Joulu

Joulu
Joulu

Helpot ja nopeat

Helpot ja nopeat
Helpot ja nopeat

Käsityöharrastaminen

Käsityöharrastaminen
Käsityöharrastaminen

NAMED CLOTHING: KAAVASUUNNITTELULLA MAAILMALLE (VIDEO)


named clothing
Suomi on käsityölehtimaa. Kaavat ja käsityölehdet ovat täällä lähes toistensa synonyymejä. On ihailtavaa, että joku uskaltaa polskutella määrätietoisesti vastavirtaan - ja vielä menestyksellä! Jos joku olisi vielä viitisen vuotta sitten sanonut, että on ylipäätään mahdollista elättää itsensä kaavoja myymällä, olisi hän saanut osakseen kyynistä naureskelua. Suomalainen Named Clothing kuitenkin teki sen: kaavoitti itsensä maailman kartalle.

Suomen ompelumarkkinoilla Named ei vielä ole tehnyt läpimurtoaan, mutta ainakin itse uskon, että se on vain ajan kysymys. Selkeästi kiinnostus yksittäin ostettavia kaavoja kohtaan on herännyt Suomessa ihan yleisestikin. Kati K. Designin Ehta tulee vastaan siellä sun täällä, samoin Jujunan vinovetskahaalari ja myös Tyyne-Esterin valikoimaan kuuluu kaavoja.




named clothing

Namedin kaavat edustavat skandinaavista tyyliä, jossa on aina mukana pieni twisti. - Tyylikästä, yksinkertaista, mutta silti kiinnostavaa ja helposti erilaisilla kangasvalinnoilla eri tyyliseksi muokattavaa. Maailmalla tunnetut ompelubloggarit ylistävät kilvan mm. Namedin Kieloa ja Inaria. - Jollet ole vielä niistä kuullut, niin käypä tutustumassa!

Named myy kaavojaan sekä PDF-muodossa että tyylikkäästi yksittäispakattuina valmiskaavoina. Namedin kansainvälinen menestys ei ainakaan itselleni ole yllätys: yritys on tehnyt työtään alusta saakka tyylikkäästi ja viimeistellysti mm. valokuviin on panostettu huimasti.

Named avasi syyskuussa oman liikkeen Helsingin Kallioon. Liikkeessä on mahdollista paitsi ostaa kaavoja, myös päästä katsomaan ja koskettelemaan kaavojen pohjalta tehtyjä vaatteiden mallikappaleita.

Kävin haastattelemassa Namedin perustajia. Videolla Namedin perustajat, siskokset, Saara ja Laura Huhta kertovat mm. yrityksensä synnystä, uusimmasta The Evolution Theory -mallistostaan sekä antavat vinkkejä suomalaisille ompeluharrastajille.

Tämä postaus ei ole yritysyhteistyö, vaan syntynyt omasta kiinnostuksestani aihetta kohtaan ja halustani jakaa se teidän kanssanne. Toivottavasti siitä on iloa! :)

Katso video!




named


Piditkö tästä postauksesta? Liity blogini seuraajaksi, jollet jo ole! Saat tiedon uusimmista postauksistani esimerkiksi tykkäämällä FB-sivustani tai seuraamalla blogiani Instagramissa. Löydät blogini myös Bloglovinista. Blogillani on myös oma Youtube-kanava,Kototeko-tube, jonne kokoan mm. tekemiäni ohje- ja vinkkivideoita. 

Mitäs itse olet mieltä irtomyytävistä kaavoista noin ylipäätään? Oletko ostanut vai riittävätkö kässälehdet? Mukavaa alkavaa viikkoa! :)

14 kommenttia

  1. Pitääpäs tutustua ihan ajan kanssa uuteen kaavayritykseen. Itse olen ostanut muutamia kaavoja Tyyne-Esteriltä ja Shelbystä. Se, mikä niissä kaavoissa miellyttää verrattuna kaavalehtien kaava-arkkeihin, on se, että niistä saa selvää helposti. Monesti kaavalehtien kaava-arkit ovat sellainen viivaviidakko, ettei siitä meinaa saada selkoa. Nämä yksittäiset kaavat ovat selkeitä ja niissä on usein kokoja enemmän kuin kaavalehtien kaavoissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on totta! Itse vihaan kaavojen piirtämistä. Se on ylivoimaisesti ärsyttävin vaihe ompelussa. Pdf-kaavat eivät silti aiheuta hurraahuutoja - etenkään kun meillä ei ole printteriä. Tulee kaavalle hintaa jo ihan hyvin, jos tulostaa vaikka kirjastossa. Mut esim. nää namedin yksittäiskaavat kauniisti pakattuina on ihania. Muutama heidän kaavansa odottelee tuolla muovautumista vaatteeksi.

      Poista
  2. Namedin kaavat on kyllä ihan omaa luokkaansa. Ja mikä parasta: nykyään Namedin kaavoja löytyy myös Eurokankaan valikoimasta! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on. Ai sitä en tiennytkään et niitä saa EK:sta. Sen luulisi buustaavan kyl sit kaavojensa myyntiä täällä Suomessakin.

      Poista
  3. Mielenkiintoinen juttu :). Hienoa, että suomalainen yritys saa jalansijaa ulkomailla. Ja olen sun kanssa samaa mieltä, että Namedilla on hallussa koko paketti, joten ei ihmekään. Mun tulee tosi vähän ostettua mitään kaavoja/kaavalehtiä. Mutta siihen on tietysti syynä se, että osaan itsekin kaavoittaa, niin en koe niin tarpeelliseksi ostaa valmiina. Mielenkiinnosta tosin voisin kokeilla jotain :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Hanna! :) No niin te kaavoitusmestarit olettekin ihan oma sarjansa. Itsekin olen laiska piirtämään uusia kaavoja ja muutamaa kaavaa käytänkin todella paljon ja muokkailen niitä. Mut pitkään on ollut tarve muutamille joustamattomien kaavoille.

      Poista
  4. Komppaan edellistä kirjoittajaa, todella mielenkiintoinen juttu. Itse ostan sekä lehtiä että kaavoja. Tosin viime aikoina en ole tarvinnut kaavoja itselleni, minulla on peruskaavat omilla mitoilla ja osaan jonkin verran kaavoittaa. Hyvä että EK on ottanut kaavat myyntiin, se varmasti lisää näkyvyyttä ja myyntiä.
    Muuten pitää kehaista omaa kotikuntaa, Espoossa saa kirjastossa tulostaa ja kopioida nykyään ilmaiseksi.
    Minulla ei vaan riitä kärsivällisyys pdf-kaavojen kokoamiseen, helpompi käyttää valmiita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Citypulu! :) Kaavoitustaito on kyl hieno juttu. Oispa ihana oppia itsekin! Ilmainen tulostus kirjastossa! Oho. Siis ihan rajoittamattomasti?! Aika hienoa. Mut en ehkä sittenkään lähtisi niihin pdf-kaavoihin helposti. Tykkään kyl askartelusta, mut tässä kohtaa se on kyl vaan rasite. Siksipä iloitsen näistä namedin kaltaisista yrityksistä, jotka myyvät myös paperiversioita. :)

      Poista
  5. Huono minäkin olen kaavoja ostamaan, johtuen omasta koulutustaustasta. Pdf-kaavoihin en ole kovin ihastunut, se tulostaminen ja varsinkin teippaaminen hidastaa oman projektin aloittamista ihan hirveästi. Reilu vuosi sitten nimittäin ostin 3 pdf kaavaa kokeiltavaksi, 2 niistä on tulostettu ja toinen teipattu - tänä syksynä :D. Namedin tarinaa olen mielenkiinnolla seurannut juurikin ulkomaisista blogeista jo muutaman vuoden ajan. Heidän mainitsemaansa Kieloa ja Inaria on tosiaan näkynyt paljon eurooppalaisissa blogeissa. Oli muuten videolla hyvät vinkit ompeluharrastajille, olen ihan samaa mieltä ;). Tuo onkin muuten tosi hyvä jos heidän kaavojaan saa nykyään Ek:sta myös, täytyy ihan seuraavalla kerralla katsastaa ne, yhtä puserokaavaa on tehnyt mieli kokeilla jo pitkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No en kyl ihmettele. Mut sä oitkin pro! :) Pdf-kaavat ei oo kyl munkaan juttu. Paperiset on jees. Pari namedin kaavaa tuolla odottaa kokeilua. Voguella on kans upeita kaavoja. Vaahtokarkkimonsterin Kirsi niitä on ansiokkaasti käyttänyt ja oon ihaillut monet kerrat. Mukavaa keskiviikkoa! :)

      Poista
  6. Tää on upea menestystarina kyllä. Ja mua puhuttelee aina se, kun nuoret naiset (tai miehet) vaan lähtee toteuttamaan unelmiaan. Näitä tämän hetken Suomi kyllä kipeästi tarvii: uusia rohkeita vientiyrityksiä!

    Tykkään myös heidän kaavamallistosta: kauniita ja selkeitä malleja, joissa kuitenkin kaikissa on jujunsa. Ihailin tuossa mm. DIY Storiesin Pauliinan Namedin kaavalla tekemää tunikaa, joka oli aivan ihastuttava. Ja oon kyllä kans sitä mieltä, että me suomalaiset ompelijat saatais yleisesti ottaen vähän laajentaa repertuaaria trikootunikoista ja leggingseistä laajemmalle. Itsekin edellämainittuja toki ompelen ja arjessa käytän, mutta muunkinlaista pukeutumista olis kiva nähdä enemmän.

    VastaaPoista
  7. Ihastuin täysin tuohon uusimpaan mallistoon, toki olen selaillut aiemminkin Namedin kaavoja, mutta erityisestä tästä viimeisimmästä voisin toteuttaa vaikka kaikki! Jotenkin noi on just mun tyylisiä, niissä on kivoja, sopivan erikoisia ja mielenkiintoisia jippoja ja siltikin niin selkeitä linjoja:) Mulle ei ole oikeastaan merkitystä missä muodossa kaava on. Toki pdf versiossa on oma hommansa tulostamisessa ja teippaamisessa, mutta onhan se hyvä, kun voi saada kaavan vaikka maapallon toiselta puolelta samana päivänä:) Kiitos tästä ihanasta ja mielenkiintoisesta postauksesta:) Oli kiva kuulla näiden kahden taitavan naisen ajatuksia ja mistä Namedin tarina on alkanut:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on kyl ihania! Ja eipäs kestä, kiva, jos oli iloa. ♡

      Poista

Jätä merkki käynnistäsi. Yksinpuhelu on tylsää... :)

Sisällön tarjoaa Blogger.