Käsityöharrastaminen

Käsityöharrastaminen
Käsityöharrastaminen

Helpot ja nopeat

Helpot ja nopeat
Helpot ja nopeat

Hemmottelu

Hemmottelu
Hemmottelu

RUUSUNTERÄLEHTIJALKAKYLPY KESÄISEEN SPA-HETKEEN

Ruusujalkakylpy
Olen lomaillut lastemme kanssa tällä viikolla vanhempieni ihanalla kesäpaikalla, Päijänteen rannalla. On tehnyt niin hyvää olla luonnon keskellä, nauttia auringosta, istahtaa ulos aamukahville, herkutella äidin tekemillä ruoilla, katsella järven ilmeen muutosta erilaisissa keleissä ja käyskennellä aamusta iltaan luomusti vailla meikin häivääkään. - Asia, jota en kotioloissa juurikaan harrasta. 

Eilen mieleeni tupsahti kuitenkin idea pienestä kauneudenhoitohetkestä huomattuani kuistilla osittain jo lakastuneet juhannusruusujen oksat. Niiden tuoksu oli edelleen huumaavan suloinen. Vanhempani olivat tuoneet ne juhannuksena mukanaan isäni kotipaikasta. Äitini todettua, että nuokin voisi jo tuosta heittää pois, huusi jokin sisälläni Stoooop - eipäs heitetäkään! Niistähän saisi tehtyä mitä ihastuttavimman ruusunterälehtijalkakylvyn. Sellaisen oikein todellisten prinsessojen kylvyn.

Ja jalkakylvythän minä sitten meille valmistin. Ensin äidilleni ja sitten itselleni. Siinä me sitten uitimme jalkamme ihanan pehmeiksi kesäillan kultaisessa auringonkajossa, mökin rannassa. - Suloinen kauneudenhoitotuokio ja jollain tapaa myös rakkaudellisen herttainen hetki.


ruusunterälehtijalkakylpy
ruusukylpyNäin teet ruusunterälehtijalkakylvyn

Ruusujalkakylpy on siis mitä mainion tapa kierrättää lakastuvat ruusut tai ainakin siis kotipuutarhan ruusut. Kaupan ruusujen käsittelyaineista en mene takuuseen. 

Ruusujalkakylpyihin on tarjolla monenlaisia ohjeita. Usein niihin sisältyy erikoisaineita, kuten esimerkiksi eteerisiä öljyjä tms. Meillä ei kuitenkaan sellaisia ollut tarjolla ja niinpä kokosin kylpyainekset kesämökin keittiön kaapista. Ja voin sanoa, että jalat olivat kylvyn jäljiltä rentoutuneet ja iho ihanan pehmeä. Spontaani kotispa toimii aina!

Näitä tarvitset:

- Karkeaa merisuolaa (kourallinen)
- Oliiviöljyä (loraus)
- Ruusun terälehtiä (muutama kourallinen)

Tee näin:

Irroittele ensin ruusun terälehdet kukinnoistaan. Kuumenna jalkakylpyvesi esimerkiksi vedenkeittimessä. Laita suola jalkakylpyvatiin, kaada kuuma vesi päälle, sitten ruusunterälehdet ja lopuksi reipas loraus oliiviöljyä. Sekoita varovasti. Voit kaataa sekaan pikkuisen kylmää vettä. Ideana on kuitenkin, että annat kylvyn tekeytyä jonkin aikaa. Kymmenisen minuuttia on ihan hyvä. Mikäli vesi on siinä kohtaa vielä liian kuumaa, niin laita sekaan kylmää vettä. Tee kylpy kuitenkin reilusti lämpimässä vedessä. Sitten vain jalat vatiin ja annat itsellesi luvan rentoutua. Sopiva kylvetysaika on 10-15 minuttia. Kylvyn jälkeen jalkojesi iho on ihanan pehmeä.

P.S. Kuivatut ruusunterälehdet voi myös purkittaa vaikka yhdessä merisuolan kanssa ja näin ruusukylvyistä voi nauttia myös talven pimeinä iltoina. 

ruusun terälehtijalkakylpy





ruusujalkakylpy
ruusunterälehtijalkakylpy
Mikäli olet kiinnostunut kotikosmetiikasta, niin kurkkaapa myös nämä postaukseni:

Omiin suosikkikauneudenhoitorutiineihini kuuluvat myös äärimmäisen helposti toteutettavat kasvojen kuorinnat, joihin löytyy myös ainekset keittiön kaapista. Eli käytetyt kahvinporot kuorivat ja pehmentävät ihon ja saman efektin tekevät kaurahiutaleet (suoraan pakasta vedetyt siis - ei mitään kaurapuuroa ;) ). Kummassakin kasvot ja kaula kostutetaan ja sitten vain hierotaan kauttaaltaan varovasti. Erityisesti kaurahiutalekuorinnan jäljiltä iho on miltei yhtä pehmeä kuin vauvan iho.

Onko sinulla tapana tehdä kesäisin tai muuten kaudenhoitohetkiä kodista tai luonnosta löytyvillä aineksilla? - Olisi kiva kuulla uusia ideoita! :)

11 kommenttia

  1. Vastaava jalkakypyä olen tehnyt apilankukista, niiden kukinta-aika on pitempikin kuin juhannusruusun (ainut ruusu pihallani mutt apilaa on aarikaupalla!) Onnistunut myös talvella käyttäen kuivattuja apilankukkia ja vähän koivunlehtiä joukossa tuo kesän mieleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! Täytyykin kokeilla apulaversiota. Ehkä apiloista irtoaa kylvyssä myös mettä hoitoa tehostamaan? 🙂

      Poista
  2. Kesään todella kuuluu ihana kauneudenhoitohetkinen. Itse tein samanmoisen kesäkuussa kun vihdoin pääsin migreenistä ja muutenkin halusin karistaa viimeisetkin stressivärinät selästä. Tein postauksenkin siitä.
    http://villananna.blogspot.fi/2017/06/laitetaan-villanannan-nelli-kuntoon.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä! Täytyypä käydä kurkkaamassa postauksesi. 🙂

      Poista
  3. Kuorintaa olen harrastanut juurikin kahvinporoilla ja kaurahiutaleilla toisinaan hunajaan mukaan sekoittaen. Erityisesti kosmetiikkateollisuuden mikromuovien vuoksi olen hiljalleen alkanut kiinnostumaan vaihtoehtoisesta kauneudenhoidosta. Lapsina mökkirannasta löytyneestä savesta teimme aina leikkimielessä kokovartalonaamiot, tänäkesänä ajattelin kokeilla miten tuo toimisi naamiomielessä ihan aikuisten oikeasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Savinaamio voisikin olla kiinnostava kokeilu. Ja viihdyttävä näkykin. 😜

      Poista
  4. Kuulostaa rentouttavalta! Kiitos vinkeistä :)

    VastaaPoista
  5. Ihana postaus ja niin kauniit kuvat💕 Voin kuvitella, miten rentouttava jalkakylpyhetki on ollut, tuoksuista puhumattakaan.

    VastaaPoista
  6. Oi ihanaa! Kerättiin äitini kanssa vaaleanpunaisia ruusun terälehtiä iso kasa kuivattavaksi, kun terälehdet alkoivat tippumaan. Harmikseni unohdin omanikin kuivumaan takan reunalle, mutta heti kun ne kotiin saan täytyy tehdä jalkakylpy! Terälehtien tuoksu on ihan mieletön :)

    Rentouttavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  7. Ihanan oloinen hemmotteluhetki. <3 Leppoisaa alkavaa viikonloppua!

    VastaaPoista

Jätä merkki käynnistäsi. Yksinpuhelu on tylsää... :)

Sisällön tarjoaa Blogger.