Ohjeet ja vinkit

Ohjeet ja vinkit
Ompeluohjeet ja -vinkit

Tee lapsen kanssa

Tee lapsen kanssa
Kototekoja lapsille

Sisustusteot

Sisustusteot
Koti

Makuja koleaan syyspäivään


















Tänään on ollut tosi viileä ja kolea päivä ja näin yötä vasten ilma tuntuu kylmenevän entisestään. Tällaisina päivinä on ulkoilun jälkeen ihana sulkeutua hyvällä omallatunnolla sisätiloihin, kokata jotain lämmittävää ja upottaa kädet taikinaan. Tänään tein ruoaksi ison padallisen uutta rakkauttani: kaalilaatikkoa. Samalla uunin lämmittämisellä leivoin myös kasan sämpylöitä. Sämpyläreseptejä on olemassa varmasti juuri niin monta kuin on leipojiakin. Itse leivon sämpylät aina ihan näppituntumalla, mutta pääjuonena reseptissä on aina suolaisen ja makean sopiva suhde sekä mahdollisimman vähäinen vehnäjauhojen määrä. Maistuvimmat sämpylät syntyvät mielestäni siten, että niissä on monenlaisia jauhoja, hiutaleita ja mahdollisesti leseitäkin. - Vähän sen mukaan mitä kaapista sattuu milloinkin löytymään. Suolaa pitää olla riittävästi, koska suolattomat sämpylät eivät maistu kertakaikkiaan yhtään miltään. 

Ohessa oma reseptini noin suurinpiirtein:

- 5 dl lämmintä vettä
- 1 pussillinen kuivahiivaa pieneen vehnäjauhomäärään sekoitettuna
- n. 3 dl kaurahiutaleita
- n. 1,5 dl ruisjauhoja
- n. 2 dl hiivaleipäjauhoja
- venhäjauhoja sitten sen verran, että taikinasta tulee sopivan paksuista
- n. 1 dl siirappia
- n. 1 dl oliiviöljyä
- n. 3 tl suolaa (maun mukaan)

Ja paistetaan sitten siinä 225 asteessa noin 15 minuuttia. Tosi maukkaita tuli tälläkin kertaa. Jos kaapista olisi löytänyt, olisin ilman muuta laittanut sämpylöiden päälle kurpitsansiemeniä, mutta eipä ollut. Hyviä olivat ilmankin. :)


Ei kommentteja

Jätä merkki käynnistäsi. Yksinpuhelu on tylsää... :)

Sisällön tarjoaa Blogger.