Ohjeet ja vinkit

Ohjeet ja vinkit
Ompeluohjeet ja -vinkit

Tee lapsen kanssa

Tee lapsen kanssa
Kototekoja lapsille

Sisustusteot

Sisustusteot
Koti

Kototekoja - Ihanasti itse tehty

kototekoja-kirja
kototekoja-kirjaJokaisella on sydänunelmia. Sellaisia, jotka ovat kiertyneinä sykkyrälle jonnekin oman itsen ydinmaille. Sieltä ne nousevat pintaan hentoina henkäyksiä, vienoina toiveina. Toisinaan epäuskon sävyttäminä ja arjen yliajamina. Mutta eivät ne minnekään katoa.

Olen haaveillut kirjan kirjoittamisesta hyvin nuoresta saakka. Jossain kohtaa menetin täysin sydämeni käsitöille. Kirjahaaveeni ei silti pyyhkiytynyt koskaan täysin pois. Sieltä se sitten nousi pontevasti ylös viime syksynä. Miksi ihmeessä en yhdistäisi kahta suurta rakkauttani! Ja tässä se nyt on: Kototekoja-käsityökirjani! – Ihmeellistä, hämmentävää ja järkyttävän jännittävää.

Kototekoja – Ihanasti itse tehty on rakkaustarina. Se on oodi itse tekemiselle. Kaikelle sille suloiselle ja ihanalle, mitä se saa aikaan itsessä ja ympäristössä. Kototekoilu on vaihtoehto valmiille tuotteelle kaupan hyllyssä. – Se on asenne ja kyky innostua uusista ideoista, tekniikoista ja materiaaleista. 

kototekoja-kirja
kototekoja-kirja


Nättiä vaatekaappiin, kotiin, mukaan...

Halusin luoda kirjaani maailman, joka kuvastaa sitä suloisuutta, joka ainakin itselläni liittyy itse tekemiseen. Uskon, että moni käsityöharrastaja pystyy samastumaan tuohon tunteeseen. Halusin myös ilmentää kirjallani sitä, miten monipuolisesti kaikkea voi tehdä itse: tekemällä itse, saa mieleisiään vaatteita ja myös täysin uniikkeja asioita, jollaisista kaupassa saattaisi joutua maksamaan sievoiset summat. 

Itse tehden kodistaan saa tehtyä rakastettavan melko pienilläkin, oman näköisillä jutuilla. Kototekoilun iloa tuottavaa energiaa voi ripotella keijukaispölyn tavoin myös sinne, missä muutoin saattaisi tuntua ankealta. – Esimerkiksi siivoushetkeen. Itse tekemisen tunnelma kulkee mukana  omatekoisissa kasseissa ja läppärilaukuissa sinnekin, missä ei ole mahdollisuutta kototekoilla.

kototekoja-kirja

Kototekoja-kirja
kototekoja-kirja

kototekoja-kirja





Monta tekniikkaa

Kototekoja-kirja ei sisällä vain yhtä asiakokonaisuutta, tyyliin asusteita, eikä myöskään yhtä ainoaa tekniikkaa. Se on kototekemisen maailma. Sisällöllisesti kirja jakautuu viiteen asiakokonaisuuteen, jotka ovat:

  • Kaunista ylle
  • Ihana arki, inspiroiva juhla
  • Tyylikkäästi tallessa
  • Koti kauniiksi
  • Ihanasti mukana


Kirja sisältää myös vinkkejä tee se itse -sisustamiseen, kestävään kototekoiluun ja siihen, kuinka päästä alkuun kototekoilun taipaleella. Kirja ei kierry vain yhden tekniikan ympärille, vaan se pitää sisällään ompelua, neulomista, virkkausta, kirjontaa ja askartelua. Kaikkein eniten kirjassa on kuitenkin ompeluohjeita. Suurin osa kirjan ohjeista on melko nopeasti tehtävissä: sellaisia kiireisen arjen keskellä helposti tehtävissä olevia juttuja.

Oma suosikkini kirjan ohjeista on pääosin kierrätysmateriaaleista tekemäni projektiriippumatto, joka toimii keskeneräisten käsitöiden taukopaikkana.

kototekoja-kirja



kototekoja-kirja
Mikä kirjan tekemisessä oli haastavinta?


Moni on kysynyt minulta, että mikä minusta oli kaikkein vaikeinta kirjan tekemisessä. En kokenut vaikeaksi oikeastaan mitään kirjan tekemiseen liittyvää osa-aluetta: rakastan suunnittelua ja ideointia, kirjoittaminen ja visuaalinen suunnittelu valokuvaamisineen on minulle luontaista. Oikeastaan kirjan tekeminen tuntui kaikkinensa suorastaan järjettömän tutulta. Siinä vain pistettiin nippuun asioita, joita olen tehnyt jo vuosikaudet muutenkin. Kaikkein isoin haaste oli tiukka aikataulu, joka oli osin itseni asettama.

Toiseksi suurin haaste ja eniten hämmennystä aiheuttanut asia ajoittui oikeastaan prosessin alkuun. Olen tehnyt vuosikausia työkseni markkinointia: suunnitellut kampanjoita, tehnyt sisältöjä. Saanut aikaan asioita, joilla olen edistänyt toisten juttuja. Tavoitteet ovat tulleet enimmäkseen siis itseni ulkopuolelta. Nyt ihan yhtäkkiä pääsin tekemään asiaa, jonka kanssa olin oikeastaan todella yksin: kaiken tulisi nousta minusta itsestäni ja tavoitteena oli tehdä vain itseni näköistä juttua. Se oli alkuun oikeasti aika pelottavaa, mutta lopulta todella vapauttavaa ja luonnollisen tuntuista.

Kototekoja-kirja


Kirjan tekeminen oli itselleni aika iso uudistumisprosessi kaikkinensa. Saa nähdä, mitä seuraavaksi seuraa. Elän elämääni aika intuitiivisesti ja päivä kerrallaan. Katsotaan. Joka tapauksessa voin nyt laittaa elämäni haavelistalla ruksin yhden itselleni merkityksellisimmän asian kohdalle.

Ihan ministi harmittaa kirjaan reprossa tullut kuvavirhe yhden ohjeen kohdalla. En olisi voinut itse siihen oikein edes vaikuttaa, joten sen kanssa on elettävä. Virheetöntä kirjaa tuskin on tehtykään.

Toivon, että kirja toisi lukijoilleen iloa ja inspiraatiota sekä myös kannustuksen sanoja niihin hetkiin, jolloin tuntuu siltä, että mikään ei onnistu. Uskalla hurmioitua uusista ideoista, kokeilla, epäonnistua ja kokeilla uudestaan! Ehkä siitä ei aina tule sellaista kuin ohjeessa luvattiin, mutta vähintäänkin uniikki!

Kototekoja-kirjaa voi tilata ennakkomyyntihintaan Adlibriksesta. Lokakuun alussa kirja tulee myyntiin kivijalkakauppoihin.


14 kommenttia

  1. Kuulostaa ja näyttää aivan ihastuttavalta inspiraation lähteeltä. Kauniita sivuja, kuvia ja kovin houkutteleva muutenkin :) Hyvä Sanna!

    VastaaPoista
  2. Paljon onnea! Upealta näyttää! :)

    VastaaPoista
  3. Onneksi olkoon! Ihanaa että olet päässyt toteuttamaan unelmasi ja me muut saadaan siitä iloa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Ja sehän se paras palkinto juuri onkin, että kirjani tuottaisi lukijoilleen iloa ja inspiraatiota. 😊

      Poista
  4. Onnea unelman toteutumisesta! <3 Ihanan näköinen kirja!

    VastaaPoista
  5. Aivan huikeaa. Arvostan, ihailen ja onnittelen lämpimästi!

    VastaaPoista
  6. Upeaa!!!Kirja näyttää ihanalta. Täytyy käydä ostamassa se :)

    VastaaPoista
  7. Kirja löytyy jo meiltä :) Huikean hieno teos ja niin sinun näköinen. Pitää tehdä juttu blogiinkin kirjastasi jossain vaiheessa. Ihania syyspäiviä <3 Terkuin, Jani / Kaikki Paketissa

    VastaaPoista
  8. Onnea kirjan julkaisemisesta. Vihdoin pääsin tänne asti tutustumaan kirjaasi, mutta mielessä ja muistissa on ollut tulla katsomaan. Toivottavasti kirja käy hyvin kaupaksi, kun olet kirjoittamisen vaivan nähnyt. Kirja kuulostaa hirmu monipuoliselta ja inspiroivalta. On ollut tosi mukavaa seurata myös instassa välähdyksiä kirjaprojektin edistymisestä.

    VastaaPoista

Jätä merkki käynnistäsi. Yksinpuhelu on tylsää... :)

Sisällön tarjoaa Blogger.