Ohjeet ja vinkit

Ohjeet ja vinkit
Ompeluohjeet ja -vinkit

Tee lapsen kanssa

Tee lapsen kanssa
Kototekoja lapsille

Sisustusteot

Sisustusteot
Koti

VIISI IDEAA HUOPAOMPELUUN

huopaompelu
Mikäli olet seurannut blogiani viime talvesta saakka, et ole voinut välttyä "hulluna huopaan" -teemaltani. Huopa on nahkan lisäksi yksi ehdoton suosikkimateriaalini. Sitä on mukava ommella, se soveltuu todella moniin käyttötarkoituksiin ja koko sen olemus huokuu lämpöä ja pehmeyttä. Jälkimmäisistä perusteista johtuen huopaompeluni päättyivät kevään korvalla. Jotenkin huopa vain mielestäni istuu paremmin viileään ilmaan. Näin ilmojen viiletessä ja syksyn edetessä halusin koota yhteen viime talvena tekemiäni huopaompeluksia teille iloksi ja inspiraatioksi. Postauksen lopussa on linkki aiemmin kirjoittamiini huovan ompeluvinkkeihin.

Huopa taipuu vaivatta erilaisiksi säilyttimiksi, alusiksi, pussukoiksi ja laukuiksi. Huovasta tehdyt kodin piensisustamiseen tai ruokahetkiin liittyvät jutut soveltuvat mielestäni todella kivasti pieniksi lahjoiksi tai niiden osiksi. Ei, en mainitse vielä sitä j-kirjaimella antavaa juttua! (Lähes äänettömästi kuiskaten: vaikka soveltuvat ne kieltämättä tosi kivasti lahjoiksi siihenkin liittyen...) - Nautitaan kuitenkin vielä hetki syksystä. :)

Olen käyttänyt omissa huopaompeluksissani pääosin Taito Uusimaalta saamaani Green Craft -kierrätyshuopaa, joka on materiaalina aivan verraton. - Se ei veny, eikä vanu ja kestää myös pesun. Osan huopahommistani olen tehnyt Jämsän huopatehtaalta hankituista huovan leikkuujätteistä.




1. PANNUJEN JA MUKIEN ALUSET

Teepannun ja -mukien aluset olen tehnyt hiiripino-nimisellä (edelleenkin todella hupaisa nimitys!) punontatekniikalla. Punontaohje on peräisin Taito Uusimaan kirjasta nimeltään Kierrätä ja sisusta - kierrätyshuovasta ja muusta. Aluset on punottu huopanauhasta.

Alkuperäiseen postaukseen pääset tästä.

Green craft -kierrätyshuopa
pannun aluset huovastaGreen Craft -huopa
Alla olevat pannunaluset ompelin huovan leikkuujätteistä. Sain niitä ennen viime joulua monta pussillista ihanalta kummitädiltäni. Katselin pitkään kiemuraisia kuvioleikkuujätteitä ja kiinnostuin niistä heti. Niistä syntyikin kaunis pinta pannunaluseen. Vai mitäs tuumaat? Tämän pannunalusen alkuperäispostaus löytyy täältä.

pannun aluset huovassta

2. PIPOPIPOT

Täytyy myöntää, tästä ideasta olen itsekin pikkuisesti ylpeä. Se on toteutusvinkkelistä äärimmäisen yksinkertainen, mutta ideana vain jotenkin hauska ja säilyttimenä kivan näköinen. Siispä pipon muotoinen pipon säilytyspussukka. - Tosin meillä nuo ovat olleet seinällä kyllä kesäajankin ja palvelleet myös lippisten ja kesähattujen säilyttiminä. Tein omat pipopiponsa kummallekin lapselle. Alkuperäinen postaus löytyy täältä.

pipojen säilytyspipo

pipopipot huovasta
3. LEHTIKORI

Jämäkkä ja paksuhko huopa soveltuu mainiosti materiaaliksi erilaisiin säilyttimiin. Tämä lehtikori on on vain yksi mahdollinen malli ja ei ehkä se kaikkein yksinkertaisin. Olen nimittäin koonnut korin yhteen ommelluista huopanauhasuikaleista. Ne muodostavat kukin oman kujansa, jonka sisällä on jämäkkyyttä tuomassa muotoon taivutellut grillivartaat. Sisustusaiheiset lehtini pitävät tätä tekemääni säilytyskoria päämajanaan edelleenkin. - Toimiva ratkaisu siis! :) Alkuperäisen postauksen ohjeineen löydät täältä.

lehtikori huovasta
lehtikori kierrätyshuovasta

4. LAUKUT

Tämä laukku syntyi huovan leikkuujätteistä. Innostuin huovan letittämisestä ja laukku syntyi oikeastaan lettien ympärille. Laukkuun käyttämäni huopa oli koostumukseltaan pehmeää ja tulipahan ainakin todettua, että pehmä huopa kestää hyvin heikosti ratkomista: kassi venähti ikävästi muutamasta kohdasta. Tuli siitä silti ihan kelpo kannin. Aluperäiseen postaukseen pääset tästä.

huopalaukku


5. SÄILYTYSPUSSUKAT 

Säilytyskori tai pussukka pikkuisille kynttilöille, työn alla olevalle neuleelle lankakerineen tai vaikkapa kukkapurkin päällinen. Huopa on ihana materiaali kaikenlaisille säilyttimille. Huopaan on helppo ommella muoto ja se myös pitää muotonsa ryhdikkäästi. Alla olevan, yksinkertaisen säilytyskorin ompelin poikani opettajalle kevätjuhlalahjaksi tai sen osaksi. Sen sisään sujahti kivasti viehkosti tuoksuva laventeli. Kortti on kierrätetty Ihana-jogurttipurkista. Alkuperäiseen postaukseen pääset tästä.

säilytyskori huovasta

säilytyskori huovasta
Ja lopuksi linkki alussa mainitsemaani postaukseen, jossa saat vinkkejä huovan ompeluun

Voin luvata, että tämä ei jää tähän. Saatan jo tuntea huopahulluuden kytevän kutkutuksen jossain tuolla pinnan alla. Ihan pian se ottaa valtaansa. Tiedän sen. H-hetki lähestyy... Palataanpa siis huopa-asioihin uudestaan vielä tässä syksyn mittaan! :)

Huomasitkos muuten, että blogissani on käynnissa ihastuttava arvonta yhteistyössä Nuppu Print Companyn kanssa. Käypäs osallistumassa! Ja jollet vielä ole huomannut, niin blogistani löytyy myös päivittyvä koostu syksyn kässätapahtumatärpeistä. - Kurkkaapas ja merkkaa kalenteriin mieluisimmat.

P.S. Kylläpä huomaa kuvista, mitkä on otettu valoisaan vuoden aikaan ja mitkä taas hämärään. Uuh... miten tästä edessä olevasta oikein selvitään taas?! 


Mukavaa tiistaipäivää! :)

2 kommenttia

  1. Kätevää! Mistä löydät huopaa? Siihen harvemmin törmää oikein missään ja kun törmää niin hinnan takia jääkin sinne. :(

    Nuo pipopipot on hauska idea! En tosin pääse yli siitä asiasta, että jonkun naulakko näyttää tuolta... :D Meidän on vaarassa tippua seinältä painolastinsa takia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä saa kaikista Taito-keskuksista ja tilattua suoraankin ainaki Taito Uusimaalta. Muistelen et tuo kierrätyshuopa ois ihan kohtuullisen hintaistakin. Ja kiitos! Naulakosta: lohdutan sen verran, et kuvaustilanne ei aina vastaa reaalielämää... ;) mut kuvana on pikkuisen nätimpi noin kuin täyteen ahdettuna - mitä on nytkin. :)

      Poista

Jätä merkki käynnistäsi. Yksinpuhelu on tylsää... :)

Sisällön tarjoaa Blogger.