Ohjeet ja vinkit

Ohjeet ja vinkit
Ompeluohjeet ja -vinkit

Tee lapsen kanssa

Tee lapsen kanssa
Kototekoja lapsille

Sisustusteot

Sisustusteot
Koti

LAUANTAI-ILTAPÄIVÄ MUINAISILLA KÄSITYÖMARKKINOILLA

kasvivärjätyt langat

Tiedätkö sen tunteen, kun jonain päivänä maailma näyttäytyy lähes maagisen ihmeellisenä? Viime lauantai oli sellainen: Suunnattiin perheemme kanssa Seurasaareen. Suunnitelmissa lintujen ja oravien ruokintaa ja sen sellaista. Seurasaaren alussa on pieni saari, nimeltään Pukkisaari. Kuten moni varmasti tietää, saareen on rakennettu rautakautinen kylä. Se on paikkana tosi kiva ja aidosti vanhan oloinen. Ajattelimme poiketa ennen Seurasaareen menoa Pukkisaaressa ja onneksi poikkesimme. Saaressa oli nimittäin käynnissä muinaismarkkinat. – Eikä mitkä tahansa markkinat, vaan käsityömarkkinat!

Vaikka lapset mankuivat kärsimättöminä jatkamaan jo eteenpäin, ehdin kuitenkin kierrellä tapahtuman läpi, pysähtyä lankojen värjäyspatojen äärelle, jutella värjäreiden kanssa ja vaihtaa muutaman sanan monen muunkin markkinoilla tuotteitaan ja lankojaan myyneiden kanssa. 

Tunnelma Pukkisaaren markkinoilla oli niin autenttisen vanhan oloinen, että tuntui aivan siltä kuin olisi astunut keskelle vanhaa elokuvaa tai maalausta. Kostea ilma ja värjäyspatojen savut tekivät koko näkymästä satumaisen utuisen. Olin täysin lumoutunut. – Onneksi olin ottanut kameran mukaani. Ja onneksi en kuitenkaan rahaa, sillä sitä siellä olisi saanut kulumaan sievoisen summan. Tässäpä teille visuaaliset maistiaiset muinaismarkkinoilta. 


lankojen värjäys

lankojen värjäys
lankojen värjäys

värjätyt langat
lankamyynti
paksua lankaa
kasvivärjätyt langat
Vahvimmin tapahtumasta jäivät mieleen lankojen värjäys ja neulakinnastekniikka. Lankojen värjääminen vaikutti juuri kiehtovalta puuhalta kuin olin aina ajatellutkin. Yhdessä padassa porisi jostain kasvista saatu väri (en kuollaksenikaan muista, mistä), toisessa taas kirvoista! Sain kuulla, että on olemassa valtakunnallinen Värjärikilta, joka järjestää värjäyskursseja ja opetusta ympäri maan. Ehkä vielä jonain päivänä minäkin… 

neulakinnastekniikka
neulakinnas
lankoja
Yhdessä myyntikojussa vanhanaikaisiin vaatteisiin sonnustautuneet naiset valmistivat neuloilla lapasia. Jäin ihmettelemään tekniikkaa (lapsen kiljuessa rattaissa, että mennään jo). Tekniikan nimi on kuulemma neulakinnastekniikka, jota on käytetty iät ja ajat. Jälki on sellaista vähän kalanruotomaista ja hyvin tiivistä (kuva yllä).

Neulakinnastekniikalla on tehty Suomessa aikanaan paljon lapasia. Tekniikassa vaikeinta on kuulemma aloitus. Sen jälkeen lapanen valmistuu melko nopeasti, sillä yksittäinen kerros on korkea. Neulakintaan haastavan aloituksen vuoksi entisaikaan oli tapana, että äiti teki lapsensa kapioarkkuun lapasia varten valmiita aloituksia, jotta tytär pääsisi varmasti alkuun lapasten tekemisessä. 

värttinät
pirtanauha
muinaismarkkinat
Muinaismarkkinat
Myyntikojuilla ihastelin lankojen ja korujen lisäksi myös mm. värttinöitä. Kuulemma on jo jonkin verrankin käsityöharrastajia, jotka kehräävät omat lankansa. Wau, sanon mä! Tosielämän Prinsessa Ruususet. :)

Hauska kyllä huomata, kuinka moni juttu kiertää aina tietyllä syklillä menneestä nykypäivään. Vaikka tämä tapahtuma kulki nimellä muinaismarkkinat, niin aika moni siellä esillä ollut juttu on jo kulkeutunut muinaisuudesta tähän päivään. Hyvänä esimerkkinä juuri nuo lankojen värjäilyt.

Ja niin, kyllä ne meidän lapset pääsivät niitä lintujakin ruokkimaan. Lopulta. Minulla oli kieltämättä pienoisia vaikeuksia irrottautua tuosta käsityömarkkinakontekstista…

Onko neulakinnastekniikka sulle tuttu? Entä lankojen värjäys? 

Mukavaa tiistaita! :)

Joko seuraat blogiani? Voit seurata Kototekoa mm. Facebookissa , Instagramissa ja Bloglovinissa.

P.S. Lisäsin tuohon sivun reunaan tuollaisen kelluvan FB-härpäkkeen. Koetko sen häiritseväksi? Läppärillä katsellessahan se jää tuonne reunaan, mut mobiilissa tulee kyl aika tyrkylle koko ajan. Jätän sen pois, jos häiritsee...

13 kommenttia

  1. Varmasti mahtava tapahtuma ja vielä kun sattuu paikalle tuollai, ettei osaa edes odottaa mitään. :)

    VastaaPoista
  2. Niin kauniita kuvia, oot saanut tunnelman todella hyvin vangittua näihin! <3
    Ja näitä asioita meille opetettiin koulussa, joten hyvin on muinaiset tekniikat kulkeutuneet myös nykyaikaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Rosanna! ❤ Niinpä. Se on kyl hauskaa, miten tekniikat ja trendit kiertää. 🙂

      Poista
  3. No tuolla oisin kyllä minäkin viihtynyt...välittyi ikiaikainen tunnelma.. tulu vähän samantapainen fiilis kuun Saarijärven Kivikauden kylässä.. Tuli noista aloituksista mieleen, et vois olla ihan hyödyllistä tehdä tyttärelleen "alkuja" joissa ois kantapää valmiina��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ihan varmasti! Totta joo! Vieläkös se on olemassa? Se oli aina niin jännä paikka lapsena. Heh, kantapään aloitukset ois kyl aika kova juttu. :)

      Poista
  4. Vau, kuulostaa huikealta tapahtumalta!! Herkullisia lankoja 😊 Minusta tuo häiritsee tuo fb, ei näy koko postaus kerralla, kun jää alle 🤔 Tabletilla varmaan parempi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olikin tosi ihana! Jep, mä poistin sen. Häiritsi ihan itteekin jo. :)

      Poista
  5. Yritetääs nyt vielä kolmannen kerran tätä kommenttia :O. Siis, upealta kuulostavat markkinat ja hienoa, kun tuollaisia järjestetään. Uskon, että siellä on ollut paljon katseltavaa ja ihmeteltävää. Me poikettiin eilen maalaismarkkinoilla, sielläkin oli tosi kivaa, harmi vaan, että alkoi sataa kaatamalla :/. Minä oon itse asiassa yhden tumpun tehnyt kinnasneuletekniikalla, artesaanikoulun neulejaksolla oli kokeiltava. En kyllä enää muista, miten se tehtiin, mutta tallessa se on. Viime talvena taisin kirjastosta lainata kinnasneulekirjan, mutta jäi vielä kokeilematta, kun ei ole sellaista neulaa itsellä. Kasviväreillä värjääminen olis varmasti huippuhauskaa puuhaa sekin, itseä kiinnostais eritoten kankaiden värjäys, tulis nimittäin aikas kivoja yksivärisiä kankaita tilkkutöihin :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho no mikähän siinä oli, et noin monta kertaa jouduit yrittään kommentointia? Höh. No onneksi lopulta onnistui. Kankaiden värjäys kiinnostais minuakin. En yhtään ihmettele, et just sinä oot kokeillut neulakinnastekniikkaa. Sä oot niin tekniikkaguru. ❤ Ihanaa sunnuntaita! 🙂

      Poista
  6. Vautsi, onpa ollut aika ihmeellinen sattuma! Ja mikä onni, että sulla oli kamera matkassa! Ihanan tunnelmallisia kuvia<3 Voi kun joskus itsekin tupsahtais muinaisille käsityömarkkinoille..:) Instassa seuraan swanmerviä, joka on erikoistunut mm.neulakinnas tekniikkaan. (päivittikin tuossa pari päivää sitten että hänen Yhdellä neulalla-neulakinnastekniikka tutuksi kirjasta on ilmestynyt lisäpainos) vink vink:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Sinä oisit kyl taatusti ollut kans ihan intona. Voin kuvitella.🙂 mä en kyl nyt ihan heti tuohon neulakintaaseen sukella. Jos ensin neoloisi ihan perus lapaset. 😜

      Poista
  7. Suosittu, moderni ja laadukas pihasauna. Pihasaunamallisto näyttää hyvältä omakotitalo- ja kesämökkimiljöössä. Valmistetaan tyylillä kotimaisena käsityönä. Tutustu!

    VastaaPoista

Jätä merkki käynnistäsi. Yksinpuhelu on tylsää... :)

Sisällön tarjoaa Blogger.