Ohjeet ja vinkit

Ohjeet ja vinkit
Ompeluohjeet ja -vinkit

Helpot ja nopeat

Helpot ja nopeat
Helpot ja nopeat

Sisustusteot

Sisustusteot
Koti

Helppo ja nopea neulottu pipo + ohje

neulottu myssy

Jo muutaman vuoden ajan katukuvassa on näkynyt överimuhkeita pipoja: Samujin Chunky Beaniet ja sen kopiot keikkuvat ainakin helsinkiläisessä katukuvassa yhdistettyinä yltiöleveisiin kaulahuiveihin. Tuollainen muhkea pipo neulotaan kaksinkertaiseksi eli se on taatusti äärettömän lämmin. Ajattelin ensin itsekin, että olisin neulonut tuollaisen muhkupipon itselleni, mutta epäröin, ettei se jotenkin vain sopisi minulle. Niinpä teinkin hillitymmän eli kevennetyn ja muutenkin vähän omanlaiseni version.

Duo-pipoksi nimeämäni pipon juju on kaksivärisyydessä ja leveässä resorissa. Oikeastaan se on todella peruspipo, mutta silti vaan jotenkin tosi kiva. Tykkään itse tästä kovasti. Pörröisen langan ansiosta pipo on pehmeän oloinen, muttei silti kuitenkaan överit. Kaiken kukkuraksi tämä on myös nopea ja helppo neuloa. Postauksesta löydät myös ohjeen, jos haluat kokeilla.

Oma lankani on laadultaan sellaista, etten ehkä ihan itse sitä kaupasta ostaisi: 61 % polyamidia ja 39 % villaa. Lanka on Shachenmayerin Velvetinoa. - Sellaista luontaisesti pikkuisen pörröistä. Langassa on liikaa tekokuitua makuuni, mutta saatuani ystävältäni tätä muutaman kerän, halusin ne myös hyödyntää. Täytyy sanoa, että lanka oli kuitenkin todella miellyttävää neulottavaa ja piposta tuli sopivan lämmin, muttei liian kuuma ja tärkeimpänä ominaisuutena se, ettei se kutita.

Neuloin pipon kaveriksi myös kuvissa näkyvän tuubihuivin. Se on neulottu aina oikein neuleena ja suorana pötkönä. Vasta lopuksi yhdistin päät toisiinsa. Neuloin huivin jättipuikoilla, jolloin siitä tuli tuollainen hauskan koukeroinen ja rönsyilevä. Sopii minusta kivasti tuon pipon kaveriksi. Hieman leveämpi se olisi voinut olla, mutta menee noinkin.
5

Kangaslumousta

ommellisen lumous
Siitä on aikaa, kun viimeksi koin täydellisen hurmioosin kangaspakkojen välissä vaeltaessani tai somen kuvavirrassa uidessani. Vaikka nykyisin on tarjolla toinen toistaan kauniimpia kuoseja, olen onnistunut pitäytymään kohtuudessa ja tarvelähtöisyydessä. Joskus se kuitenkin tapahtuu. Tiedätkös, se sellainen, kun kaikki ympäröivä katoaa ja syvä huokaus kulkee lävitse. Istut vain ja tuijotat. Jostain syvältä kumpuaa klonkkumaisen maaninen huuto: tuo minun on saatava! Nähdessäni ensimmäisen kerran kuvan Ommellisen Lumouksesta, olin kirjaimellisesti lumoutunut. Silmieni edessä oli kangas, joka minun oli saatava! Ei vaihtoehtoja. 

Kankaasta tekee mielestäni kiinnostavan paitsi sen esteettisyys, myös sen asemointi: kukkakuvio on kankaan toisessa reunassa ja toinen reuna on tuota eläväisen vihreää: lehdistöä ja sen sellaista. Kankaan voi asemoida vaatteeseen melko monella tapaa: kukat vaikka mekon helmaan. Tästä onkin jo nähty Facebookin ompeluryhmissä useita eri versioita - toinen toistaan upeampia. Minun Lumoukseni taipui mekoksi poolokauluksineen ja puhvimallisine hihoineen.  
9

Villahaalarin muutos villatakiksi

villatakin kierrätysompelu
kierrätysommeltu villatakki
Kaappiimme oli jäänyt lojumaan kirpparikassista kerta toisensa jälkeen unohtunut, pieneksi käynyt villahaalari. Vaikka olimme saaneet sen käytettynä, neulos oli edelleen hyvässä kunnossa ja käytössä lämpimäksi pehmeytynyt. Tutkailin haalaria ja pohdin, voisiko haalaria hyödyntää vielä jotenkin, kun se nyt ei selvästikään tuntunut siirtyvän kodistamme eteenpäin. 

Pyörittelin haalaria... hmm... onnituisikohan... Ja kyllä, se onnistui: leikkaamalla ja yhdistelemällä villahaalarista sai villatakin. Kylläpä jäi hyvä mieli! - Kuten aina kierrätysompeluksista. Te lukijani olette minulta toivoneet useassa käänteessä kierrätysompelupostauksia. Jossain vaiheessahan tein niitä paljonkin. Nyt olen alkanut itsekin taas kaipaamaan kierrätysompelua myös itse ja mielellään toki huomioin teidän toiveenne. Tästä lähtien siis Kototeko-blogissa luvassa ainakin kerran kuussa kierrätysompelua. 

Mietin pitkään, nimeäisinkö kierrätyspostaukset jotenkin: kuukauden kierrätys, kuukauden kiertoteko... aikani pyöriteltynä: bling - kuukautiskierto! Tuon oivalluksen kohdalla totesin, että mennäänpä nyt ihan ilman nimeä ainakin toistaiseksi. ;)
0

Suzy – täysin uudenlainen käsityölehti



suzy magazine



Suomalaiset käsityölehdet ovat pysyneet mielestäni melko muuttumattomina vuodesta toiseen. Toki ne ovat uudistuneet sisällöllisesti, mutta mitään järisyttävän uutta ei tuolla saralla ole tapahtunut aikoihin.

Ideoita, inspiraatiota ja kaavoja on tarjolla netin täydeltä. Silti printtituotteessa on mielestäni aina ihan oma fiiliksensä. – Käsin kosketeltavuus ja se, että se on kokonaisuus. Joku on pureskellut asioita valmiiksi ja paketoinut kivaksi kokonaisuudeksi. Silti huomaan olevani käsityölehtien On-Off-tilaaja. Tilaan ja sitten taas totean, että enpä ole aikoihin tehnyt mitään tästäkään lehdestä. Lopetan tilauksen. Kunnes sitten taas jonkun ajan kuluttua muistan, miten ihana tunne se onkaan, kun töistä kotiin palatessa kotona odottaa postiluukusta sisään sukeltanut käsityölehti.

Pitkään olen kuitenkin miettinyt, että voisiko tälläkin saralla tapahtua jotain uutta. – Osaamatta oikeastaan edes määritellä, mitä se voisi olla. Kunnes sitten eräänä päivänä Namedin Instgram-feedistä bongasin nimen ja kuvan: Suzy. Siinä se oli! Lehti, jota olin tiedostamattani kaivannut. Surfasin samantien Suzyn sivuille ja tilasin itselleni yhden numeron lehden ennakkomyynnistä.

Suzy on englantilainen käsityölehti, joka poikkeaa täysin vallitsevista käsityölehtityypeistä. Se ei sisällä ainoatakaan ohjetta, eikä yhtäkään kaavaa. Whaat?! Kyllä, näin on. Ja silti se on ihan huippu. Ainakin minun mielestäni. Suzy on nimittäin ompelu-lifestyle-lehti. Se kokoaa yhteen persoonia, bloggareita, kiinnostavia kaavoja, muotia, ilmiöitä ja ompelutrendejä. Visuaalisesti kivan Indie-henkinen lehti koostuu helposti luettaviksi palasiksi jaetuista osiosta, joita on kiva selailla ja silmäillä vaikka ison latte-mukillisen ääressä.

Sen pidemmittä puheitta, saanko esitellä: Suzy. 
9
Sisällön tarjoaa Blogger.