Ohjeet ja vinkit

Ohjeet ja vinkit
Ompeluohjeet ja -vinkit

Helpot ja nopeat

Helpot ja nopeat
Helpot ja nopeat

Sisustusteot

Sisustusteot
Koti

Kokeilussa sivellintussitekstaus: voiko kammotuskäsialasta saada nättiä?

sivellintussitestaus

Yhteistyössä: Verstas247

Olen aina rakastanut kirjoittamista. Se on minulle vaivatonta ja iloa tuottavaa. Koska osaan myös piirtää kohtalaisesti ja olen muutenkin melko visuaalinen ihminen, ihmiset tuntuvat lähtökohtaisesti odottavan, että kirjoitan myös esteettisesti nätisti. – Kuinka väärässä ovatkaan! 

Minun käsialallani kirjoitetut tekstit ovat… pysäyttäviä. Nimittäin siksi, että käsialastani ei kertakaikkiaan saa selvää. En enää juurikaan vaivaudu kirjoittamaan ostoslistoja käsin, koska mikään ei ole niin odotettavissa olevaa kuin mieheni puhelu kaupasta: ”Siis anteeksi, mut mitähän tässä tämän kalkkunaleikkeen alla oikein lukee…?”

Olen analysoinut käsialani omituisuutta ja päätynyt siihen, että siihen on kaksi selitystä. Lapsena, siinä kohtaa, kun käsialan oli määrä kehittyä, ihailin aina luokkakavereitteni käsialoja. Se kaveri, kenen kanssa olin milloinkin, oli myös käsialaidolini. Kameleontin lailla opettelin kirjoittamaan samalla tyylillä. Lopputuloksena siis käsiala, joka oli pitkään hybridi kavereitteni käsialoista. Jonkinlainen oma käsiala siellä pohjalla toki oli, mutta lopullisesti kirjoitusilmeeni meni pilalle työskennellessäni työurani alussa toimittajana. Kun muistiinpanoja piti kirjoittaa haastattelujen keskellä nopeasti, muokkautui käsiala vähitellen todella epäselväksi.

Vaikka käsialani on lähipiirissäni muodostunut jonkinlaiseksi vitsiksi, jossain taka-alalla olen aina haaveillut siitä, että kykenisin kuitenkin kirjoittamaan myös kauniisti. Törmätessäni Instagramissa Verstas247 järjestämään sivellintussikurssiin, kysäisin puolileikilläni heiltä, et miten on: onkohan kaunista tekstausta mahdollista oppia, jos on lähtökohtaisesti kammottava käsiala. Kommenttini oli ilmeisesti herättänyt heidän kiinnostuksensa, sillä sain kutsun ystävänpäivän tekstauskurssille.

Mielenkiinnosta päätin osallistua. Olisihan se mielenkiintoista nähdä, että olenko tuomittu kammotuskäsialaiseksi lopuksi iäkseni vai voisiko käsialani muuttua edes pikkuisen nätihköksi?

sivellintussitestaus







































sivellintussitestaus
sivellintussitestaus
brushlettering
Osallistuin kurssille hieman kieli poskella -mentaliteetilla. Katselin kurssin vetäjän esimerkkikoukeroita sisäänpäin hymähdellen: ”niin ne muut”… Avoimen uteliaasti suhtautuen kuitenkin tartuin sivellintussiin.

Tekstauksen opettelu aloitettiin kynäasentoon tutustuen. Sivellintussista pidetään kiinni hieman korkeammalta kuin tavallisesta kynästä. Lisäksi kynää ei pidetä kohtisuoraan paperia kohden, vaan sivuttaissuunnassa. Tämän asennon ansiosta sivellintussilla pystyy vuorottelemaan ohutta ja paksua jälkeä. Kirjoitusasennon jälkeen oli vuorossa perusmuotojen tekstailua: suoraa ja koukeroa. Kolmannessa vaiheessa opeteltiin aakkoset.

Kirjaimet piirtyivät paperille melko vaivatta. Seuraavaksi olikin vuorossa kirjaimien yhdistely eli kirjoittaminen. Tässä kohtaa sisäinen ehdollistumapiruni hyppäsi olkapäälle kuiskuttelemaan: ”No niin, mitäs oikein kuvittelit? Kai nyt itsekin itsekin tiedät, mikä on lopputulos.” 

Yritin kirjoittaa ensimmäistä sanaa. Kirjaimet alkoivat taipumaan omaksi tutuksi harakanvarvasviidakoksi. Sivusilmällä kurkin vieressä ja vastapäätä istuvia. No niinpä tietysti. – Kaikkien muiden papereille alkoi ilmaantumaan kaunista käsialaa. Varovasti kysäisin joltain, et ootko tehnyt tätä ennenkin. Ei ollut.

Kirjoitin ja kirjoitin. Pyysin lisää paperia. Kirjoitin lisää. Kaikenlaisia kivoja ja oudompiakin aforismin tyyppisiä. Toivotonta. Tekstini näytti erehdyttävästi juuri sellaiselta kuin kuvittelisi noin seitsemän vuotiaan ensimmäisen kaunotekstin näyttävän. Sivukorvalla kuulin jonkun harmittelevan, ettei keksi mitään kivoja sisältöjä teksteihinsä. Yes, edes jonkin osa-alueen taidan! Itseltäni niitä potentiaalisia letkautuksia pulppusi helposti ja vaivatta. – Mutta se ulkoasu. Paperi toisensa jälkeen siirtyi kelvottomien pinoon. Olotilani muistutti erehdyttäväsi tunnetta, jota koin kouluaikoina matematiikan tunneilla: en vain osaa. Jätetäänkö tähän. – Joko saa poistua luokasta?

Päätin yrittää kuitenkin vielä kerran. Valitsin ihanan kullanvärisen sivellintussin ja miellyttävän paksun paperin. Tekstaisin jotain käsityöhön liittyvää. Joo: ”Elämä on suoraa ja siksakkia.” Teksti piirtyi paperille nopeasti. Valmista! Tuijotin tekstiä epäuskoisena. Se näytti ihan kamalalta ja kaiken lisäksi… siinä luki: ”elämä on suoraa ja sikkakkia”! Repesin totaalisesti. Siihen kiteytyi täydellisesti tämä kurssi minun osaltani. Eipä taida olla minun lajini.







Entä jos yrittäisin vielä?

Matkalla kotiin huomasin kuitenkin miettiväni, että käsiala on oikeasti aika iso asia. Se on kulkenut mukana koko iän ja tästä edespäinkin. Omalta kohdaltani siihen liittyy myös huonommuuden ehdollistuma. Päätin, että ei, tämä ei jää tähän. Haluan oppia kirjoittamaan kauniisti ja pääsemään yli ikäni mukana kulkeneesta ehdollistumasta.

Heti kotiin päästyäni katsoin Youtubesta muutamia videoita aiheeseen liittyen. Let’s Minglen järjestämä kurssi antoi hyvän läpileikkauksen tekstaamiseen, mutta varsinainen oivallukseni siihen liittyen tapahtui videoiden myötä. 

Suurimmat oivallukseni olivat seuraavat:

1) Tekstaus matka. Se on zen. Tavallisessa kirjoittamisessa on suunta koko ajan eteenpäin. On tarve saada kirjoitettua ja saatettua loppuun se, minkä on aloittanut. Sivellintekstauksessa jokainen kirjain on oma arvokas elementtinsä. Oleellisinta on pysähtyä jokaisen kirjaimen kohdalla. Jokainen kirjain on oma pieni taideteoksensa. Se, että kirjaimista muodostuu vähitellen sana, on tavallaan sivuseikka. Unohda kiire. Tee hitaasti ja rauhassa.

2) Sivellintekstaukseen tulee asennoitua enemmän piirtämisenä ja maalaamisena kuin kirjoittamisena. Näin tekemisestä tipahtaa pois kaikki omaan käsialaan liittyvä ehdollistuma.

Näine mietteineni tartuin sivellintussiin seuraavana aamuna ja sitä seuraavana. Harjoittelin ja harjoittelin. Huomasin, että ehkä minun onkin mahdollista kehittyä tässä. En ehkä olekaan aivan toivoton tapaus.

sivellintussitestaus
sivellintussitestaus

sivellintussitestaus

Viivani on edelleen vielä hataraa ja epävakaata, mutta se johtuu osittain myös siitä, että nykyisin kynää tulee käytettyä yleisesti ottaen hyvin vähän. Harjoitukset jatkuvat. Olen päättänyt oppia tämän lajin. Ja jos vertaan kurssituotoksiani kotonani viikonloppuna tekemiini, kehitystä on tapahtunut jo ihan muutamassa päivässä. Hiphei! Mikään ei ole iloa tuottavampaa kuin oppia jotain ihan uutta ja romuttaa omat luutuneet ehdollistumansa.

Kurssilla opittua:

  1. Tussilla on iso merkitys. Sivellintusseja on sekä kovia että pehmeitä. Lisäksi on olemassa vettä sisältäviä siveltimiä, joita käytetään yhdessä akvarellivärien kanssa. Tussien laadussakin on eroja, mutta on myös makuasia, luontuuko tekstaus paremmin kovalla vai pehmeällä tussilla.
  2. Paperivalinnalla on iso merkitys. Tussi liikkuu aivan eri tavalla esimerkiksi liukkaan tulostinpaperin pinnalla vrs. akvarellipaperi.
  3. Kirjaimet tehdään pääosin kerralla, tussia nostamatta. Jälkeä voi kuitenkin korjailla ja viimeistellä jälkikäteen.
  4. Paksujen ja ohuiden viivojen logiikka on tärkeä. Eli se, kuinka viiva elää tekstiä tehdessä: logiikan tulisi olla sama alusta loppuun saakka.
  5. Tekstaamisen tueksi kannattaa ainakin alkuun piirtää tukiviivat, jotta kirjaimista tulee saman korkuisia.



Mikä Verstas 247?

Verstas 247 on uudenlainen käsitöiden harrastuspaikka. Se määrittelee itsensä käsitöiden treenipaikaksi. Verstas 247 järjestää paljon erilaisia kursseja, mutta siihen voi liittyä myös jäseneksi samaan tapaan kuin kuntosalille. Jäsenyyden myötä treenisalilla on lupa harrastaa vaikka seitsemänä päivänä viikossa ja vuorokauden ympäri. – Heaven on Earth, milteipä.


Mikä on sulla ollut viimeisin itse tekemiseen liittyvä en osaa -ehdollistuma, jonka olet saanut murennettua tai jonka haluaisit muuttaa?


1 kommentti

  1. Viime vuonna innostuttuani ensin bujoilusta ja sitten kalenterituunauksesta, ihailin kauniisti tehtyjä sivuja sekä kirjoituksia. Osallistuin myös kansalaisopiston brush painting- kurssille. Opin, että harjoitus tekee mestarin tässäkin eikä kukaan ole seppä syntyissään. Olin odottanut jotain valaistumista, että kurssin käytyäni tekstaisin kauniisti tuosta vaan. Tämäkin on tekniikka laji ja välineillä on väliä. Kyllähän tässä silti aika nopeasti huomaa kehityksen jos jaksaa harjoitella. Pitäisikin taas pitkästä aikaa:)

    VastaaPoista

Jätä merkki käynnistäsi. Yksinpuhelu on tylsää... :)

Sisällön tarjoaa Blogger.