Ohjeet ja vinkit

Ohjeet ja vinkit
Ompeluohjeet ja -vinkit

Tee lapsen kanssa

Tee lapsen kanssa
Kototekoja lapsille

Sisustusteot

Sisustusteot
Koti

PÄINVASTOIN-SISUSTUSTYYNYT ÄIDILLENI


sisustustyynyt
Joululahjapostaukseni. Nythän on siis suorastaan valinnan vaikeus, että mistä aloittaisin! ;) Tämän joulun osalta en voi käsityösaavutuksilla hurrata. Kuten edellisessä postauksessa kerroin, ajan puutteen ja väsymyksen vuoksi säästin itseäni ja tein joulua varten itse vain hyvin minimalistisesti: muutaman säilytyspussukan ja nämä äitini tilaamat sisustustyynyt. Niin ja jonkin verran myös sisustusjuttuja kotiin, kuten tämän vanhasta nahkatakista tehdyn modernin kuusiryijyn

Äitini toiveena oli, että tekisin päällisistä tuollaiset pötkyläisen malliset vanhojen auringon haalistamien tyynynpäällisten tilalle. Muutoin sain täysin vaapaat kädet. Tällaiset niistä sitten tuli. - Päinvastoin tyynyt. :) 


sisustustyynyt
sisustustyynyt
Vaalean sohvan ja mm. tummansinistä ja -punaista sisältävän itämaishenkisen maton kanssa parhaiten yhteensopivin väri oli mielestäni juurikin tumma sininen (kuvissa näyttävät nyt aavistuksen vaaleammilta kuin luonnossa). Lisäksi halusin tyynyihin kuosia, joka sopisi tunnelmaltaan yhteen itämaisen maton kanssa. Tyynyjen ilmeen viimeistelin kiiltävästä, kierrätetystä tikkikankaasta itse tekemälläni terenauhalla.

Yksivärinen kangas on napakkaa puuvillaa, kuosillinen kangas sisälsi jotain keinokuituakin, eikä sille suositeltu ollenkaan vesipesua. Otin kuitenkin riskin ja pesin myös kuosikankaan etukäteen, jotta sen voisi pestä jatkossakin. - Hyvin se selvisi hienopesusta. Kumpikin kangas on Eurokankaasta.

sisustustyynyt
sisustustyynyt
Vuosi alkaa lähestyä loppuaan. Jos suinkin ehdin, teen vielä koosteen kuluneesta blogivuodestani. Siihen on mahtunut kyllä ihan hirmuisesti kaikenlaista! Niin joo, uhkasin pitää bloggaustaukoa. Noh, tässäpä sitä nyt sit ollaan taas... Mut kyllä sille lasten kirjalle aion silti antaa aikaa. Bloggailen sillä tahdilla, kun kivuttomasti ehdin. Ja nyt ehdin. Kivuttomuus sen sijaan on ehkä pikkuisen liikaa luvattu: kyllä se viimeistään aamulla töihin herätessä kirpaisee... kello on siis nyt puoli kaksitoista, enkä ole käynyt vielä edes suihkussa.

Mikäli tykkäät sisustusjutuista, niin kurkkaapa myös äskettäin tekemäni sisustustyyny, jonka materiaalina toimi vanha judopuku! Tämän vuoden aikana olen tehnyt aika paljon omatekoista piensisustamista. Ohessa muutamia muitakin esimerkkejä. Suurin osa tai oikeastaan kaikki tehty kierrätysmateriaaleista.

DIY-valaisin rikkoutuneesta maljakosta ja jalkalampusta
Hulluna huopaan: siitä tuli lehtikori
Pipoille pipot
Abstraktia taidetta pakkausmateriaalista

Toivottavasti joulusi oli mukava ja sait levättyä ja kerättyä voimia alkavalle uudelle vuodelle!

Ihanaa uutta vuotta - mikäli ei ehditä jutustelemaan ennen sitä! :)

4 kommenttia

Jätä merkki käynnistäsi. Yksinpuhelu on tylsää... :)

Sisällön tarjoaa Blogger.