Ohjeet ja vinkit

Ohjeet ja vinkit
Ompeluohjeet ja -vinkit

Tee lapsen kanssa

Tee lapsen kanssa
Kototekoja lapsille

Sisustusteot

Sisustusteot
Koti

HULLUNA HUOPAAN, OSA 2: SIITÄ TULI LEHTIKORI

Green Craft -kierrätyshuopa
Yhteistyössä: Taito Uusimaa

Kerroinkos jo, että olen kokenut huopaherätyksen? Ensimmäinen herääminen tapahtui ennen joulua  kummitätini lähettämien huopatossutehtaan leikkuujätteiden myötä. Ne muuntuivat mm. pannunalusiksi ja laukuksi. Huopaherätyksen toinen osa sai alkunsa, kun Taito Uusimaalta otettiin yhteyttä minuun yhteistyömielessä. Vieraillessani heidän ihastuttavassa, vanhaan asemarakennukseen sijoitettussa toimipisteessä Hyvinkäällä, sain mukaani Green Craft -kierrätyshuopaa. - Olin myyty, lopullisesti! Ensimmäinen kierrätyshuopaompelukseni olivat edellisen postauksen pipopipot ja toinen tämän postauksen lehtikori.

Huopa on materiaalina todella kiehtova. Se nostaa minussa esiin vuosien takaisen keramiikkaharrastajani: alan heti hakea huopaan muotoa. Tällä kertaa halusin kokeilla, kuinka saada pehmeästä materiaalista aikaiseksi jotain kovaa. Tällainen siitä sitten tuli. Lehtikori on siis kauttaaltaan toteutettu ompelemalla. - Kenties erikoisin ompelutyöni ikinä. - Siltä se tuntui erityisesti siinä kohtaa, kun totesin, ettei korin päätyjä voi jättää huolittelematta, vaan ne pitää ehdottomasti päällystää huopakaitaleilla. Olin siihen mennessä jo ehtinyt taivutella (lue: mieheni taivutteli, koska omat voimani eivät riittäneet) korin muotoonsa. Siinä sitten ompelin korin päätyjä korin kaareutuessa sivulleni pieneksi katoksesi. ;)

Korin muoto ja jämäkkyys tulee huopakujiin pujotetuista, käyttämättä jääneistä lihavartaista. - Ihan riittävän monta kertaa olin tökännyt käteni niiden teräviin piikkeihin astiakaapissamme. - Saivat luvan lähteä toimittamaan uutta, hyödyllisempää tehtävää.

Lehtikori kierrätyshuovasta
Green Craft

Green Craft -kierrätyshuopa
Juu, kyllä minä pyyhin pölyt ennen kuvan ottamista, mutta...

Glorian koti
Kori huovasta
Mikäli et ole vielä osallistunut ja huopahommat kiinnostavat, pääset tästä huopa-aiheiseen arvontaan. 
>> KLIK!  Arvottavana on huopaa sekä tekemäni pipojen säilytyspipo. 

Ja lopuksi vielä mainos tulevasta. Kototeko-blogin hyväntuuliset Renew Mama -ompeluhaasteet alkavat. Haasteet on suunnattu erityisesti äideille ja muille naisille, jotka sivuuttavat helposti omat tarpeensa. Haastekokonaisuuden kantavana teemana on "välitä itsestäsi sellaisena kuin olet". Ensimmäisen haasteen isännöi ihana Kati K. Design, koot.fi. Pysyhän kuulolla maanantaina! :)





18 kommenttia

  1. Siis mikä idea tässä telineessä! Tykkään tosi paljon. Ja jes ja jahuu renew mama-haasteelle. Jään mielenkiinnolla odottelemaan lähtölaukausta :)

    VastaaPoista
  2. Tykkään, kyllä :). Tyylikäs lehtikori, ihanan ajaton ja kestävä.

    Haastetta odotan innolla. Toivottavasti ehdin osallistumaan :). Viime vuonna seurasin facebookissa, todellakin toivon, että ehdin tänä vuonna itsekin mukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Hanna! Haasteissa tulee olemaan melko pitkät osallistumisajat eli hyvät mahdollisuudet ehtiä mukaan. :)

      Poista
  3. Upea toteutus jälleen! Huovan väripilkut näyttää niin kauniille ja kiehtoville! Tosi mukavaa kun jatkat haastetta ja tuot sen tänne blogiin, pääsen minäkin seuraamaan:) Innolla jään odottelemaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) No eikös! Minusta ne on tosi ihania. Huovasta näkee konkreettisesti, että siinä yhdistyy monta elämää. Ja tervetuloa vain mukaan Renew Mama -haastiksiin! :)

      Poista
  4. Tyylikästä, tyylikästä. Susta on kuoriutunut Rouva Huopa :). Hei, esittelepäs täällä joskus niitä sun keramiikkatöitäkin jookos, minua ainakin kiinnostais kovasti nähdä, millaisia hienoja juttuja olet tehnyt silläkin saralla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Krista. Hih, Rouva Huopa. ;) No, niinpä taisikin kuoriutua. On jotenkin tosi oman oloinen materiaali. Hmm... täytyypä funtsaa. Keramiikka tuntuu ehkä hivenen etäiseltä tällä hetkellä tässä yhteydessä, mut täytyypä pohtii. Ja en siis ole mitään kauhean pitkiä aikoja sitä harrastanut, mut tykkäsin hirmuisesti. Erityisesti sellaisesta vähän rouheammasta tyylistä. Varmasti jatkan harrastusta vielä jossain kohtaa.

      Poista
  5. Hieno! Hyvällä tavalla erilainen, tuota on kiva pitää esillä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Paulina! Juu, tuossahan tuo on televisiotason päädyssä nytkin lehtineen päivineen. Ihan toimiva kapistus. :)

      Poista
  6. Onpa hieno, tuollaista avointa lehtitelinettä (edullista) etsiskellyt,ja tässä ihan nenän alla mainio ohje tehdä itse, nyt vain huovan etsintään... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sari! Tuota kyseistä huopaa saa kaikista Taitoyhdistysten toimipisteistä ja tilattua myös netin kautta. Ainakin Taito Uusimaalla on sivuillaan tilausosoite ja hinnasto. Siitä vain nyt lehtikoria tekemään! Voi laittaa viestiä, mikäli ohjeessa jotain epäselvää tai kaipaat lisäohjetta. Meiliosoite löytyy tuolta yläpalkista. :)

      Poista
  7. HIENO! Tosi hyvin toteutettu! :)

    VastaaPoista

Jätä merkki käynnistäsi. Yksinpuhelu on tylsää... :)

Sisällön tarjoaa Blogger.