Ohjeet ja vinkit

Ohjeet ja vinkit
Ompeluohjeet ja -vinkit

Tee lapsen kanssa

Tee lapsen kanssa
Kototekoja lapsille

Sisustusteot

Sisustusteot
Koti

Project Gothic Way: vaatteita ja salamanvalonvälkettä


Kotiamme asuttaa kahden ja noin yhden 1/3 lapsen (=asuu vain osan ajasta meillä) sekä koiran lisäksi kaksi aikuisikäistä luovan alan ammattilaista ja harrastajaa. Koska kotimme on melko pieni, vaatii kaikenlainen luova puuhastelukin kekseliäisyyttä, jotta sitä ylipäätään mahtuu harrastamaan. Viime viikolla kotimme muuntui hetkellisesti "kuvausstudioksi" mieheni halutessa ottaa testikuvat maskin kera seuraavan päivän virallisia bändikuvauksiaan varten. Niinpä sitten roudasimme väliaikaisesti keittiön pöydän olohuoneeseen ja olohuoneesta puolestaan hivenen lisävalaistusta keittiön puolelle. Esikouluikäinen poikamme toimi innokkaana assarina osallistuen kamojen roudaukseen ja toimien myös valomiehenä. - Tätä jälkimmäistä äärimmäisen konkreettisella tavalla eli seisten tuolilla ja pitäen kiinni keittiön kattolampusta, joka olisi muutoin roikkunut keskellä valokuvaa. Tämän samaisen kuvaussession aikana otimme kuvat myös edelliseen, kangasholistin tunnustuksia -postaukseeni.


 
Kuvauksia varten
ompelin miehelleni oheisen T-paidan. Asun ala-osan olin ommellut jo aiemmin keikkaa varten. Tämä paita taisikin olla ensimmäinen esiintymisvaate, jonka ompelin ilman nurinoita ja ilman hirmuista stressiä. Syykin tosin on selvä. Tämä nyt vain oli huomattavan paljon helmpompi ja nopeampi tehdä kuin aiemmat. Paita on malliltaan muuten ihan perus-T-Paita, mutta etuosa on ommeltu jämäkämmän yleisilmeen aikaansaamiseksi kaksinkertaisesta kankaasta. Lisäksi etuosan kaula-aukko on jätetty mieheni toiveesta mahdollisimman suoraksi.

Paidan koritelu eli musta risti on osoitus siitä, että juuri mitään ei kannata heittää pois. Risti on nimittäin ommeltu aikaa sitten hankkimieni ulkoiluhousujen henkseleistä. - Älkää kysykö, miksi niissä oli sellaiset. En ymmärrä. Siksi napsinkin ne heti pois, mutta onneksi ymmärsin olla heittämättä roskiin. Toimivat ihan äärettömän hyvin juuri tässä tarkoituksessa ja soljesta tuli kuin itsesään tyylikäs yksityiskohta.

Ai niin, paidan kangas. Se on semmoista jumppavaatelycraa. - Melko paksua ja hirmuisen mukavan tuntuista materiaalia. Eurokankaasta hankittua. Kaavan pohjana käytin Linnelin MIW-kaavaa, jota kyllä modasin aika reippaasti, jotta sain istumaan oikealla tavalla.



Pöö. Who's afraid of the bogie man! ;)



1 kommentti

Jätä merkki käynnistäsi. Yksinpuhelu on tylsää... :)

Sisällön tarjoaa Blogger.