HERKULLINEN SEINÄKORISTE PISARAVÄRJÄTYSTÄ LANGASTA + OHJE

Oi kevät! Siellä se kurkkii kulman takana. Minä olen niin fiilisihminen, että vuodenaikojen vaihtelulla on minuun ihan suunnattoman suuri vaikutus. Joulua edeltävän, laahaavan pimeyden aikana lasken päiviä talvipäivän seisaukseen. Heti valon määrän lisääntyessä herään taas eloon ja samalla hetkellä alan myös kaipaamaan värejä: niin pukeutumiseen kuin kotiinkin. Tällä viikolla käväisin pitkästä aikaa Eurokankaassa. Yllätin itseni astumalla kaupasta ulos lankapussi kädessä keikkuen.

Perusteeksi sanottakoon, että muu perhe odotteli minua sushille läheisessä ravintolassa, joten aikaa oli rajallisesti. Kangasvalikoimaa oli ihan liian paljon nopeaa päätöksentekoa silmällä pitäen ja lankoja puolestaan vain muutama saavillinen. Katseeni kiinnittyi heti Novitan Veera-lankaan. Aivan ihanat karkkivärit! - Kuin mansikkajäätelöä strösseleillä.

Materiaalina lanka on kuitenkin suuri inhokkini: 100 prosenttinen akryyli. Yäk. En ikinä tekisi siitä minkäänlaista vaatekappaletta, sillä nyppyyntyminen olisi lähes taattu. Sisustamiseen se sen sijaan sopisi mainiosti. Visio jäätelöannoksen värisestä seinäkoristeesta syntyi samantien lankoja hipelöidessäni ja siitä tulikin kyl aika herkku.

No, pakkohan se oli jätskifiilis viedä loppuun saakka ja sommitella vähän namusia ja muuta kivoiksi kuviksi... :) Instagramin puolella tämä kuva on jo näkynytkin. Näytän Instassa usein välähdyksiä työn alla olevista käsityöjutuistani. Että jos niitä haluat katsella, niin kannattaa liittyä seuraan myös Instagramin puolella.

seinävaate langasta
Ja tässäpä vielä ohjetta, jos haluat itsekin kokeilla. Vastaavan tyyppisiä solmittuja seinäkoristeita on Pinterestissä ja Youtubessa pilvin pimein. Ei siis mikään oma innovaationi. Muokkasin kuitenkin löytämistä ohjeista oman variaationi lisäämällä kokonaisuuteen paksut letit. Aavistuksen eriparisiksi jäivät, mutta ei se kyllä kokonaisuudessa oikeastaan häiritse.

NÄIN TEET SOLMITUN SEINÄVAATTEEN

Näitä tarvitset:

- Lankaa: jos käytät paksua lankaa, lopputuloksesta tulee muhkeampi. Itse käytin Novita Veera-lankaa, jota minulla meni tähän kaksi 50 gramman kerää.
- Sakset 
- Mittanauha
- Puukeppi
- Narua koristeen rpustamista varten

Tee näin:

ohje seinävaatteeseen
1. Valitse seinäkoristeesi pituus: tuplaa pituus ja lisää vielä ainakin 10 cm ektraa päälle. Langat taitetaan sidottaessa kaksinkerroin ja sitominen lyhentää lankoja myös jonkin verran. Jätä langat siis mieluumin liian pitkiksi kuin lyhyiksi. Ne voi lopuksi sitten katkaista sopivaan mittaan. 

Leikkaa lankaa yhteensä neljä nippua. Kunkin paksuus noin kourallinen. 

2. Jaa leikkaamasi langat neljään nippuun ja taita jokainen nippu kaksin kerroin. Tartu kiinni lankanipun keskikohtaan ja sujauta lankojen päät läpi muodostuvasta lenkistä. Vaikea selittää, mutta kuvasta ymmärrät toivottavasti paremmin. Solmi jokainen nippu kiinni ripustuskeppiin sopivin välein. HUOM! Kokeilin sidontaa ensin pöydällä, mutta totesin, että se on helpointa tehdä siten, että ripustuskeppi roikkuu seinällä. Näin lankoja pystyy heti asettelemaan oikeaan asentoon.

näin teet solmitun seinäkoristeen langasta

3-4 Käännä tässä kohtaa keppi nurin päin, jotta sidontalangat jäävät takapuolelle. 
Jaa lankaniput kuvan osoittamalla tavalla eli keskimmäiset kaksi jaetaan vielä kahdeksi erilliseksi nipuksi. Sido lankaniput yhteen kuvan osoittamalla tavalla.

näin teet solmitun seinävaatteen

5. Jaa langat toisen kerran kuvan osoittamalla tavalla ja sido keskimmäisestä nipusta haarautuvat niput reunimmaisiin.
6. Lopuksi voit jakaa vielä kaksi jäljelle jäävää nippua kolmeen osaan ja letittää niistä kummankin omaksi letiksi ja sitoa sitten häntien kohdalta yhteen. Leikkaa lopuksi lettien häntä kiilan muotoiseksi. Halutassasi voit myös jättää letit pois ja vain sitoa kaksi viimeisintä nippua kiinni toisiinsa.

solmittu seinäkoriste langasta
Tämän seinäkoristeen kepukka on muuten tuplakierrätys. Ensin se toimitti köynnöstuen virkaa parvekkeella ja joulua ennen nappasin sen kuusiaiheisen seinäkoristeen ripustuskepukaksi. Ehkä joulun alla palautan sen taas joulukoristeen pidikkeeksi.

Voi olla, että solmittu seinäkoriste löytää lopullisen paikkansa makuuhuoneestamme. Se oikeastaan sopisi sinne vieläkin paremmin kuin keittiön seinälle. Makuuhuoneessa on jo vaaleanpunainen päiväpeitotkin valmiiksi ja harmaat verhot. Istuisi värimaailmaan oikeastaan ihan täydellisesti. Makuuhuone kaipaisi muutenkin pientä piristystä. Uusia sisustustyynyjä jajajaja...

No, mut mitäs sinä oot puuhaillut lähiaikoina? Jokos kevät alkaa näkymään sinunkin käsitöissäsi ja värivalinnoissasi?

Ihanaa sunnuntaita sulle! :)

Tykkäsitkös postauksestani? Liity blogini seuraajaksi, jollet jo ole! Saat tiedon uusimmista postauksistani esimerkiksi tykkäämällä FB-sivustani tai seuraamalla blogiani Instagramissa. Löydät blogini myös Bloglovinista. Blogillani on myös oma Youtube-kanava,Kototeko-tube, jonne kokoan mm. tekemiäni ohje- ja vinkkivideoita.


4 kommenttia :

  1. Onpas kyllä karkkinen lanka ja herkku lopputulos! Kevät vähän jo kutkuttelee käsitöissä, mutta en vielä kovin keväisiä töitä ole tehnyt. Kotiin vaihdoin jo keveämmät värit tekstiileihin. Vaikka olenkin aina kritisoinut sitä, että suomalaiset oikein tuplaavat sen pimeyden vaihtamalla syksyllä tummia tekstiilejä, niin teen itse ihan samaa :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Hanna! No niinpä juu, mä kuulun kans tuohon kategoriaan. Et maksimoidaan oikein se syksyn kurjuus! 😉 Heh, no, nyt sit vaan ilo irti valosta ja väreistä! ☺

      Poista

Jätä merkki käynnistäsi. Yksinpuhelu on tylsää... :)