Ohjeet ja vinkit

Ohjeet ja vinkit
Ompeluohjeet ja -vinkit

Tee lapsen kanssa

Tee lapsen kanssa
Kototekoja lapsille

Sisustusteot

Sisustusteot
Koti

Esittelyssä ompelukirjat Nuppunen ja Girl Trip sekä Zero Waste -ompelulehti

nuppunen ja girl trip
Tänä vuonna ompeluharrastajia hemmotellaan. Enpä muista, että koskaan aiemmin olisi julkaistu saman vuoden aikana näin montaa kotimaista ompelukirjaa: tovi sitten ilmestyi Joka tyypin parhaat kaavat -kirja, Ommel-festareilla oli ensimmäistä kertaa myynnissä Nuppu Printin Nuppunen – mekkoja ja unelmia ja Hellinin Girl Trip - kaavat elämään. Elokuussa ilmestyy Namedin noin vuosi sitten englanniksi ilmestyneen kaavakirjan, Breaking the Pattern suomenkielinen versio Uuden kaavan mukaan.

Nupun ja Hellinin kirjoja yhdistää se, että kummankin takana on kuosisuunnitteluun ja kankaisiin erikoistuneet yritykset. Kumpikin yritys on myös kustantanut kirjansa itse. Lisäksi molemmilla kirjoilla on selkeä teemansa. Tyylillisesti ja myös mallien osalta kirjat ovat kivalla tavalla erilaiset. Kummallekin kirjalle löytyy varmasti oma ostajakuntansa.

nuppunen - mekkoja ja unelmia

NUPPUNEN - MEKKOJA JA UNELMIA

*) Kirja saatu kustantajalta

Nuppunen – mekkoja ja unelmia on kirja, jota ainakin minä olen osannut jo odotella. – Olisihan suoranainen ihme, jolleivat aiemmin kustannustoimittajana toiminut Jenni Salminen ja edelleenkin kirjojen grafiikkaa suunnitteleva Satu Kontinen olisi tehneet ihanan Nupun hengessä myös kirjaa.

Nuppunen on täydellisen nuppumainen kirja: kaunis, tyylikäs ja harkitun viimeistelty. Värimaailma on herkkä ja puuterisen hempeä, kuvat ja graafinen suunnittelu kaunista. Kirja on ihan oma ihana maailmansa: kesäisen kuulas iltapäivä kauniissa miljöössä yhdessä inspiroivien ihmisten kanssa. Kirjasta tulee päällimmäisenä mieleen sana valo: miltei kaikki kuvat on otettu rohkeasti vastavaloon. Valkoinen, kirkas valo kuljettaa lukijan läpi kirjan. 

nuppunen - mekkoja ja unelmia
nuppunen - mekkoja ja unelmia
nuppunen - mekkoja ja unelmia
Kuten kirjan nimestä voi päätellä, kirjan mallit ovat pääosin mekkoja. Seitsemän mekkokaavan lisäksi kirjassa on kaavat raglan-hihaiselle paidalle sekä legginsseille. Kaavat on mitoitettu kokoihin 34-48. Poislukien lapsen Kivitasku-mekko ja Kuukkeli-raglan-paita. Kirjan mekkomallit ovat pääosin melko simppeleitä ja kuitenkin malleissa on sen verran kivasti variaatiota, että sieltä varmasti löytää mieleisensä. Yksinkertaiset, melko klassiset mallit luonnollisestikin antavat myös parhaiten tilaa Nupun näyttäville kuoseille. Mallit on suunniteltu yhtä lukuunottamatta joustaville materiaaleille.

Nupun kirjasta tekee erityisen se seikka, että se on rakennettu poikkeuksellisen vahvasti teeman ympärille. Kirjasta puolet on tarinoita erilaisista unelmista: tarinat ovat itse asiassa kirjan malleina käytettyjen ihmisten tarinoita. Ja kirjan malleina käytetyt henkilötkään eivät ole ihan ketä tahansa, vaan heillä kaikilla on jonkinlainen kytkös Nuppuun. 

Pidän itse kovasti teemoitetuista käsikirjoista – sellaisista, joissa on vähän jotain muutakin sisältöä kuin vain ohjeet. Nupun kirjan osalta on kuitenkin todettava, että ehkä tarinoiden ja ohjeiden osuus olisi voinut olla aavistuksen vahvemmin kallellaan ompeluteemaan kuin tarinoihin Nupun takana. Jokainen tarina itsessään on kyllä kiinnostava, mutta pieni tiivistäminen olisi voinut olla ihan paikallaan. Tai vastaavasti ompeluosuuden laajentaminen.

Toisaalta, eihän kukaan ole väittänytkään, että tämä olisi pelkkä ompelukirja. Se on tasa-arvoisesti tarina unelmista ja mekoista. Ehkä minun on vain syytä karistaa oma ennakko-oletukseni ja ottaa kirja sellaisena kuin se on. Moni unelmatarina odottaa vielä lukemista.

Odotan innolla Nuppusen seuraavaa osaa, joka on siis jo tulollaan. Sen teemaa en saanut tietää, vaikka yritin toki udella…

girl trip kaavat elämään

GIRL TRIP  - KAAVAT ELÄMÄÄN

*) Kirja saatu kustantajalta

Vappu Kärkkäisen, Hannamari Asplundin ja Ava Hällströmin Girl Trip – kaavat elämään on Hellinin ensimmäinen kaavakirja. Rohkeista ja omaleimaisista kuoseistaan tunnetun Hellinin kirja pitää sisällään 24 mallia. Kirjan vaatemallit ja kirja kokonaisuudessaan on hyvin nuorekas. Jos minun pitäisi määritellä kirjan kohderyhmä, niin sanoisin, että nuoret ja nuoret aikuiset. Tai minkä tahansa ikäiset aikuiset, jotka haluavat pukeutua nuorekkaasti. Kirjan kaavat on mitoitettu kokoihin 32-56. – Ilahduttavan iso kokoskaala. Mukana on myös yksi kellohelmainen mekko, jonka mitoitus alkaa koosta 86.

girl trip kaavat elämään

girl trip kaavat elämään


Kirjan mallit ovat kivan selkeälinjaisia. Niinpä niiden ilmettä on helppo muokata ja varioida jo pelkästään kangasvalintoja vaihtamalla. Kirjassa on kaavojen ja mallien lisäksi myös erilaisia ompeluohjeita, kuten vinkkejä vetoketjun kiinnittämiseen ja kellohelman piirtämiseen. Osa kirjan malleista on jokseenkin trendisidonnaisia, kuten Aarteenkerääjä-jumpsuite, Huiske-haalari ja Lotte-culottes-housut sekä Roam Free -housuhame. 

girl trip

girl trip
Girl Trip - Kaavat elämään. Kirjan nimen jälkimmäinen osa on selkeästi monimerkityksinen. Kirja pitää sisällään sekä visuaalisesti että sisällöllisesti paljon. Huomasin löytäväni siitä uutta sisältöä jokaisella selailukerralla. Kirjassa on mielestäni tavoitettu jotain äärimmäisen herkkää ja suloista: nuoruuden haurautta ja epävarmuutta, kauneutta ja intoa - ja toisaalta näin vanhemman vinkkelistä hivenen haikeaa kasvua ja irti päästämistä.

Voisin kuvitella, että kirjan tekijöillä on itsellään juurikin kirjassa esiintyvien nuorten ikäisiä lapsia. Tai sitten he vain osanneet tavoittaa hyvin elävästi universaalilla tavalla nuoruuteen liittyviä tuntemuksia. Oikeastaan kirja tuntuu äidin elämän saatesanoilta nuorelle: voi hyvin, usko itseesi, ole juuri sinä – olet arvokas juuri sellaisena kuin olet. Vaikka kirja onkin käsityökirja, se on silti paljon enemmän. Kirjan hengessä on mielestäni jotain samaa kuin voimaannuttavan valokuvaukseen perustuvassa Maailma ihanin tyttö -kirjassa. Visuaalisesti ihastuttavaan kirjaan lisänyanssia tuovat kauniit mietelauseet, jotka sinänsä soveltuvat kenelle tahansa, mutta moni niistä tuntuu nimenomaan rohkaisulauseilta vasta siipiään varovasti availeville nuorille.

Kirjan malleista voisin tehdä itselleni ainakin Syli-neuletakin. Myös paitamalleissa on useita sen verran perusmalleja, että niille voi hyvinkin olla minulla käyttöä. Ilahduttava yksityiskohta olivat kirjan pehmolelut: suloinen apina ja norsu.

Ilokseni kuulin, että Hellinillä on työn alla jo uusi kaavakirja. - Tällä kertaa pojille. :)

named uuden kaavan mukaan

NAMED - UUDEN KAAVAN MUKAAN

Maailmalla mainetta niittäneen Namedin kaavakirja ilmestyy elokuussa. Kirjan jo ilmestyneestä englanninkielisestä versiosta olen tehnyt arvostelun jo aiemmin. Sen löydät täältä. Elokuussa ilmestyvä suomenkielinen kirja on kantta lukuunottamatta sisällöllisesti identtinen. 

rethink pattern

RETHINK PATTERN 

Haluan vielä esitellä lyhyesti ompeluteemaan liittyen myös uuden lehden, joka kiertyy Zero Waste -teeman ympärille. Lehden ensimmäinen numero ilmestyi myöskin Ommelissa. Lehteä toimittaa ekologisiin kankaisiin ja kuosisuunnitteluun erikoistunut Werkleray. Mikäli ekologisuusasiat kiinnostavat, kannattaa ottaa seurantaan Werklereyn IG-tili. Siellä on paljon aiheeseen liittyvää sisältöä ja pohdintaan. Lehden ensimmäisessä numerossa mitoitukset ovat pienille lapsille. Toki niissä hyödynnetty logiikka on hyödynnettävissä kaiken kokoisille. Lehti on englanninkielinen.

Oletko sinä jo tutustunut näihin kirjoihin?

Ota Kototeon somet seurantaan!

Seuraa minua:
Instagramissa
Facebookissa
Youtubessa

2 kommenttia

  1. Onpas kiinnostavan oloisia kirjoja! Ja tuo Zero Waste Sewing on kutkuttava ajatus. Ompelussa kun tulee normaalisti paljon juurikin sellaista silppua, mitä on hankala hyödyntää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No on kyllä. Tosi kivoja. Zero Waste on minustakin tosi kiinnostava teema. Erityisesti lasten vaatteissa voisin kuvitella hyödyntäväni. Itselle ehkä suht rajallisesti, koska ne ovat muodoltaan niin kulmikkaita, että eivät oikein mätsää mun kropalle. Mut ehkä jotain. :)

      Poista

Jätä merkki käynnistäsi. Yksinpuhelu on tylsää... :)

Sisällön tarjoaa Blogger.