Ohjeet ja vinkit

Ohjeet ja vinkit
Ompeluohjeet ja -vinkit

Tee lapsen kanssa

Tee lapsen kanssa
Kototekoja lapsille

Sisustusteot

Sisustusteot
Koti

Ötökkäfanin konekirjottu paita


konekirjottu paita

konekirjottu paita
*) Yhteistyössä: Husqvarna Viking Suomi

Lapset – niin ihmeellisiä ja yllätyksellisiä. Heidän myötään pääsee ja osin joutuu opettelemaan ihan uudenlaisia tapoja ajatella ja tarkastella maailmaa. Toisinaan käydään läpi vähän isompia suuntaviivoja ja toisinaan sitten taas arjen pieniä juttuja. Siihen sarjaan menevät ehdottomasti ötökät.


Olen aina rakastanut eläimiä, mutta jo pienestä pitäen pelännyt kaikenlaisia öttiäisiä. Eskari-ikäinen kuopuksemme puolestaan on aina rakastanut sydämensä kyllyydestä kaikkia eläimiä – ja todellakin siis ihan kaikkia. 

Keväällä kaikkein riemastuttavin asia on poluille ilmaantuvat muurahaiset ja melko pian muurahaisten jälkeen kasvien lehdille ilmaantuvat kotilot. Niitä tuodaan lasipurkeissa lemmikeiksi kotiin. Toukat, koppakuoriaiset, heinäsirkat – kaikki käy. Kun kotonamme surrannut kärpänen sai kuoloniskun, ehdotti murheen murtama kuopuksemme hautajaisten järjestämistä.

Ötökkärakkaudesta inspiroituneena kirjoin kuopukselle ötökkäpaidan Husqvarna Viking Designer Topaz 40 -koneellani. Ihana muurahaiskirjain sekä niskaan kirjottu muurahaiskolonna löytyivät suosikki konekirjontakaupastani: Embroidery Librarysta. 


konekirjottu paita 
konekirjottu paita






Muurahaislegiona oli alun perin liian pitkä kirjontakehykseeni, joten napsaisin Premier-ohjelmallani jengiä vähän pienemmäksi. Premier on siis tietokoneelle asennettava ohjelma, jonka avulla kirjontakuvia voi muokata mielin määrin tai digitoida lähes mitä tahansa kuvia kirjontakuviksi. Premier ei kuitenkaan ole millään muotoa välttämättömyys. Perus kirjontaa voi valmiista kuvista tehdä hyvin ilmankin. 

Olen itse tykästynyt käyttämään kirjonnassa kuvassa näkyvää metallikehystä. Koska konekirjonnassa menee oikeastaan eniten aikaa kirjontakuvion paikan miettimiseen ja kuvion asemointiin kankaalle, on magneetein kiinnittyvä kirjontakehys ihan loistokeksintö. Sen avulla kankaan uudelleen asemointi on paljon nopeampaa kuin muovikehyksellä, jossa kangas pingotetaan kehyksen väliin. 

Lue myös: Korjausompelua kirjovalla koneella


konekirjottu paita
konekirjottu paita



Olen miettinyt, että tekisin Instagramin puolelle videon konekirjonnasta. Olisi kiva esitellä, kuinka kirjontaa tehdään ja mitä kaikkea siinä tulee ottaa huomioon. 

Konekirjonta on kyllä tosi kiva mahdollisuus, sillä sen avulla saa aika helpostikin ihan omanlaisensa ilmeen vaatteisiin tai vaikka kodin sisustustekstiileihin. 

Muita konekirjonta-aiheisia postauksiani:





Ei kommentteja

Jätä merkki käynnistäsi. Yksinpuhelu on tylsää... :)

Sisällön tarjoaa Blogger.