Ohjeet ja vinkit

Ohjeet ja vinkit
Ompeluohjeet ja -vinkit

Tee lapsen kanssa

Tee lapsen kanssa
Kototekoja lapsille

Sisustusteot

Sisustusteot
Koti

KIRJATUET SÄILYTYSLAATIKOIKSI

Tiedätkö, kuinka moni työpaikka siirtyy uusiin toimitiloihin pelkästään tämän syksyn aikana? No, en minäkään, mutta arvelen määrän olevan melko suuri. Uudet toimitilat on jeejee ja kivan freshi juttu. Melko usein muuton yhteydessä kuitenkin uudistetaan kertaheitolla kaikki: ei kai me nyt näitä vanhoja toimistokalusteita sinne uusiin, hienoihin tiloihin viedä, eihän! – Niinpä. 

On ihan ymmärrettävää, että kalustusta täytyykin välillä uusia, mutta entäpä sitten ne vanhat? Oma epäilykseni on, että laadukkaita, ajastaan jääneitä, toimistokalusteita ja -tarvikkeita menee vielä tänäkin päivänä ihan hirmuiset määrät suoraan kaatopaikalle. Korjatkaa, jos olen väärässä – olisin sitä erittäin mielelläni. Muutama viikko sitten olin kuitenkin todistamassa epäilykseni paikkansapitävyyttä. 




KIERTOON VAI ROSKALAVALLE?

Pääsin käymään toimistorakennuksessa, joka oli jäänyt hiljattain tyhjilleen ison yrityksen siirryttyä uusiin toimitiloihin. Käynti autiossa toimistorakennuksessa toi väistämättä mieleen jännitysleffan: taatusti jossain kulman takana lymyilisi pahiksia ja entisestä pomon huoneesta löytyisi pari ruumista. No, onneksi mitään noin dramaattista ei sentään tullut vastaan, mutta muuta kylläkin: kasapäin toimistopöytiä, -tuoleja ja hyllyjä. Kaikki jäljelle jäänyt oli vapaata riistaa – ja jollei kukaan niitä huolisi, joutaisivat kuulemma roskalavalle. Osa sinne olikin jo päätynyt. 

Jäin vain miettimään, että eikö noille huonekaluille tai niiden jatkojalostamiselle oikeasti olisi paikkoja ja ottajia? Ymmärrän kyllä, ettei esimerkiksi pöytäkoneelle tarkoitettu työpöytä näppistasoineen ole läppäriaikakautena enää hurraahuutoja aiheuttava löytö. Olisihan siinä silti paljon hyvää materiaalia hyödynnettäväksi jollekin. Rivien välistä ymmärsin, että kalusteiden oikeaoppinen kierrättäminen on hinnoiteltu niin korkealle, että kaatopaikka on yrityksille houkuttelevampi vaihtoehto. – Melkoisen typerää sekin, jos sen seuraukset ovat tätä luokkaa.



TOIMISTOTARVIKKEIDEN UUSI ELÄMÄ

Jotta tämä ei nyt menisi pelkäksi paasaamiseksi, niin, hypätäänpä postauksen DIY-osioon. Vaikka olin kalusteiden kohtalosta järkyttynyt, en voinut välttää ihan hillitöntä pientä innostuksen puhinaa: minähän olisin mieluusti rahdannut kotiin puolet toimiston irtaimistosta! Koska siihen ei kuitenkaan ollut mahdollisuutta, nappasin mukaani sen verran kuin käsissäni pystyin kantamaan. Lähitulevaisuudessa on siis luvassa muutamia postauksia toimistotarvikkeiden uudesta elämästä. Tässä ensimmäisessä postauksessa perinteiset, metalliset kirjatuet saavat uuden elämän säilytyslaatikoina.

metallinen säilytyslaatikko
metallinen säilytyslaatikko
PEHMEÄÄ JA EPÄSYMMETRISTÄ

Ideani kierrätystekemiseen saavat alkunsa oikeastaan kahdella tapaa: joko ideajohtoisesti, jolloin etsin keksimääni ideaa varten materiaalin tai sitten materiaalivetoisesti, jolloin keksin käytössä olevalle materiaalille uutta käyttöä. Hylätystä toimistosta nappasin mukaani muutamia tarvikkeita, joiden materiaalissa tai muodossa oli jotain kiehtovaa. – Kirjatuissa (onpas ärsyttävä sana: luen sen tässä itsekin koko ajan niin kuin tuossa puhuttaisiin jostain, joka on kirjattua) oli molempia. 

Napatessani niitä mukaani kasan (onneksi olin kaukaa viisas ja otin parillisen määrän), minulla ei ollut vielä minkäänlaista ajatusta, mitä tuista tekisin. Metalli on kuitenkin mukava materiaali ja sille löytyy yleensä helposti käyttöä DIY-sisustusprojekteihin liittyen. Pyörittelin kirjatukia käsissäni ja ensimmäinen ajatuskseni oli hylly: poraisin tukiin reiät ja kiinnittäisin kirjatuet esimerkiksi laudan pätkään hyllytasoiksi. – Olisi taatusti kivan näköinen: tummaa puuta vaikka taustaksi. Hautasin idean kuitenkin turvallisuussyistä: kirjatukien reunat ovat sen verran terävät, että onnettomuusriski ohi viipeltävän 3 veen suhteen olisi liian suuri. 

Lopulta päädyin säilytyslaatikkoideaan: laatikoille on aina käyttöä ja spray-maalilla niistä tuli aika hauskan näköiset. Halusin tehdä kuvioinnista pehmeää ja vapaalla kädellä tehdyn näköistä, raidatkin halusin tehdä aavistuksen eripaksuisiksi - säntillisen ja kovan metallin vastapainoksi. En ole muuten ainakaan toistaiseksi liimannut tukia yhteen – ihan vain sen varalta, että satun keksimään niille vielä uuden funktion tai haluan muuttaa laatikoiden ulkonäköä vaihtelemalla paloja päikseen. Laatikoita kun ei kuitenkaan niin paljoa liikutella, niin pysyvät kasassa noinkin. 

omatekoinen säilytyslaatikko

Säilytysboksien sisällöksi soveltuu selkeästi parhaiten kova ja muodoltaan leveähkö materiaali. Langat ja puikot pilkistelevät ulos laatikoiden kulmista. Meillä kuopus tykkää katsella vielä ihan perinteisiä DVD:eitä ja niinpä toinen laatikoista sai heti sisuksiinsa leffoja ja lastensarjoja. Toinen boksi on varattu CD-levyille - niitäkin meiltä löytyy. Eli näihin viittaavat laatikoiden "kuuntele"- ja "katsele"-tekstit. Niin ja tulipa tuossa todettua, että taidanpa sittenkin liimata laatikon osat toisiinsa: 3 veen kaiveltua levyjään ulos boksista, oli laatikko luonnollisestikin hetkessä osina. ;) 

NUPPU PRINT -ARVONNAN TULOKSET

Lupailin Nuppu Print Companyn arvontatuloksia viikonlopuksi. - Venähti maanantaille. Pahoittelut! Tässäpä ne nyt sitten ovat. Vapaavalintaiset 2 metriä suloista Nuppu-kangasta saa Sirpa Kartesalo ja kaksi omavalintaista (pieni ja iso) muistikirjaa Katri Värto. Paljon onnea voittajille ja lämmin kiitos kaikille osallistujille! 

KIITOS, IHANAT! :)
Erityiskiitokset ihanista kommenteistanne arvonnan palautekohdassa! - Oletin, että ehkä muutama lukijani vastaisi jotain. Kuinka väärässä olinkaan! Kaikista osallistuneista 53 oli jättänyt palautetta - ja kertakaikkisen ihanaa sellaista! Olen täysin tyypertynyt ja häkeltynyt kauniista sanoistanne. Kiitos ja ihanaa, että olette siellä ja seuraatte ja tykkäätte! :) Otan tosi mielelläni vastaan palautetta ihan milloin tahansa - samoin postaustoiveita tai juttuideoita saa vapaasti heitellä milloin tahansa. Kaikki kommentit myös ilahduttavat aina ja vastaan jokaikiseen.

P.S. Alimmassa kuvassa näkyvä tytön mekko on myös tekosiani. Siihen liittyen tein aikanaan ohjeistusta järkevään lastenvaateompeluun. Postaus löytyy täältä, mikäli aihe kiinnostaa tai haluat nähdä mekon kokonaisuudessaan. Tämän aasinsillan kautta päästäänkin blogiviikkoni muihin teemoihin: luvassa on pitkästä aikaa lastenvaatepostausta. Loppuviikon puolella jossain kohtaa, kunhan ehdin ensin tekemään ne vaatteet... :)

Mukavaa viikkoa juuri sinulle, joka istut siellä ruudun toisella puolen ja lueskelet tätä postausta! 

Piditkö postauksesta? Liity blogini seuraajaksi, jollet jo ole! Saat tiedon uusimmista postauksistani esimerkiksi tykkäämällä FB-sivustani tai seuraamalla blogiani Instagramissa. Löydät blogini myös Bloglovinista. Blogillani on myös oma Youtube-kanava,Kototeko-tube, jonne kokoan mm. tekemiäni ohje- ja vinkkivideoita. 


10 kommenttia

  1. Voi ei, menevätkö tavarat oikeasti kaatopaikalle?! :( Höh! Tämä laittoi miettimään, miten käy kauppojen somisteille ja huonekaluille uudistusten yhteydessä. Tai ravintolat ja kahvilat - ainahan jossain on jokin liiketila uudistunut ja julkiset tilat ovat kuitenkin vain pieni osa kaikkien toimistojen ja muiden tilojen joukossa.

    Tylsät kirjatuet saivat kyllä kivan uudistuneen ilmeen! Hieno muutos! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä! :( Mut varmasti löytyy hyviäkin esimerkkejä. Ja nimenomaan: ainahan joku uudistuu ja muuttaa. Kierrätyskelpoista tavaraa on taatusti tosi paljon. Enenevässä määrin kyl isoissa organisaatioissa on vähintään kourallinen ympäristötietoisia ihmisiä (kuten Madam BC, kommentti alla), jotka tuovat valoa pimeyteen. :) Kiitos kivasta kommentista! :)

      Poista
  2. Kekseliäs idea. Pääsispä joskus itsekin penkomaan tuollaista aarreaittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! No näitähän varmasti riittäisi, kun vain tietäisi... :)

      Poista
  3. Kyllä ne tuntuu edelleen vaan kaatopaikalle menevän... Ja niin turhaan! Olin työpaikassa jossa toimisto haluttiin uudistaa brandiväreihin. Se ei ollut edes sellainen paikka jossa asiakkaat kävisi vaan tehtaan oma myyntireskontra/kirjanpitotoimisto ja "vanhat" kalusteet piti uusia vain siksi, että saadaan brandivärejä. Pihaan tuli siirtolavoja, mukaan sai ottaa työntekijät mitä halusivat, mutta eihän niitä sieltä montaa lähtenyt. Ulkopuolelle asiasta tuskin kerrottiin, siirtolavalle päätyi hirmuiset kasat mm. Martelan konttorituoleja. Oikeastiko niitä ei kukaan olisi tarvinnut?

    Eikö se olisi halvempaakin jakaa tavaraa pois vaikka ilmaiseksi kuin maksaa kaatopaikkamaksuja? Lehteen ilmoitus, että toimistotavaraa niin saa hakea, ei se nyt kovin vaikeaa ole kun ei niiden perään varmastikaan tarvii vahtia kun kaatopaikalle ovat kuitenkin menossa. Jotenkin tuntuu asenne vain olevan, että ennemmin kaatopaikalle kuin antaa ilmaiseksi jollekin. Se tavaran saajahan voi vaikka hyötyä siitä jotenkin! Se voi vaikka myydä sen jollekin!

    Tuo asenne pitäisi saada pois kokonaan ja päästä ajatukseen, että hyvääkin voi tehdä ja ilmaiseksi voi antaa, mutta tiukassa taitaa istua. :(

    Hienot laatikot sait kuitenkin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, kuulostaa kyl holtittomalta! :( Brändiuudistuksetkin voi tehdä vastuullisesti. Vaatii vain vähän viitseliäisyyttä. Kalusteiden lisäksihän uusiksi menee silloin paljon muutakin: käyntikortit, kirjekuoret, esitteet, mahdolliset valomainokset jne. Ongelmana noissa jälkimmäisissä on se, et yritykset ei tietenkään halua, et heidän logoillaan varustettuja kuoria ym. käyttää joku muu. Mut aika usein kyl päiväkodeissa näytään käyttävän piirustuspapereina firmojen vanhoja logollisia papereita. Se on ihan hyvä ratkaisu. Mut joo, tästä aiheesta voisi kyl herättää keskustelua julkisesti enempikin. Kiitos kun osallistuit keskusteluun! :)

      Poista
  4. Kekseliäät laatikot! TOIMII :)

    Toimistojen muuttamisista aasinsilta omaan kokemukseen: Kun eräs entinen työpaikkani muutti, meinasi mieleni järkkyä ihmisten asenteista. "Uusi toimipiste, kaikki kalusteet vaihtoon! Milloin tulee roskalava? En kuskaa näitä mihinkään! Kaikki pois vaan!" Järkyttävä määrä kamaa ja kaikkea turhaa jokaisen työhuoneessa.. Sydämeen pisti ajatuskin kuinka paljon käyttökelpoista materiaa oli kaatopaika-uhan alla :( Listasin koko talolle ohjeet kuinka hävittää turha tavara pois oikeaoppisesti (erilaiset kierrätysmahdollisuudet) ilman vielä hyvä viedään kaatopaikalle. Listaa kiiteltiin - tyypit ei edes tiennyt esim. SER-keräyksestä </3 Ideoin myös "ota tästä"-pisteen, josta kuka vain ohikulkija saattoi hakea ilmaiseksi sisustus-, toimisto- ja kahvihuonesälää :) Olen vieläkin pitkän ajan jälkeen mielissään pisteen toimivuudesta. Valtava määrä tavaraa löysi uuden käyttäjän/omistajan ilman et mitään meni roskiin.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja wau! Oletpas toiminut esimerkillisen hienosti! Täydellinen osoitus siitä kuinka muutos lähtee yksilöistä. ♡

      Poista
  5. Hei, vaikka oletkin jo kertonut blogisi tarinan aiemmin, olen silti antanut sinulle palkinnon/tunnustuksen. :) Käyhän kurkkaamassa: http://craftcandidate.blogspot.fi/2016/09/blogger-recognition-award_22.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tunnustuksesta! :) Olen näihin tällaisiin vähän nihkeästi lähtenyt mukaan, kun olen tarkka siitä, että blogini sisältö on diy-aihepiirin sisältä. Tää on kyl aikas kiva. Jos suinkin ehdin, katsellaan... mukavaa syksyä sinulle! :)

      Poista

Jätä merkki käynnistäsi. Yksinpuhelu on tylsää... :)

Sisällön tarjoaa Blogger.