Ohjeet ja vinkit

Ohjeet ja vinkit
Ompeluohjeet ja -vinkit

Tee lapsen kanssa

Tee lapsen kanssa
Kototekoja lapsille

Sisustusteot

Sisustusteot
Koti

Eskarilaisesta koululaiseksi


Nämä paidat valmistuivat pojalleni jo joskus alkukesästä, mutta en ole saanut aikaiseksi postailla niitä tänne. Tämä ensimmäinen oli ihan eka tekstiilikynäkokeiluni. Mukavaa hommaa, vaikkei lopputulos vielä mikään ihan huippu. Samoin kynien kanssa vielä puolimatkassa. Tuo, jota käytin, oli mielestäni vähän nihkeän oloinen ja väri haalistui aika nopeasti pesussa.





Tämä paita syntyi osittain kierrätysmateriaalista eli kuvan napsin irti pieneksi käyneestä T-paidasta. Sitä ommellessa tuli opittua yksi uusi asia: jollei kaksipuoleinen liimakangas jostain syystä ole juuttunut kankaaseen riittävän jämäkästi, tulee erityisesti kumimaista materiaalia ommellessa hankaluuksia. Painatus meni ruttuun ja kuprulle moneen kertaan ennen kuin sain Saumanvara-ompeluryhmästä jälleen kallisarvioisen vinkin: nihkeäpintaiset matskut voi tarvittaessa ommella leivinpaperin läpi. Hyvin liukui ja sain ommeltua kiinni, monen ratkomisen jälkeen. Molempien paitojen kankaat Marimekon trikoita, joiden kohdalla jouduin toteamaan, että vain vähän elastaania sisältävien puuvillaisten trikoiden ompelu saumurilla voi olla haastavaa. Eli saumuri teki saumaan pientä reikää. Niinpä ompelin nämä paidat poikkeuksellisesti tavallisen ompelukoneen jousto-ompeleella. Vähän hitaanlaista hommaa. Tuskinpa ostan enää vastaavanlaisia trikoita.





Ja syksyn viileneviin päiviin "Itse ilkimys" -pipo. Hahmo ja teksti piirrelty tekstiilitussilla.





Ei kommentteja

Jätä merkki käynnistäsi. Yksinpuhelu on tylsää... :)

Sisällön tarjoaa Blogger.