katoa ja anna arjen nielaista. 

Kun viime kesänä matkustimme perheemme kanssa Turkkiin viikon lomalle, ostin kotiin tuomiseksi kasan eri värisiä hamam-pyyhkeitä. Ostin niitä muutaman ylimääräisen, sillä olin jo aiemmin pohtinut, että hamam-pyyhkeestä saisi tosi kivan kylpytakin. Ja niin siitä saikin. Yksi pyyhe riitti mainiosti kylpytakkiin ja siitä tuli juuri sellainen kuin halusin: arkiaamujeni ja -iltojeni sulostuttaja.



kylpytakki hamampyyhkeestä
kylpytakki hamampyyhkeestä
kylpytakki hamampyyhkeestä
kylpytakki hamampyyhkeestä

Kylpytakkini ainoaksi miinukseksi mainittakoon se, etteivät raidat kohdistuneet oikein yhdestä pyyhkeestä tehtäessä. Ainakaan tässä minun pyyhkeessäni raidoitus ei kulkenut symmetrisesti, joten kohdistamatta jäi. Vaan eipä tuo nyt minun maailmaani muserra. Ihana se on siltikin.

NÄIN TEET KYLPYTAKIN

Näillä mitoilla saat takin, joka sopii noin S-L-kokoisille tyypeille. Pituus kannattaa tosin mitata vielä suhteessa itseesi. Minähän itse olen siis varsin lyhyt ja pituus on sovitettu minun mukaani.

Tarvikkeet:

- 2 kpl isoja hamam-pyyhkeitä. 
- kiinni silitettävää tukikangasta
- halutessasi vinokanttia saumojen siistimiseen (ei pakollista, mutta hamam liestyy helpohkosti ja vinokantti suojaa hyvin saumoja).

näin teet hamampyyhkeestä kylpytakin

Leikkaaminen ja valmistelevat työt

Huom! Mikäli haluat kylpytakkiisi hamampyyhkeen hapsut, ota tämä huomioon leikkuuvaiheessa.

- Leikkaa pyyhkeestä kuvan mukaiset osat. Sekä vyön että kauluksen joudun ompelemaan useammasta yhteen liitetystä palasesta. 
- Leikkaa takakappaleeseen loivasti kaartaen pääntie. Pääntien leveys on merkitty kuvaan. Leikkaa etukappaleet kuvan katkoviivan osoittamalla tavalla yläreunasta viistosti kapeammiksi. Aloita leikkaaminen noin 34 cm korkeudelta. Etukappaleen yläosan leveydeksi jätetään noin 28 cm.
- Silitä sekä vyön että kauluksen yhteen puolikkaaseen (pitkittäissuunnassa) tukikangas. Itse en tätä kyllä tehnyt, mutta suositeltavaa se olisi. Laiskotti…

Ompelu:

1. Ompele vyölenkit ja niskalenkki: taita palasien pitkät reunat ja päädyt sisäänpäin päälletysten ja ompele suoralla suikaleeksi.
2. Asettele taka- ja etukappaleet päälletysten oikeat puolet vastatusten ja ompele olkasaumat suoralla ompeleella. Huolittele sauma siksakilla tai saumurilla.



2. Kiinnitä hihat kiinni kuvan osoittamalla tavalla ja ompele suoralla ja huolittele siksakilla/saumurilla. 
3. Mittaa tässä kohtaa vyötärösi kohta ja merkkaa se nuppineuloilla kylpytakkiin. Neulaa sivusaumat ja taita vyölenkki kaksinkerroin ja pujota se vyötärön kohdalle siten, että se kiinnittyy samalla, kun ompelet sivusaumat. Ompele sivusaumat ja hihojen alareuna kiinni suoralla, huolittele siksakilla/saumurilla. HUOM! Mikäli viimeistelet saumat vinokantilla, ei saumoja tarvitse huolitella.
4. Yhdistele kauluskappaleiden pätkät toisiinsa siten, että kauluspala on niin pitkä, että se ulottuu etukappaleen alareunasta niskan kautta toisen etukappaleen alareunaan. Kiinnitä tässä kohtaa niskalenkin kummatkin päädyt niskan keskikohdan kummallekin puolelle nuppineuloilla. Kiinnitä kauluskappale nuppineuloilla siten, että kauluskappaleen oikea puoli on vasten etukappaleen nurjaa puolta. Kiinnitä suoralla. Silitä ja neulaa sitten kauluksen toinen reuna kiinni kylpytakin päällipuolelle. Reuna taitetaan kaksinkerroin. Silitä vielä neulaamisen jälkeen kunnolla, jotta reuna asettuu kauniisti. Ompele sitten suoralla reunasta.
5. Yhdistele vyökappaleet toisiinsa suoralla ompeleella. Taita oikeat puolet vastatusten ja ompele suoralla. Käännä vyö oikein päin. Silitä hyvin. Ompele päädyt kiinni ja ompele tikkaus sauman puoleiseen reunaan.

kylpytakki hamampyyhkeestä


VINKKEJÄ VARTALOTYYPIN MUKAISEEN PUKEUTUMISEEN - RENNOLLA ASENTEELLA

Lokakuun ajan kestävä Renew Mama -ompeluhaaste on saanut kunniavieraakseen ihanan pukeutumisneuvoja, ompeluharrastaja Sinikka Korkea-ahon. Sinikka vinkkaili jo ensimmäisessä Renew mama -haasteen postauksessa pukeutumiseen liittyvistä asioista ja nyt seuraa jatkoa. Mikäli haluat tietää tarkemmin vartalotyypin mukaisesta pukeutumisesta ja myös annettujen standardien rikkomisesta, niin kurkkaapa oheinen video. 




Kurkkaapa myös tästä postauksesta Renew mama -haasteeseen liittyvät ompeluimpulssit. Itse ajattelin käyttää vielä ainakin "Olet kuningatar" -ja "Yllätä itsesi" -kortit.

Oletkos sinä jo ommellut jotain tämän haasteen tiimoilta? Vielä on kaksi viikkoa ompeluaikaa eli ehdit hyvin. :) 

9 kommenttia

  1. Tää on söpö. Itse olen tehnyt lakanasta :)

    VastaaPoista
  2. Mulla ei ole ollut koskaan kylpytakkia, mutta viime aikoina olen ajatellut, sellainen voisi olla kätevä. Kiitos ohjeesta ja inspiraatiosta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ei ollut mullakaan vuosiin, mut nytpä on ja tykkään hurjasti. Ja olepas hyvä! 💓

      Poista
  3. Huippu ihana 💛 Tarvisin tällaisen. Tällainen pitäisi kyllä tehdä 🤗 Kiitos ohjeesta 👌

    VastaaPoista
  4. Ihana<3 Tupsut näyttää tosi kivoille helmassa ja hihojen suissa. Tiedätkö mitä tuli heti mieleen, näin tyylikäs aamutakkihan käy ihan tunikasta, sopis varmasti farkkujen kanssakin kivasti:D

    VastaaPoista
  5. Minkäkokoinen iso hamam pyyhe sulla oli? Ei taida yhdestä 90x180 ja hapsut päissä olevasta onnistua? Ainakaan noin hapsut sekä helmassa että hihansuissa?

    VastaaPoista
  6. Hei! Saako kysyä kuinka pitkä olet itse? Ajattelin että voisin tehdä tällaisen kylpytakin - näyttää kivalta! Ja mietin että jos satutaan olla suunnilleen samanpituisia, ei tarvitsisi tehdä erikseen mittailuja ja pähkäilyjä.

    VastaaPoista

Jätä merkki käynnistäsi. Yksinpuhelu on tylsää... :)

Sisällön tarjoaa Blogger.