Ohjeet ja vinkit

Ohjeet ja vinkit
Ompeluohjeet ja -vinkit

Tee lapsen kanssa

Tee lapsen kanssa
Kototekoja lapsille

Sisustusteot

Sisustusteot
Koti

ABSTRAKTIA TAIDETTA PAKKAUSMATERIAALISTA

Kierrätystaidetta
Joitakin kuukausia sitten kotiimme tupsahti iso paketti kummeiltani. Koska he tekevät työkseen mökkejä ja taloja, oli paketin pakkausmateriaalina käytetty helposti ulottuvilla olevaa materiaalia: lastuja. Laatikollinen lastuja näytti kertakaikkisen viehättävältä. Päätin samantien, että tekisin niistä jotain. Hyvin nopeasti näin mielessäni vision taulusta. Olohuoneen sohvan yläpuolella oli ison taulun mentävä kohta. Tai olihan siinä taulu ollut ennenkin: mieheni ammattitaiteilija isän tekemä grafiikkatyö. Se oli kyllä hieno, mutta auttamatta aivan liian pieni tuohon kohtaan. Tuumasta toimeen!

Lastujen luonnollinen värisävy olisi ollut kotiimme aivan liian valju, joten päätin maalata ne. Spray-maalasin osan lastuista valkoisiksi, osan harmaiksi ja pienen osan mustiksi. Asettelin ne taulupohjan päälle ja liimasin kuumaliimalla kiinni. - Ei toiminut, ei. Edelleen näytti liian valjulta. Lisää väriä!

Kaapissamme oli valmiina kuparinsävyistä spay-maalia, jota oli jäänyt jäljelle pallolamppu-projektistani. Suihkin taulupohjaan kiinnitetyt lastut kuparin sävyisiksi. - Toimi! Lopputulos näytti metalliselta tai siis oikeastaan kupariselta. Lopulta päätin maalata myös alunperin valkoiseksi maalaamani taulupohjan kuparin sävyiseksi. Tarjolla ei ollut kuitenkaan ihan samaa kuparin sävyä, joten siitä tuli ruosteenvärinen. Suihkuttelin samaa sävyä pikkuisen myös lastujen päälle. Kokonaisuudesta tuli mielestäni oikein kiva. Myös taulun kehykset ja pohja ovat kierrätetyt: ne ovat peräisin taulusta, jonka olen uudistanut jo itse asiassa kerran aiemminkin.

Kierrätystaidetta


Taulu kierrätysmateriaalista
Seuraavana projektina onkin sitten sisustustyynyt: jotain mustavalkoista ja ripaus terrakottaa yhdistämään taulu ja sohva toisiinsa. :)

Ihanaa sunnuntain jatkoa sinulle! :)



21 kommenttia

  1. No hei onpa hieno!Ihan huippu idea :)

    VastaaPoista
  2. Tykkään taideteoksesta :) Siinä on yhdistetty metallinen kylmyys ja puun orgaaninen lämpö. Hyvä kombo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Piia! Juu ja meillä on lattiat semmoista vähän terrakottaan taittavaa sävyä, ni mätsää kivasti siihenkin. :)

      Poista
  3. Ihana taulu ja idea :) Jotain tuollaista voisi myös itse kokeilla. Liisa

    VastaaPoista
  4. Oho, mielenkiintoinen! Enpä olisi arvannut, mistä materiaali on peräisin! Mutta hyvältä näyttää - lämpimältä ja tyylikkäältä. :) Taulu yhdistettynä sohvan väreihin tuo ihan mieleen jonkin hiekkarannan ilta-auringossa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Veera! ♡ Ihana mielikuva. Pidän sen mielessäni näinä harmaina päivinä, kun sade rummuttelee ikkunalautoihin. :)

      Poista
  5. On kyllä upea! Ei ois tullut ekana mieleen :)

    VastaaPoista
  6. No mut kiitos! :) Aika monta juttua sulla kuitenkin tulee ekana mieleen. :)

    VastaaPoista
  7. Oi, onpa mielenkiintoinen! Väri on kyllä ihan minun mieleen. Kaikkea sinä keksitkin, tänne kun tupsahtaa, niin ei kyllä ikinä tiedä, mitä siellä on puuhailtu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kommentti! ♡ Tykkään tehdä monenmoista: kokeilla ja oppia uutta sekä ideoida. Näkyy sitten tietty täälläkin. :)

      Poista
  8. Sinustahan alkaa kuoriutua myös sisustusbloggaaja ;) ihana taulu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, siitä en tiedä, mut oon jo jonkin aikaa kyl tehnyt tällaisia piensisustusjuttuja. Kivaa vaihtelua. Ja kiitos! :)

      Poista
  9. Wau, kerrassaan upea taideteos!! Kaunis metallinhohto ja kierteiset lastut on kyllä varsin viehättävä yhdistelmä. Ja kun mainitsit niistä sohvatyynyistä, niin ihan huomaamatta suunnittelen jo mielessäni tuon lastuteeman jatkuvan tyynyn pinnassa..:) Tulipa tästä muuten mieleen, kun metallialan koulussa ihastelin aina niitä kierteisiä metallilastuja sorvia siivotessa..:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mut kiitos ihanasta kommentista! :) Ja ideasta. En ollutkaan tuosta kulmasta asiaa pohtinut. Lähinnä värejä olin miettinyt. Kiitos vinkistä, täytyypä funtsata! :) Metallilastut on varmasti kanssa tosi inspiroivia vaikka mihin. Vai onko ne minkä paksuisia ja onko terävät reunat? No, tän tyyppisiin tauluprojekteihin ainaskin sopisivat mitä mainioimmin! :)

      Poista
  10. Wau! Todellinen taideteos, josta jokainen katsoja voi löytää itselleen merkityksellisiä asioita. Kuka hiekkarantaa, mummolan vanhaa kuparipannua, iltaruskon loimua. Ihanan lämpimät värit.

    VastaaPoista

Jätä merkki käynnistäsi. Yksinpuhelu on tylsää... :)

Sisällön tarjoaa Blogger.