Ohjeet ja vinkit

Ohjeet ja vinkit
Ompeluohjeet ja -vinkit

Tee lapsen kanssa

Tee lapsen kanssa
Kototekoja lapsille

Sisustusteot

Sisustusteot
Koti

Ohje solmeiltuihin sateenkaarikorvakoruihin


ohje sateenkaarikorvakoruihin
ohje sateenkaarikorvakoruihin
Käykö sulle koskaan niin, että menetät yöunesi käsitöiden vuoksi? Mulle käy. Oikeastaan menetän helposti unet melkeinpä mistä tahansa asiasta, josta olen innoissani (ja innostun helposti…). Nuorena saatoin menettää yöunet ihan vain sen vuoksi, että olin saanut uudet ihanat vaatteet ja olin supertäpinöissäni pelkästä ajatuksesta, että saan laittaa ne päälleni seuraavana aamuna.

Viime viikolla talviloma ja lepo saivat aikaan sen, että inspiraatioliekit lehahtivat roihuksi ja olisin voinut vain ideoida ja tehdä kaikenlaista luovaa 247. Yksi hiihtoloman aikana rentoutuneiden aivojen tuotoksista oli sateenkaarikorvikset: idea ja muoto ovat tuttuja seinälle ripustettavasta sisustuskoristeesta. Vaan korvakoruina en ainakaan itse ollut näitä nähnyt. Mielestäni ikisuloinen sateenkaari ansaitsi ehdottomasti päästä myös koruksi. – Kivan kaulakorunkin tällä idealla saisi tehtyä helposti.

Ja niin, siitä unien menettämisestä. Puuhasin sateenkaarikorvakoruja iltamyöhäiseen saakka tai oikeastaan yöhön asti. Lopputulos oli juuri niin ihana kuin ajattelinkin. Inspiraatiopölly ei ottanut laskeakseen ja sateenkaarihuuma vei yöunet. Aamulla avattuani silmäni, vähäisten unien jälkeen, ryntäsin samantien kurkkaamaan sateenkaarikorviksiani: kyllä, ne olivat edelleen yhtä ihanat! – Se ei siis ollut unta. Ja koska ihanuutta on kiva jakaa aina myös eteenpäin, niin tässäpä ohje myös sinun käyttöösi.


ohje sateenkaarikorvakoruihin
ohje sateenkaarikorvakoruihin
ohje sateenkaarikorvakoruihin

OHJE SATEENKAARIKORVAKORUIHIN

Omat sateenkaareni ovat kokoa maksi eli korkeus on n. 5 cm. Mallia on kuitenkin helppo muokata pienemmäksi sateenkaaren raitoja ja hapsuja lyhentämällä.

Tarvikkeet:

  • Kolmen väristä muliinilankaa
  • Ohutta macramenyöriä tai vastaavaa. Oikeastaan mikä tahansa tiheäkierteinen lanka käy. Tämän langan tarkoitus on pitää yksittäistä sateenkaaren raitaa muodossaan.
  • Käsin taivuteltavissa olevaa rautalankaa ja pihdit
  • 4 kpl korurenkaita
  • 2 kpl korvakorukoukkuja
  • Tekstiililiimaa (tai mitä tahansa kestävää liimaa, joka sopii tekstiileille)


Tee näin:

Vaihe 1: lankojen leikkaaminen

Kukin sateenkaaren kehä on aina edellistä eli sisempää kehää 1 cm pidempi. Korvakorujen raitoihin tulee aina ytimeksi 2 kpl rautalankoja ja saman mittainen macramenyörin pätkä. Lisäksi kuhunkin raitaan tulee sisään 6 kpl muliinilankaa. Muliinilangat jätetään kuitenkin raitaosuutta pidemmiksi (ne jäävät roikkumaan hapsuina sateenkaaren päihin). Muliinilanka-macrame-rautalankanippu päällystetään kieputellen raidan värisellä muliinilangalla.

Leikkaa rautalangasta ja macramenyöristä sateenkaaren raitojen mittaiset pätkät: kuhunkin raitaan tulee 2 kpl rautalankaa ja 1 kpl macramenyöriä. Sisimmällä kehällä rautalanka ja macramenyöri ovat 8 cm mittaisia, keskimmäisellä 9 cm ja uloimmalla 10 cm.


Leikkaa kuhunkin sateenkaaren raitaan 6 kpl vaaleanpunaisia muliinilangan pätkiä. Muliinilankaniput ovat kukin 4 cm pidempiä kuin rautalanka ja macramenyöri. Muliinilangat kannattaa kuitenkin jättää alussa mieluummin liian pitkiksi kuin lyhyiksi. Ne tasataan lopuksi sopivaan mittaan.

Eli seuraavasti:
Sisin kehä: 8 cm pätkä rautalankaa x 2 ja macramenyöriä x 1. Lisäksi noin n. 12 cm pätkät x 6 muliinilankaa. Raidan päällystämistä varten 1 pitkä muliinilanka (jokaiselle raidalle oma värinsä). Samalla logiikalla jokainen raita (8, 9 ja 10 cm)

Vaihe 2: raitojen tekeminen

Aseta aina kutakin raitaa varten nippuun 2 kpl rautalankoja, 1 kpl macramenyöriä sekä 6 kpl muliinilanganpätkiä. Asettele rautalanka ja macramenyöri muliinilankanipun keskelle. Ota sitten käteen sateenkaaren raidan värinen muliinilanka ja kieputa sitä rautalanka-macramenyöri-muliinilankanipun ympäri tiheästi. Kieputtele rautalangan mittainen osuus tiiviisti alusta loppuun ja vielä toiseen kertaan. Itse totesin helpoimmaksi tavaksi aloittaa keskeltä ja palata sitten takaisin. Ja sama toiseen suuntaan. 

Katkaise lopuksi kieputuslangan pää ja liimaa se kiinni raidan ylä- tai alapuolelle – riippuen siitä, että tuleeko sen päälle vai alle uusi raita. Näin siis varmistat, että langan pää jää piiloon seuraavan tai edellisen raidan alle. Ylimmän raidan kohdalla jätä kieputuslanka liimaamatta eli jätä se vielä pitkäksi (n. 4 cm) tässä kohtaa.

Vaihe 3: korun kasaaminen


Kun raidat ovat valmiit, taivuta ne kaarevaan muotoon. Varmista, että ne menevät kauniisti sisäkkäin. Varmista myös, että ylimmän kaaren kieputuslanka asettuu tismalleen kaaren keskelle. Tämä on tärkeää, sillä muutoin koru ei roiku suorassa. 

Pujota kaksi korurengasta kiinni toisiinsa ja pujota niistä toisen läpi korvakorukoukku. Pujota ylimmän raidan kieputtelulanka läpi alemmasta korurenkaasta. Kieputtele vielä siten, että korurengas jää napakasti kiinni ja liimaa lopuksi langan pää paikoilleen raidan alapuolelle. 

Liimaa lopuksi raidat tekstiililiimalla kiinni toisiinsa koko matkalta. Purista napakasti, jotta liima tarttuu tasaisesti. Kun liima on kuivunut, kampaa muliinilankahapsut pörheiksi ja tasoita sopivaan mittaan. Valmista!

Tämä ohje olisi ollut helpoin avata kuvin tai videona, mutta niihin ei nyt ollut aikaa. Kysy ihmeessä, mikäli ohjeessa on jotain epäselvää tms.

Sateenkaaren sävyjä viikkoosi! :) 

Saat tiedon uusimmista postauksistani esimerkiksi tykkäämällä FB-sivustani tai seuraamalla blogiani Instagramissa. Löydät blogini myös Bloglovinista

Ei kommentteja

Jätä merkki käynnistäsi. Yksinpuhelu on tylsää... :)

Sisällön tarjoaa Blogger.