Käsityöharrastaminen

Käsityöharrastaminen
Käsityöharrastaminen

Helpot ja nopeat

Helpot ja nopeat
Helpot ja nopeat

Hemmottelu

Hemmottelu
Hemmottelu

DENIM-MEKKO JAPANILAISHENKEEN JA OMPELUKONEEN KÄYTTÖKOKEMUKSIA


Yhteistyössä: Husqvarna Viking

Hello, Fellows! Täällä on podettu influenssaa kohta lähemmäksi kaksi viikkoa, mutta nyt aletaan olemaan voiton puolella. Jee! Influenssan tainnutuksen kunniaksi vähän Flower Poweria. Kukkakuosit ovat suuri rakkauteni. Tätä mekkoa on suunniteltu pitkään ja hartaasti ja se muutti mielessäni muotoa moneen otteeseen. Lopulta päädyin tällaiseen malliin. En edes ennen kuvien ottamista ajatellut, että se olisi japanilaishenkinen, mutta sitä se kieltämättä on. Mallia hinkkasin pitkään. Piti ottaa sisään ja tehdä lisälaskoksia, jottei lopputulos olisi ollut täysin pökkelö. Ihan hyvin tämä mielestäni nyt jo toimii. 

Mekon kukkakangas on suhteellisen ohutta, elastaanilla höystettyä denimiä, jonka ostin jo viime kesänä Tarton Abakhan Fabricista. Hihat ja yläosat on tehty Eurokankaasta ostetusta elastaanifarkusta. - Materiaalina aavistuksen jämäkämpää kuin helmaosa. Mekon malli on kuositeltu tutun ja turvallisen Miwin pohjalta. Alkuperäiseen malliin on lisätty muotolaskoksia, sauma takakappaleeseen ja kaula-aukko muokattu uusiksi. Alkuperäinen kaava on siis pistetty melko lailla uusiksi. Hyvät raamit se kuitenkin antoi kuosittelulle. 



Viime syksynä aloitin yhteistyön Husqvarna Vikingin kanssa. Sain käyttööni silloin Husqvarna Viking Opal 650:n. Kone on ollut käytössäni noin puolisen vuotta ja nyt onkin mielestäni oikein sopiva hetki vetää yhteen vähän käyttökokemuksia. Omakin koneeni on siis Husqvarna Vikingin kone (Emerald), joten jotain tuttua oli lähtökohtaisesti jo heti alkumetreiltä. Mikäli sinulla on ompelukoneen hankinta edessäsi lähiaikoina, tässäpä koostetta yhdestä kohtuuhintaisesta peruskoneesta. 

1. HILJAINEN
Koneen ääni siis. Seikka, jota ei lapsiperheessä voi liikaa korostaa. 

2. HELPPOKÄYTTÖINEN
Koneen peruskäyttö on hyvin helppoa ja miellyttävää. Siinä on monia ompelua helpottavia toimintoja, mutta ei mielestäni kuitenkaan liiallista hifistelyä.

3. SELKEÄ NÄYTTÖ
Edellisessä ompelukoneessani ei ollut minkäänlaista näyttöä. Tästä ominaisuudesta olen iloinut kovasti. Selkeä ja helppotajuinen näyttö antaa vinkkejä paininjalanvalintaan ja muihin ompelun kannalta olennaisiin seikkoihin.

4. ESIVALITUT OMPELUOHJELMAT
Näitä olen käyttänyt todella paljon. Vain napinpainallus, jolla määrittelet kankaan laadun ja kone asettuu itsestään juuri oikeanlaisiin piston pituuksiin ja ompeleisiin. - Ihanan nopeaa ja helppoa! Ei tarvitse turhaan testailla pitkään, että mikähän ommel toimisi tähän parhaiten.

5. PUOLAUS SUORAAN NEULAN SILMÄSTÄ
Ah, tätä ominaisuutta todellakin arvostan! Jokainen ompelua harrastava tietää, että alalanka loppuu AINA väärään aikaan. Mikään ei ole raivostuttavampaa kuin alkaa irroittelemaan ylälankaa kesken ompelutyön. Vaan tässäpä sitä ei tarvitsekaan tehdä, koska puolauksen voi tehdä suoraan neulasta.


6. ALALANGAN HELPPO PUJOTUS
Puola asettuu paikoilleen ihanan helposti. Vain pieni kiepautus, luukku kiinni ja ompelemaan! Alalankaa ei siis tarvitse erikseen nostaa ylös. Se nousee sieltä itsekseen ompelun alkaessa.

7. LAAJA KIRJO OMPELEITA
Näistä olen ottanut ilon irti monen monta kertaa. Koristeompeleita on paljon ja ne ovat kivannäköisiä. Kaikkein eniten olen hyödyntänyt koneen hyviä joustavia ompeleita. - Saumurin käyttö on vähentynyt reilusti. Erittäin paljon hyödynnän myös koneen valepeitetikkiompeleita. Niiden myötä kaksoisneulan käyttö on vähentynyt roimasti. Valepeitetikki kun mielestäni kestää käytössä huomattavasti kaksoisneulaommelta paremmin. Kiva ominaisuus on myös kirjaimet, joista voi tallettaa vaikka lastensa nimet suoraan koneen muistiin. Sieltä ne on helppo ottaa käyttöön esimerkiksi vaatteen nimikointia varten.

8. SOPIVAN KOKOINEN TYÖSKENTELYTILA
Koneen ompelutaso on mielestäni hyvän kokoinen. Ei ole vielä kertaakaan tullut sellaista oloa, että olisipa tilaa enemmän.

9. JÄMÄKKÄ
Sitä tämä kone mielestäni on. Kone myös ompelee hyvin paksujakin materiaaleja, kuten huopaa ja nahkaa. 

10. SOPIVA
Koneen yleismääritelmä on sopiva. Siinä ei ole mielestäni mitään turhaa, mutta kuitenkin kaikki nykyaikaisen hyvän ompelukoneen ominaisuudet. Hyvä peruskone.


Varsinaisia miinuksia en äkkiseltään keksi. Mielestäni tämä on oikein hyvä kone tähän hintaluokkaan. Oikeastaan ainoa ominaisuus, jota olen osannut kaivata on ollut alalangan loppumisen ilmoittaminen. Sellainen ennakkohälytys olisi kyllä ihana ja käsittääkseni sellainen monissa koneissa onkin. - Se vähentäisi huomattavasti sitä suunnatonta ärsyyntymistä, mikä seuraa siitä kun huomaa ommelleensa pitkän pätkän ilman aluslankaa. Niin joo ja omassa koneessani on tätä konetta suurempi poljin. Mielestäni se on mukavampi kuin Opalin melko pieni poljin. Muita miinuksia en nyt äkkiseltään keksi.

Ja sanomattakin lienee selvää, että myös tämä mekko syntyi Husqvarna Viking Opalilla

Ensimmäinen Renew Mama -ompeluhaaste päättyi viikko sitten. Käypä kurkkaamassa, miten ihania vaatteita siinä syntyikään. Käy myös äänestämässä omaa suosikkiasi. - Voit voittaa Kati K. Designin kangasta. Äänestämään pääset tämän postauksen lopussa, klik!  Seuraava Renew Mama -ompeluhaaste julkistetaan ensi viikon alkupuolella, pysyhän kuulolla! 

Ihanaa loppu viikonloppua! :)






22 kommenttia

  1. Kaunis mekko kauniilla naisella :) värit ja malli sopii sinulle todella hyvin.

    VastaaPoista
  2. Tosi kaunis mekko! Ollapa tuollainen ihanuuskone ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Johanna! Millainen kone sulla muuten on?

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos, Nonnu! Vai Johannakos sinun nimesi olikaan? :)

      Poista
  4. Kaunis mekko! Ihanan värikäs :)

    VastaaPoista
  5. Oijoi miten ihana mekko ja mallikin säteilevän kaunis. Ei kyllä uskois, että oot just sairastanut kaksi viikkoa.

    Sulle sopii ihan mielttömän hyvin tuo väri ja kukat myös. Tosi kauniisti sopii muutenkin yhteen nuo kankaat. Yleensä en tykkää kahden kankaan yhdistelystä samassa vaatteessa, mutta tässä se toimii aivan täydellisesti. Ehkä olenkin ihan turhaan ollut rajoittunut tässä suhteessa.

    Japanilaisten tyyli on muuten tanskalaisten ohella toinen jota aina oon ihaillut. Miten ne japanittaret osaakin aina näyttää niin huolettoman tyylikkäiltä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Kyllä se kuule lähietäisyydeltä näkyy et on tullut sairasteltua. Mut onneksi on jo parempi olo. Oli kyl rankka tauti.

      Joo minä kyl tykkään vahvoista ja ehkä vähän ns. epäsuomalaisista väreistä ja kkuoseistakin.vertailukohteena siis skandinaavinen hillitty värimaailma. Tykkään minä siitäkin mut jjotenkn eniten minua on nämä vahvemmat. Ja minusta ne sopivat myös mulle kun oon sen verran tumma omilta väreiltäni.

      Japanilainen tyyli on kyl hienoa. Ylevää ja tyylikästä. :)

      Poista
  6. Kauniin mekon olet tehnyt.
    Voi, että mä haluaisin uuden ompelukoneen. Silloin kun hankin nykyiseni, en ommellut kuin pikkusen. Nyt kun ompelen päivittäin, tuntuu, että laatuvaatimuksetkin ovat kasvaneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Outi! Kyllähän se noin juuri menee et vaatimukset kasvaa taitojen karttuessa. Mun omaa viking emeraldia edeltänyt kone oli marketti Brother. Ovh about satasen uutena. Sillä ompelin monet vuodet. Pelkkää siksakkia ja suoraa oli tarjolla... onneksi apuna oli saumuri. Mut ihan järkyttävän huono kone se oli, kun nyt pystyy vertaamaan.

      Poista
  7. Tää on nätti. Ihanan tasapainoinen yhdistelmä yksiväristä ja kukkakuosia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Paulina! Joo totesin heti, että pelkällä kukkakuosilla tulee överit. Tuo yksivärinen yläosa rauhoittaa ja toisaalta antaa tilaa kukkakuosille. :)

      Poista
  8. Wou! Näytät upealle upouudessa ja kauniissa mekossasi! Malli on juuri sellainen, mistä tykkään! Korostaa tosi kauniisti muotoja, sopii sinulle kyllä täydellisesti. Ja kun on hyvä ja toimiva kaava pohjalla, niin muokkaamalla saa erinäköisiä asuja tehtyä. Kangasvalinnat/yhdistely on myös niin minun mieleen:) Heh, tuosta puolalangan loppumisesta. Omassa koneessani on toiminto, että ilmoittaa, kun se on loppumassa. Mutta tiedätkö, kun sitä yrittää silti sinnitellä, että kyllähän se lanka riittää vielä tähän saumaan...:D Täällä sairasteltiin myös influessaa vajaa pari viikkoa ja kaupan päälle vielä vatsatauti, oli kyllä nuutunut olo. Mutta hyvä kun sielläkin on pahimmasta jo selvitty:)

    VastaaPoista
  9. Kiitos kauniista sanoistasi! ♡ tuo alalangan loppuminen on kyl varmaan aina yhtä ärsyttävää - ilmoituksella tai ilman. Hei mut jospa kehittäisivät itsestään täyttyvän puolan! ;) Oijoi, onpas teilläkin sairasteltu. Influenssa ja vatsatauti - aika raju setti. Turhaan täällä jo tuulettelin... nyt on poika kipeänä ja tytölle nousi tänään uudestaan kova kuume. :( En tykkää. Saisi kyllä mennä tämä kierre jo ohi.

    VastaaPoista
  10. Piti tulla vielä ihastelemaan tätä mekkoa isoista kuvista, kun vihdoin olen koneella. On se kyllä hieno!!

    VastaaPoista
  11. Mekon malli istuu sulle hyvin, samoin tykkään yksivärisen ja kukikkaan kankaan käytöstä. Pääntie näyttää erityisen kauniilta, minusta on aina kiva nähdä erilaisia vaihtoehtoja pääntien muotoon. Koneesi kuulostaa aikasta hyvälle! Minunkin berninasta puuttuu se ilmoitus alalangan loppumisesta. Se on kyllä sellainen ominaisuus jota itsekin kaipaan, juuri nimittäin huristelin pitkän matkan pelkällä ylälangalla :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Hanna! :) Kyllä olen tykännyt tuosta koneesta kovasti. Alalangan loppuminen aiheuttaa AINA ärtymystä. Siihen ei ole kyllä ikinä oikeaa hetkeä, sen olen huomannut. Kaikkein eniten se kyllä ärsyttää hetkinä, jolloin se loppuu muutama sentti ennen maalia. Aargh. Hermot menee kyllä aina siinä kohtaa. ;)

      Poista

Jätä merkki käynnistäsi. Yksinpuhelu on tylsää... :)

Sisällön tarjoaa Blogger.