Joulu

Joulu
Joulu

Helpot ja nopeat

Helpot ja nopeat
Helpot ja nopeat

Käsityöharrastaminen

Käsityöharrastaminen
Käsityöharrastaminen

DIY-VAIHTARIT: TEIN KIERRÄTYSLAUKUN, SAIN AJELEHTIVILLE KENGILLE KODIN

Kun harrastusompelijalta pyydetään tilaustyötä, ollaan jännän äärellä. Astetta jännittävämmäksi yhtälö menee siinä kohtaa, kun spekseiksi sanotaan: "saat vapaat kädet, luotan tyylitajuusi". Ainoat kriteerit olivat kierrätysmateriaalien käyttö, tummahko väri ja läppärin mentävä koko. Niin ja se, että lopputuleman pitäisi olla laukku. Koska ajatus laukun laskuttamisesta tuntui oudolta, pyysin tilaajaa tekemään minulle vastavuoroisesti jotain, mille minulla olisi tarvetta. Eteisen kaaosta taltuttamaan syntyi The Little Village -blogin Satu-Johannan taitavissa käsissä tyylikäs kenkien säilytyskori.

Ensireaktioni laukun tilauksesta oli innostus: "Wau, tämähän on suorastaan kunnianosoitus! Ilman muuta lähden mukaan!" Ensireaktion laahuksena kasvoilleni lätkähti kuitenkin epäilysten armeija: "Entä, jollen osaakaan? Mitä, jos siitä tuleekin ihan kauhea ja ennen kaikkea, jollei siitä tulekaan mieluisaa. Sanoisi vain muodon vuoksi, että "ihan kiva". 

SULLE

Epäilyksistä tokennuttuani aloin fiilistellä laukun tilaajaa: The Little Village -blogin Satu-Johannaa. En tunne häntä kauhean hyvin, pikkuisen kuitenkin. Joitain selkeitä luonnehdintoja pystyin poimimaan suunnittelutyöni tueksi: hauska persoona, hyvä tyylitaju ja selkeän, suht pelkistetyn designin ystävä, mustavalkoisuus selvästi lähellä sydäntä. Siispä: ei liikaa yksityiskohtia, ehdoton ei romanttiselle hörhellykselle. - Tyylikästä, melko pelkistettyä ja jotain kivaa pientä jujua. 

Materiaaliksi valikoitui hyvin nopeasti miesten puvun takki. - Laadukas ja ryhdikäs materiaali, joka on kuin luotua laukkuihin. Vähän vielä luonnetta lisäämään mustaa nahkaa vanhasta nahkatakista ja läpän kiinnitystä varten vanha vyö UFF:lta. Laukun tukimateriaalina käytin vanhan päiväpeiton tikattua vanua ja soljet kierrätin käyttämättömänä lojuvasta käsilaukustani. Jollei tätä voi kutsua kierrätysompeluksi, niin mitä sitten! :)

Kierrätysompelussa pidän erityisesti siitä, että kokonaisuus rakentuu jonkun valmiin yksityiskohdan ympärille. Laukun lähtökohdaksi valitsin takin taskun. Taskua nostin sitä esiin vielä ompelemalla sen päihin pienet nahkaiset yksityiskohdat. Toinen kohta, missä hyödynsin olemassa olevaa, oli laukun läppä, joka on tehty takin hihasta. Mielestäni se suorastaan huusi tulla osaksi laukkua nappeineen päivineen. 

Kierrätysnahkaa käytin taskun päiden lisäksi läpän sisäpuolella, laukun takaosan sisäpuolella sekä hihnan kiinnityskohdissa. Mielestäni nahka tuo laukkuun paitsi arvokkuutta, myös sopivasti ryhtiä. Viimeisenä silauksena ompelin laukun sisäpuolelle wanna be -tuotemerkin "Gassi by Kototeko".

Tällainen siitä sitten tuli. Ja ei, se ei saanut tuomiokseen sanoja "ihan kiva". *Helpotuksen huokaus. Vastaanotto oli: "aivan ihana" ja mikä parasta, laukku on kuulemma päivittäisessä käytössä. *Sisäinen hymiöni leimahti liekkeihin.

Laukku kierrätysmateriaalista
Gassi ja sen omistaja: The Little Village -blogin Satu-Johanna.
Laukku miesten puvun takista.
Rakensin laukun kahden valmiin yksityiskohdan ympärille: materiaalina käytetyn takin taskun sekä hihan. Yksityiskohdissa hyödynsin vanhan nahkatakin nahkaa.

MULLE

Ja voi, miten ilahduinkaan saatuani Satu-Johannan paketin! Siis ihan äärettömän hieno: tyylikäs ja kaksi erilaista ilmettä tuovat variointimahdollisuuden. Huopa on materiaalina ihan suosikkini. Se on ihanan pehmeää, mutta kuitenkin jämäkkää ja siinä on ihanaa lämpöä. Säilytyskori koostuu kahdesta osasta: huopakuoresta ja sen sisään pujotettavasta, erillisestä pussista. Pussi on valmistettu vanhasta rullaverhosta. Se on materiaalina ihan loistava, koska kengistä kuitenkin irtoaa aina jonkin verran likaa ja verhomateriaali kestänee kuitenkin kostealla pyyhkimisen. Kori on kapeaan eteiseemme juuri sopivan kokoinen ja tuo juuri sitä toivomaani järjestelmällisyyttä. Nyt loppui lasten kenkien ajelehtiminen. - Kiitos, Satu, vielä kerran! :)

Säilytyskori huovasta ja vanhasta rullaverhosta

Säilytyskori huovasta
Kenkien säilytyskori by The Little Village
Siihen loppui lasten kenkien ajelehtiminen pitkin eteisen lattiaa, jes!
Tämä oli äärettömän kiva projekti ja siitä jäi hyvä mieli. Käypä kurkkaamassa myös Satu-Johannan postaus tästä projektista (postaus tulee keskiviikkoillan aikana). Jollei blogi ole sinulle entuudestaan tuttu, niin käy ihmeessä vierailulla. The Little Villagen tee se itse -sisustusjutut on ihan huippuja - Pelle Pelotonmaista kekseliäisyyttä yhdistettynä tyylikkääseen ulkomuotoon.

Ja hei, jos joku teistä bloggareista/Instaajista intoutuu tekemään DIY-vaihtarit jonkun toisen kanssa, niin heitänpä tähän alle tuon tekemäni tunnarin. Se on ihan vapaasti käytettävissä, olkaapas hyvä. 
Muoks. Jos innostutte tekemään näitä vaihtareita, ni lykätkääpä Instassa kuvan yhteyteen #Diyvaihtarit, ni voi sit kootusti jostain katsella.

Mukavaa keskiviikkoa! :) 





26 kommenttia

  1. Teilläpä on ollut hauska vaihtariompelu :). Nuo nahkayksityiskohdat on ihan piste iin päällä tuossa laukussa. Ja tuollaiselle kenkä- (tai pipo/hanska)syöpölle olisi meidänkin eteisessä tarvetta.

    Toiselle ompeleminen on kyllä ...hm... haastavaa, hauskaa, mielenkiintoista, stressaavaa ja kaikkea mahdollista :). Itse mietin joskus tällaista vaihtarijoululahjaompeluhässäkkä-haasteen järjestämistä, mutta jäi sitten muiden juttujen jalkoihin :). Olispa kiva, jos tämä sinun juttusi jatkaa elämäänsä bloggaajien keskuudessa :). Olis hauska seurata, vaikka itse en taitaisi uskaltaa nyt osallistua ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kiva projekti kyllä! Minusta tällainen osaamisen vaihtaminen on muutenkin ihan hirmuisen kiva juttu. Sitä pitäisi enemmänkin harrastaa. Vaan tosiaan, onhan se hirmu jännää tehdä jotain toiselle. Helposti siitä kyl ottaa myös isot stressit. Itselläni stressi tosin lähti pois siinä kohtaa, kun sain idean valmiiksi. Toisen kerran toki jännitti siinä kohtaa, kun Satu-Johanna avasi lähettämääni pakettia. :)

      Poista
  2. Siis tuommonenhan on tosi hauska juttu - diy-vaihtarit. Upean laukun teit ja tyylikkään korin vaihdossa sait! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Suosittelen lämpimästi tällaisia vaihtareita. :)

      Poista
  3. Uijui, tällasta "blog swap"-meininkiä oon kaivanutkin! Valtameren toisella puolellahan on paljonki diy-bloggaajien tällaisia haasteita vaihtoina tai jopa rinkeinä! :) oon niitä seurannut mustat sukassa ja miettinyt et miksei sama ole rantautunut suomalaisille bloggaajille? Ehkä nyt, tästä se alkaa..?! :D

    Ja hieno lopputulos! Peukutan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolla noissa FB:n ompelurymissähän on kyllä ollut jotain ompeluvaihtohommia, mut blogeissa en muista juuri nähneeni. Olisi kyl kiva, jos yleistyisivät. Ja kiitos! :)

      Poista
  4. Kiitos Sanna vielä kerran :) Tykkään kyllä ihan huisisti! Ja läppärikin tykkää, kun on lämmin laukku! Tuolta voi käydä lukemassa samanlaisen stoorin toisin päin :D http://www.thelittlevillage.fi/2016/01/diy-vaihtarit-jannitysta-ja-ihastusta.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eipäs kestä! Kiitos vaan itelles. Vielä kerran. :)

      Poista
  5. Mahtavat jutut ja vaihtarit on kyllä hieno juttu :)

    VastaaPoista
  6. Mahtavat jutut ja vaihtarit on kyllä hieno juttu :)

    VastaaPoista
  7. Hienosti toteutettuja kierrätysideoita molempien tarpeisiin, terkuin Suska KoivulaDesignesta.

    VastaaPoista
  8. Hauska projekti! Voin niin hyvin kuvitella nuo tuntemukset, meinaa tulla hikikarpalot otsalle jo ajatuksesta :D Mutta todella hienon laukun teit ja hienon vaihtarinkin sait. Kiva idea! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Paulina! Hikikarpalot onneksi kuivuivat siinä laukkua tehdessä eli itselläni se stressi ajoittui ainoastaan projektin alkuun - sekä siihen hetkeen, kun Satu-Johanna availi pakettiaan... :)

      Poista
  9. Aivan upea idea tuo vaihtarihomma ja lopputulokset myös!

    VastaaPoista
  10. Ihanat vaihtarit ja mikä idea!! Tuo sun tekemä laukku on ihan supertyylikäs ja erityisesti ihastelin noita nahkaisia yksityiskohtia. Oon haaveillut laukun ompelemisesta, mutten lle oikein uskaltanut ryhtyä siihen puuhaan. Ehkä nyt inspiroidun tästä. Tänään näin muuten sattumoisin kirppiksellä kirkkaanpunaisen (!!!) nahkatakin ja ajattelin heti laukkuprojektia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sinikka! :) Minusta laukkujen ja pienempienkin pussukoiden tekeminen on kivaa. En ikinä käytä mitään valmiita malleja tai kaavoja. On hauska fiilistellä ja tehdä ihan omaa designia. Laukkujen tekemisessä on myös sellainen kiva puoli, että niiden kohdalla ei tartte ikinä stressata siitä, että sopiiko se päälle, istuuko vai jääkö väljäksi väärästä kohdasta. Että joojooo, suosittelen kokeilemaan, se on kivaa! :) Koneelta toki vaatii jo jonkin verran, koska siinä tulee väkisinkin myös aika paksuja ompelukohtia. Hae ihmeessä se nahkatakki pois sieltä! Itsellänikin on kaapissa mieheni äidin puolison vanha, vähän patinoitunut tummahkon punainen nahkatakki odottamassa leikkelyä laukuksi, clutcheiksi jne.

      Poista
  11. Tyylikäs laukku, ihan hittikamaa! Nahka sopii tuohon niin hyvin.

    Toiselle ompeleminen on haastavaa ja palkitsevaa. Jonkin verran olen tehnyt tilaustuotteita, ja aina niissä on se jännitysmomentti potenssiin sata. Onneksi mun ystävät osaavat sanoa ihan suoraan, jos joku meni vikaan. Sitten korjataan. Vaihtarit onkin tosi hyvä idea. Tehtiin tätä aikoinaan mun kampaajakaverin kanssa, minä ompelin hänelle ja hän sitten leikkasi mun tukkaa. Se oli aika winwin-tilanne. Ystävä vaan meni sitten muuttamaan sinne etelään, joten vaihtarit kuivui.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Hanna! No se on hyvä, jos asiakaskunta on suorasanaista. Ei tartte arvailla, että meniköhän kuitenkin metsään oikeasti. Tuohan kuulostaa ihan loistavalta diililtä. Ompelua voi vaihtaa siis hyvin muuhunkin palvelukseen. Täällä Helsingissähän on (tai ainakin oli) ihan sellainen nettipalvelukin kuin Stadin aikapankki. Sen ideana oli juuri palveluiden vaihtaminen ilman rahaa. Joku ulkoilutti jonkun koiraa ja sai vastineeksi vaikka jonkun toisen pesemään ikkunat. Siinä ei siis vaihdettu palveluksia päikseen, vaan on/oli isompi systeemi. En tiedä, onko homma kaatunut sitten johonkin verottajan väliintuloon. Suomessahan osataan kyllä valitettavan usein viedä pohja tällaisilta pieniltä kivoilta jutuilta. - Isot tekijät saavat kyllä sitten rauhassa häärät veroparatiiseissa ym. Mut se onkin sit oma tarinansa se. :)

      Poista
  12. Teilläpä on ollut mielenkiintoinen ja hauska projekti! Aika jännittävää varmasti lähteä toteuttamaan tällaista, vaikka suht vapaat kädet annetaankin. Ja upeat toteutukset kumpikin, laukku on niin tyylikäs upeine yksityiskohtineen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, oma haasteensa oli juuri tuo "vapaat kädet". Se oli inspiroivaa ja hauskaa, mutta toki jännitti, että entä, jos teenkin väärät valinnat. Mut en sitten onneksi tainnut tehdä. Ja kiitos! :)

      Poista
  13. Voi vautsi, miten hyvä idea ja upeat toteutukset! Laukun yksityiskohdat on oivallettu hauskasti ja kenkäkori on kokonaisuudessaan hyödyllinen ja tyylikkäämpi kuin kenkäkasa lattialla. :)

    Minäpä voisin napata tästä haasteen blogiini! Tosin kiireiden takia toteutus jää myöhemmäksi, mutta ainakin laitan idean ja linkin muistiin. :)

    VastaaPoista
  14. Kiitos! :) Ja todellakin, olen kyllä niin iloinen tuosta kenkien säilytyspussukasta, ettet ehkä uskokaan. Meidän eteinen ei ole mikään oma pikkukopperonsa, vaan olohuone alkaa melkein suoraan tuosta eteisestä. On äärettömän ärsyttävää, kun kengät ajelehtivat olohuoneen puolelle. Nyt näyttää paaaaljon paremmalta! :)

    No, nappaapas ihmeessä haaste itsellesi, jos siltä tuntuu. Tee, kun ehdit. :) Käy huikkaamassa, kun on valmista. Ois kiva nähdä, mitä syntyi. :)

    VastaaPoista
  15. Laukku on upea ja huopakoruli ihana <3
    Mietin vaan miten ihmeessä kengät? Siis ihan ulko-sellaiset? Sikin sokin kuraisia hiekkaisia kenkiä jotka lopulta ovat kikaisia kaikki sekä sisältä että ulkoa?
    Mä en ymmärrä yhtään.
    Tajuttoman nätti, ottaisin mielelläni mutta käyttöyhteyttä en ymmärrä,
    valistaisitko?

    VastaaPoista

Jätä merkki käynnistäsi. Yksinpuhelu on tylsää... :)

Sisällön tarjoaa Blogger.